eli sekunti ajatuksia.
Joulupäivän iltana kirjoittamani edellinen viesti on ilmeisesti aiheuttanut sen verran närää, että sitä on pakko nyt selitellä. Oikeastaan oikein hyvä niin. Mulle itsellenikin jäi sekä blogitekstistä että tapaninpäivän RadioDein haastattelusta hieman paha mieli. Olenhan itse nimenomaan puhunut ja kirjoittanut siitä, että kirkkoa pitää tukea eikä aina valittaa ja arvostella. Nyt siis sorruin juuri siihen, mistä itse varoittelen.
Esitän siis nöyrimmän anteeksipyyntöni kaikille asianosaisille. Jouluaaton hartaus, johon saimme perheenä osallistua, ansaitsee tulla mainituksi hyvässä mielessä ja kaikki sitä valmistelleet ja toteuttaneet ansaitsevat siitä lämpimän kiitoksen. Toivottavasti kirkkokuoro jatkaa innolla ja kuoronjohtaja erityisesti. Olen oikeasti sitä mieltä, että aattohartauden musiikillinen ohjelma oli rohkeasti ja sisältörikkaasti mietitty. Epävireistä se kyllä oli, mutta mitäpä siitä. Pääasia on, että tehdään yhdessä ja lauletaan Jumalan kunniaksi, jokainen omalla äänellään. Eikä epävireisyys edes minua häirinnyt. Luulin vain perusteettomasti, että muu perheväki oli siihen keskittynyt. (En ole tosin missään kertonut, mistä kirkosta ja seurakunnasta oli kyse, joten toivottavasti asianomaiset eivät ikinä edes saa tietää tästä turhasta episodista.)
Esittämäni arvostelu kertoo enemmän minusta kuin siitä pienestä maaseutuseurakunnasta. Olin varautunut siihen, että pidetään oma pieni aattohartaus siellä mökillä. Joku olisi lukenut jouluevankeliumin, joku toinen profetian ja oltais laulettu joululauluja haitarin säestyksellä. Kynttilät olisivat palaneet ja tunnelma olisi ollut käsin kosketeltava. Ehkä joku olisi voinut jakaa jonkun pienen henkilökohtaisen ajatuksen joulun merkityksestä. Ja yhteinen rukous. No, päätimme sitten mennä sinne kirkkoon. Tunnelma oli hieman toisenlainen, eikä omaa aattohartautta enää pidetty. Jotain jäin siis kaipaamaan ja niitä tuntemuksia jaoin.
Ehkä tästä voi (jälleen kerran) oppia sen, että julkisesti ei kannata ja voi sanoa ihan kaikkea, mikä lähipiirissä menee ilman sen suurempaa hälyä. Julkinen kirjoittaminen on koko ajan tasapainoilua avoimen jakamisen ja välttämättömän pidättyvyyden välillä. On siis syytä siirtyä vähin äänin ja huomiota herättämättä yleisempiin aiheisiin :-)
----------------------------------------------------------------------------------------------
Suomen Kuvalehti julkaisi joulun alla Kalevi Virtasen artikkelin "Uusi usko kasvaa etelässä" (21.12. SK 51-52). Voi olla, että jutulla on suurempi merkitys kuin aluksi osasin ajatella. Kalevin listaamat tiedot siitä, miten kristinuskon väestöllinen painopiste on siirtynyt etelään, on toki tuttua asiaan perehtyneille. Mutta tuskin se on tuttua suurimmalle osalle maallistunutta mediaa Suomessa, eikä varmaan muuallakaan Euroopassa.
Artikkelin lopussa Kalevi mainitsee Samuel P. Huntingtonin teoksen The Clash of Civilizations and the Remaking of World Order (Sivilisaatioiden yhteentörmäys). Teoksen perusajatusta on naiivisti tulkittu siihen suuntaan, että kristillinen länsimaailma Yhdysvaltain johdolla törmää yhteen islamilaisen köyhän etelän kanssa. Tämä ei kuitenkaan pidä tilastojen valossa paikkaansa. Yhdysvallat ja Eurooppa eivät todellakaan edusta kristillisyyttä. Ne eivät edusta sitä sisällöllisesti eivätkä numeraalisesti. Toisaalta islam ei yksinään myöskään edusta köyhää etelää. Köyhässä etelässä vaikuttaa islamin rinnalla vahvasti kasvava kristillisyys, jonka merkittävimpiä ilmentymismuotoja ovat katolinen kirkko ja helluntailais-karismaattisuus.
Olisi hienoa, jos mediassa vähitellen havahduttaisiin kristinuskon kasvavaan merkitykseen Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Epäilen tosin, että asian varsinainen ydin ei ole siinä. Jos ei tunneta Kristusta, on mahdotonta myöskään ymmärtää, mikä on oikeasti kristinuskoa ja mikä ei. Ehkä meidän suomalaisten kristittyjen tulisi tehdä jotain sen puolesta, että stereotypia muslimimaahanmuuttajasta saisi rinnalleen kuvan helluntailaisesta tai katolilaisesta maahanmuuttajasta, joka kulttuurieroista huolimatta jakaa suomalaisuuteen juurtuneen uskon Jeesuksesta joulun Herrana. Ja ehkä meidän tulisi kirkkaammin pitää esillä tätä maailmaan rauhan tuovaa sanomaa.
