.jpg)
Olemme Alissan kanssa odottaneet kovasti, että isosisko Saara liittyy seuraan. Tänään menemme vihdoin Saaraa vastaan lentokentälle kuuden aikaan illalla. Olimme sunnuntain ja maanantain välisen yön Nummen pariskunnan vieraina heidän kesämökillään parisataa kilometriä Torontosta pohjoiseen. Saman järven rannalta oli löytänyt mökkipaikan moni muukin suomalainen. Uimme, saunoimme ja nautimme kesän rauhasta. Alissa askarteli laiturilla Saaralle tervetulotoivotusta.
Laitan tähän lyhyen referaattin saarnoista, joita olen tähän mennessä Torontossa pitänyt. Joku sitä hieman pyysikin. En ole kirjoittanut saarnoja puhtaaksi, koska Agricolan kirkkoon mielestäni sopii paljon paremmin vapaasti puhuttu saarna. Saarnatekstit Pohjois-Amerikassa seuraavat eri järjestystä kuin Suomessa. Niinpä minun osakseni on tullut evankeliumitekstejä Luukkaan evankeliumin keskeltä. Kun peräkkäisten sunnuntaiden tekstit ovat jatkoa edellisille, tulee mahdollisuus luoda myös saarnojen välille tiettyä jatkoa ja kaarta.
Ensimmäinen saarna 15.7. perustui Jeesuksen kertomukseen laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:25-37). Kertomushan on vastaus erään lainopettajan kysymykseen "Kuka on minun lähimmäiseni?" Kysymys taas liittyy keskusteluun lain suurimmasta käskystä, joka on "rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi". Pappi ja leeviläinen ovat liian keskittyneitä omiin tekemisiinsä osatakseen auttaa. Oikea lähimmäinen on se, joka ymmärtää auttaa. Kun tämän Jeesuksen opetuksen liittää siihen, mitä hän sanoo Matteuksen evankeliumissa viimeisestä tuomiosta, teksti saa uuden vakavuuden. "Kaiken minkä te teitte/jätitte tekemättä minulle, sen te olette tehneet/olette jättäneet tekemättä minulle." Laupias samarialainen tekee hyvän työnsä itse Herralle. Pappi ja leeviläinen jättävät itse Herran tien sivuun makaamaan.
Kertomus Martan ja Marian kodista jatkaa suoraan tästä (Luuk. 10:38-42, sunnuntai 22.7.). Se on kuin vastakappale tai täydentävä lisäys kertomukseen laupiaasta samarialaisesta. Tässä osat vaihtuvat. Martta, joka toimii oikein - valmistaa ruokaa, vastaanottaa Jeesuksen kotiinsa, huolehtii hänen hyvinvoinnistaan - on kuin laupias samarialainen. Maria sen sijaan keskittyy vain kuuntelemaan. Silti Martta saa moitteet ja Maria tunnustuksen. Käsitän tämän niin, että olisi väärin tulkita kertomusta laupiaasta samarialaisesta niin, että Jeesuksen opetus on pelkkää universaalia etiikkaa, opetusta oikeasta ja väärästä käyttäytymisestä. Jos näin olisi, kirkolla ja puheella Jeesuksesta tuskin olisi mitään merkitystä tai tulevaisuutta tässä maailmassa. Mutta koska ihmisellä ei ole itsessään kykyä tuottaa oikeaa käyttäytymistä, maailma kipeästi tarvitsee istumista Jeesuksen jalkojen juuressa ja kuuntelemista. "Se joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään." (Joh. 15:5)
Mitä Jeesuksessa pysyminen on? Sunnuntaina 29.7. luimme Jeesuksen vastauksen erään opetuslapsen pyyntöön: "Herra, opeta meitä rukoilemaan." (Luuk. 11:1-13). Jeesus opettaa rukouksen, jonka me tunnemme Isä meidän -rukouksena. Puhuin saarnassani jotain kuuntelemisen merkityksestä uuden kielen oppimisessa. Kun lapsi oppii uutta kieltä, hän ei ala suin päin puhumaan, vaan kuuntelee ensin monta kuukautta. Vasta kolmen kuukauden kuluttua hän alkaa puhua, kun kielen rakenne, äänenpainot, ilmaisutyyli ja muut ovat tulleet tutuiksi. Samoin opitaan rukouksen kieli, kuuntelemalla. Isä meidän -rukous ei ala minun tarpeistani ja minun pyynnöistäni, vaan lausumalla sen nimi, jota rukoillaan: "Isä". Henry Nouwen kertoo eräässä kirjassaan, kysyneensä ystävältä, kenelle rukous tulisi osoittaa. Ystävä vastasi, että tuo on ehkä kaikkein tärkein kysymys koko hengellisen elämän kannalta. Ketä oikeastaan rukoilet, kun rukoilet "Isää" tai "Herraa". Jeesuksen opettama rukous jatkuu Sinä-sanoilla: pyhitetty olkoon Sinun nimesi, tulkoon Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun tahtosi. Meidän tulee siis oppia rukouksen kieli uudelleen - kuuntelemalla, mitä Jumala puhuu.
