Sunnuntaina Tuomiokirkossa mun saarnavuoron käytti Kirkkojen Maailmanneuvoston Faith and Order -komission johtaja, kanadalainen anglikaanipappi Dr. John Gibaut. Piti yllättävän hyvän saarnan siitä, miten tärkeä merkki kristittyjen ykseys on tälle maailmalle. Samasta aiheesta pääsin itsekin saarnaamaan klo 14 Lähetyskirkon messussa. Valitettavasti tämä tarkoitti sitä, että en siis päässyt Pyhän Henrikin katedraaliin osallistumaan messuun, jossa veljenpoikani John liittyi katoliseen kirkkoon. Siunausta ja kaikkea hyvää siihen kuitenkin!
Ehkä jätän sunnuntain saarnan nyt julkaisematta, kun tein siitä itsellenikin vain kynällä raapustetut muistiinpanot. Pitäisi siis kirjoittaa alusta asti ja muistinvaraisesti koko juttu. Rakenteellisesti oli kyse samasta puheesta, jonka pidin lyhyempänä jo lauantain illalla Vanhassa kirkossa. Siellä siis saimme pitää vieraana Crossover-kuoroa Braunschweigista.
Konsertti oli ilmoitettu alkavaksi klo 20 ja kymmentä minuuttia vailla kirkossa taisi olla neljä maksanutta kuulijaa. Eikä väki juurikaan lisääntynyt tasaan mennessä. Luulisin, että meitä oli kaikkiaan ehkä parikymmentä, kun kuorolaisia oli puolet enemmän. Sovimme siis suntioiden ja Lepan kanssa, että avataan ovet Vanhassa kirkkopuistossa pussikaljaa juovalle nuorisolle. Osa heistä tulikin sisään ja istui siinä hetken.
Luulen, että tässä ovien avaamisessa itse asiassa toteutui koko kuorovierailun tarkoitus. Helsingin keskusta on tunnetusti siirtynyt vähittäin kohti länttä. Ehkä vielä sata vuotta sitten keskusta oli lähellä Senaatintoria. Seuraavaksi se siirtyi rautatieaseman tuntumaan. Forumin rakentamisen yhteydessä parikymmentä vuotta sitten keskustan painopiste ylitti Mannerheimintien ja nyt se on Kampin keskuksessa. Vanha kirkko on tältä kannalta katsottuna ehdottomasti meidän keskeisin kirkko. Tiedän, että nuorisotyöllä oli valmiina visio siitä, että se voitaisiin keskittää Annankadun tiloihin aivan Vanhan kirkkopuiston tuntumaan. Bulevardin kiinteistöön tarvittava peruskorjausremontti kuitenkin teki tämän option mahdottomaksi toteuttaa nyt ja ajatus siirtyi Agricolaan. Jäin silti nyt lauantain kokemuksen jälkeen miettimään, mitä pitäisi tehdä.
Ongelman toinen puoli on järjestyksenpidollinen. Kirkon seinät toimivat tällä hetkellä käymälänä, kun kaupunkin on suurella vaivalla valmistanut puiston mukavaksi kaljoittelupaikaksi. (Bajamajoihin sillä ei ole ollut varaa.) Jos annamme kasvaa kokonaisia ikäryhmiä, joille kirkon seinät ovat pelkkiä kuseskelupaikkoja, missä vaiheessa joku saa päähänsä sytyttää tulitikun. Niinhän kävi Porvoossa. Joensuussa toimittiin proaktiivisesti ja avattiin kirkon ovet vessakäyntejä varten. Ainakin viime lauantaina myös me olimme paikalla ja kutsuimme nuoret sisään. Ehkä tästä vielä syntyy jotain uutta ideaa.
