Saarna 22.6.2008 Apostolien päivänä
Julkaistava saarna on taas hieman toimitettu versio siitä, jonka pidin Tuomiokirkossa aamulla. Huomenna maanantaina lähden toteuttamaan Jeesuksen lähetyskäskyn ("Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni...") osiota "Opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa..." eli siis rippileirille. Saa nähdä, onko mahdollista laittaa sieltä joku tunnelma tai ajatus blogiin.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 16
13 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: "Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?" 14 He vastasivat: "Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista." 15 "Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?" 16 Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika." 17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. 18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. 19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."
Mitä ihmiset sanovat?
Olen viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana joutunut paljon miettimään, mihin tarvitaan kirkkoa ja seurakuntaa ja mitä ne oikein ovat. Seurakunta tarkoittaa kirkkolaissa tiettyä alueellisesti määriteltyä hallinnollista yksikköä, jolla on jäsenlista. Suomen ev.-lut. kirkko on isona valtiokirkkona sen verran jähmeä instituutio, että sitä on vaikea kenenkään kuvitella Jumalan valtakunnaksi. On kristillisiä vaikuttajia, jotka haluavat sanoutua irti siitä, mikä seurakunta ja kirkko edustavat. Joku heistä päättää perustaa oman kirkkokunnan, joku toinen tarjoaa kirkon ja seurakunnan tilalle omaa erinomaisuuttaan, joku saarnaa vapaan kristillisyyden ilosanomaa. On siis syytä aika ajoin palata perusteisiin. Apostolien päivän evankeliumi vie meidät juuri sinne.
Kuka Jeesus on
Jeesus haluaa tietää, onko opetuslapsissa ketään, joka ymmärtää, kuka hän todella on. Kristillisen ilosanoman tulevaisuus riippuu siitä. Hänen ympärillään ovat parhaat ystävät, opetuslapset. Jeesus tietää, että he ovat hitaita käsittämään. Siksi hän aloittaa kyselyn varovasti, yleisestä mielipiteestä. ”Kenen ihmiset sanovat minun olevan?”
Luettelo, jonka hän saa vastukseksi, on kiinnostava: Johannes Kastaja, Elia ja Jeremia tai joku muu profeetoista. Johannes oli juuri mestattu, mutta yleisesti ajateltiin hänen olleen oikea profeetta, joka voisi ilmestyä uudelleen. Eliaa pidettiin Vanhan testamentin profeettojen ruhtinaana, ensimmäisenä kaltaistensa joukossa. Malakian kirjassa sanotaan: ”Kuulkaa! Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian.” Hurskaat juutalaiset odottavat tämän profetian perusteella Eliaa ennen Messiaan tulemista. Eliaa varten jätetään tyhjä tuoli pääsiäisaterialla, sillä kun Elia tulee, Messias ei ole enää kaukana. Oli siis ihmisiä, joille Jeesus oli Messiaan ja Herran päivän edelläkävijä.
Profeetta Jeremiasta perimätieto kertoi, että ennen Jerusalemin tuhoa juuri hän oli piilottanut liitonarkin ja uhrialttarin yksinäiseen luolaan Nebo-vuorelle. Hänen odotettiin ilmestyvän uudelleen ennen Messiaan tuloa ja tuovan liitonarkin ja alttarin sieltä takaisin sen merkiksi.
Ihmiset, jotka yhdistivät Jeesuksen profeettoihin, Eliaan ja Jeremiaan, antoivat hänelle siis parhaan mahdollisen arvostuksen juutalaisessa perinteessä. Mutta ei Jeesus ollut kiinnostunut arvostuksesta, vaan ymmärtämisestä. Hän jatkoi keskustelua pidemmälle, tärkeimpään kysymykseen: ”Entä te? Kuka minä teidän mielestänne olen?” Olisivatko myös opetuslapset tällä yleisen arvostuksen, mutta sittenkin kohtalokkaan väärinymmärryksen tiellä? Pietarin vastaus ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika” varmisti Jeesukselle, että on ainakin yksi, joka ymmärsi. Keskustelu paljastaa ainakin kaksi asiaa.
Ensinnäkin Jeesus sijoittuu inhimillisten arvoasteikkojen ulkopuolelle, olkoot ne kuinka arvovaltaisia tahansa. ”Minä tunnen ihmiset”, Napoleon oli kuulemma lausunut, ”ja Jeesus Kristus on enemmän kuin ihminen.” Rocklaulaja Bono sanoi eräässä haastattelussaan: ”Joko Jeesus oli täydellinen kylähullu tai sitten hän oli se, joka hän sanoi olevansa eli Jumalan Poika.” Pietari ei ehkä olisi ollut valmis esittämään pitkällistä teologista pohdiskelua siitä, mitä tarkoittaa, että Jeesus on elävän Jumalan Poika, mutta tämän tunnustuksen varassa kristillinen usko on ollut alusta lähtien.
Toiseksi keskustelu paljastaa, että suhde Jeesukseen on lopulta aina henkilökohtainen. Kuka hän sinun mielestäsi on? Kristillisyys ei ole tietoa Jeesuksesta, vaan Jeesuksen tuntemista. Se, mitä Matteuksen evankeliumissa seuraavaksi sanotaan, on vain luonnollinen jatko tälle Pietarin tunnustukselle ja vahvistaa sitä.
Kirkon perustus
On esitetty monia selityksiä sille, mitä kalliota Jeesus tarkoitti, kun hän sanoi: ”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni.” Noukin vanhasta William Barclayn kommentaarista nämä neljä hieman toisistaan poikkeavaa tulkintaa:
i) Kirkkoisä Augustinus käsitti, että kallio tarkoitti Jeesusta itseään. ”Sinä olet Pietari ja minä olen se kallio, jolle rakennan seurakuntani.”
ii) Joidenkin tulkitsijoiden mukaan kallio on se totuus, että Jeesus on Jumalan Poika. Sisällöllisesti asia onkin juuri niin, sillä kristillinen kirkko lepää tämän totuuden varassa. Mutta Jeesuksen sanontaan sisältyvää sanaleikkiä (petros-petra) tämä selitys ei ota huomioon.
iii) Kolmas vaihtoehto on hieman lähempänä itse keskustelutapahtumaa. Sen mukaan kirkko lepää Pietarin lausuman uskontunnustuksen varassa.
iv) Paras tulkinta on kuitenkin se, joka on kaikkein ilmeisin: Pietari itse on se kallio, jolle kirkko rakentuu, mutta aivan erityisessä merkityksessä.
Puhuessaan kalliosta Jeesus käytti kaikkien tuntemaa ja usein Vanhassa testamentissa esiintyvää vertauskuvaa. Jumala on pelastuksen kallio. Ei ole epäilystäkään, että Jeesuksen ajattelussa seurakunnan peruskallio on viime kädessä yksin Jumala. Mutta Pietari, jonka nimi Petros tarkoittaa kiveä, on tämän kalliorakennuksen ensimmäinen peruskivi. Pietarin tunnustus teki hänestä ensimmäisen kristityn. Jeesus siis sanoi: ”Pietari, sinä olet ensimmäinen, joka lausuu julki, kuka minä olen. Siksi sinä olet ensimmäinen kivi, peruskivi, alku koko sille maailmanlaajuiselle yhteisölle, jonka minä perustan.”
Uusi testamentti kuvaa toistuvasti seurakuntaa ja kirkkoa rakennuksena. ”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus” (Ef. 2:19). Ilman Kristusta kirkkoa ei ole. Mutta se rakentuu elävistä kivistä, yksittäisistä todistajista, profeetoista ja apostoleista ja heidän jälkeensä kaikista meistä seurakuntalaisista, hengelliseksi huoneeksi ja pyhäksi papistoksi. Näistä kivistä ensimmäinen on Pietari. Kirkko, jonka Jeesus perusti, on uusi yhteisö, jonka ensimmäinen jäsen oli Pietari. Huima, maailmanlaajuinen ja historian läpi kulkeva näky uudesta ihmisyydestä!
Mutta tällainen uusi yhteisö tarvitsee myös uuden toimintakulttuurin. Jeesus sanoo Pietarille: ”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”
Avainten vallalla on huimat kirkkopoliittiset seuraukset, joista kaikki eivät meitä miellytä. Mutta avainten vallalla on myös huimat hengelliset seuraukset, joiden varassa kirkko toimii. Sen tulee olla yhteisö, joka ottaa paikkansa ja vastuunsa tosissaan. Pietarin ja sitä kautta seurakunnan tehtävänä on toimia sitojana ja vapauttajana, syntien anteeksi julistajana ja oikeuden puolesta puhujana.
Seurakunta ja me
Johannes Kastajan päivän ja Apostolien päivän viikonloppu on hyvä hetki miettiä suhdetta omaan seurakuntaan. Teen itselleni yhä uudestaan tämän vaikean kysymyksen: Kumpaan minä olen oikeasti kiinnittynyt, omaan hyvinvointiini, perheeseeni, maineeseen ja kunniaan vai evankeliumiin ja Jumalan perheeseen? Epäusko asettaa nämä vastakkain, vaikka usko vakuuttaa, että jokainen, joka Jeesuksen nimen tähden on luopunut taloistaan, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän Jeesuksen lupauksen mukaisesti.
Ehkä monilta meistä puuttuu rohkeus sitoutua, koska emme usko, että se mitä meille tarjotaan sitoutumisen kohteeksi, olisi sitoutumisemme arvoista. Pelkäämme menettävämme senkin vähän, mikä meillä nyt on, ja tilalle saamme väljähtyneen, etäisen, maallistuneen ja pahimmassa tapauksessa jopa epäystävällisen seurakunnan. Entä jos alkaisimme ajatella asiasta aivan toisin päin? Että seurakunta voi olla ja on juuri se uskovien yhteisö, jota me ja koko tämä kansa kaipaamme. Että juuri seurakunnalla on hallussaan taivasten valtakunnan avaimet. Ja että meidät on juuri seurakunnan jäseninä kutsuttu apostolien seuraajiksi levittämään hyvää sanomaa kaikkialle ympäristöömme.
Eivät seurakuntaa muodosta ne ihmiset, jotka ovat täällä töissä tai ne jotka on valittu luottamustehtäviin. Eivätkä seurakuntaa muodosta ne ihmiset, jotka on merkitty väestötietojen perusteella seurakunnan kirjoihin. Seurakuntaa eivät muodosta ne, joita yhdistää sama ideologia, yhteiset harrastukset, samanlainen musiikkimaku tai yhteinen touhuaminen. Seurakunnan muodostavat ne ihmiset, jotka tulevan alttarin äärelle rukoilemaan ja kuulemaan evankeliumia ja joiden sydämessä palaa halu elää se todeksi. Alttari on avoin jokaiselle, joka haluaa tulla. Uskontunnustus, jonka lausumme, on asettumista elävänä kivenä rakentajan käyttöön.
