Oli monella tavalla mielenkiintoinen ilta Kryptassa! Väkeä oli kivasti, keskustelu sujui ystävällisissä merkeissä ja ajattelemisen aihettakin tuli. Itse pidin tärkeimpänä sitä, että keskustelu voitiin käydä nimen omaan ystävällisessä ja kunnioittavassa hengessä. Luulisin, että siinä onnistuttiin hyvin.
Toisaalta - tällaista jahkailua ja omien tekemisien kriittistä arviointia tämä blogi taitaa olla täynnä - kunnioittava ilmapiiri peitti alleen pari asiaa. Keskustelijat eivät paljonkaan haastaneet toisiaan. Osittain kunnioittava sävy siis johtui siitä, että jokainen panelisti puhui oman asiansa. Ehkä Mikael Fortelius oli tässä myönteinen poikkeus, sillä hänellä oli selvästi erinomainen kyky vuorovaikutukseen. Olisin itse varmaan puheenjohtajana voinut pyrkiä enemmän ohjaamaan keskustelua keskinäisen kommentoinnin suuntaan. Toisaalta kaikki panelistit käyttivät reilusti 10 minuutin alkupuheenvuoron ja sen lisäksi vielä suhteellisen pitkät kommenttipuheenvuorot. Niiden jälkeen ei ollut oikeastaan enää mahdollista kehitellä syvemmälle porautuvaa väittelyä.
Toinen kriittisesti huomioitava seikka liittyy samaan asiaan. Tällainen lyhyt tilaisuus, jossa on neljä puhujaa ja lisäksi suulas puheenjohtaja, jää väistämättä pintaraapaisuksi. Mihinkään kysymykseen ei oikeastaan päästy syventymään. Vain harva puheenvuoro otti lähtökohdakseen jotain, mitä joku muu oli sanonut jatkaakseen aiheen kehittelyä. Yleisöpuheenvuorotkin olivat lähinnä omien näkemysten esittelyä. Tosin niiden kautta keskusteluun tuli myös raikkaita näkökulmia, jotka ansaitsivatkin tulla mainituiksi. Keskustelun pinnallisuutta ei siis kannata ottaa kovin pahana asiana, kun lähtökohtaisesti ei ollut edes mahdollisuuksia muuhun.
Keskustelusta jäi mieleen joitakin yksittäisiä poimintoja: Kyösti Pulliainen esitti alkupuheenvuorossaan, että jos uskoo Jumalaan, joka toimii ja vastaa rukouksiin, ei voi hyväksyä evoluutiota. Minulle jäi hyvin epäselväksi, millä tavalla Pulliainen oli tähän päätynyt, eikä hän sitä kai mitenkään perustellut. Tässä asiassa hän näytti siis olevan puhdas rationalisti, joita on kahdenlaisia: fundamentalisteja ja ateisteja. Voi olla, että en täysin käsittänyt hänen lähtökohtaansa, jossa näytti olevan kokemus kodin ahdistavasta uskonnollisuudesta. Ehkä myös vähän hätkähdin sitä, että olin kuvitellut Pulliaisen edustavan jonkinlaista välittävää kantaa, jossa on tilaa sekä uskolle Luojaan että evoluutiolle. Kyllä Pulliaisen ajattelussa kai jonkinlainen myönteinen sija jäi uskonnollisuudelle, mutta ulkopuolisesta näkökulmasta.
Pertti Seiskarin alkupuheenvuoron sisällöksi jäi sata vuotta vanhasta kirjasta luettu, hieman epäselvä sitaatti egyptiläisestä luomismyytistä. En ole varma, tulkitsenko oikein, mutta tämä näytti Seiskarille olevan tärkeää siksi, että näin Raamatun luomiskertomus vahvistuu osaksi muinaisitämaista mytologiaa. Näkökulmaa ei voi parhaalla tahdollaankaan pitää uutena, kun niin kutsutusta Bibel-Babel kiistasta on kulunut jo reilut sata vuotta. Silloinhan oli vastikään löydetty vanhoja babylonialaisia tekstejä, joiden avulla Raamatun tekstit asettuivat ensi kertaa kulttuurihistorialliseen kontekstiinsa. No, jos tämä haparoiva aloitus jätetään sikseen, Seiskarin näkökulma tuntui olevan se, että Raamatun luomiskertomus jollain merkittävällä tavalla oikeasti viittaa evoluutioon. Tärkeämpänä ajatuksena tosin minulle jäi mieleen päinvastainen näkökulma, että ehkä nykyaikainen evoluutioteoria onkin saanut perusmallinsa Raamatun luomiskertomuksesta. Raamatun kertomukset ovat siis vaikuttaneet tiedeyhteisön alitajuiseen tapaan hahmottaa maailman syntyä.
Sekä Seiskari että Pulliainen jättivät siis valitettavasti minut hieman pettyneiksi. Olin varmaan odottanut heiltä täsmällisempää ja parempaa Raamatun historian ymmärtämistä. Lopputulosta keskustelulla ei tietenkään ollut, eikä pitänyt olla. Pekka Reinikainen toi esiin käsityksensä evoluutioteorian epätieteellisyydestä. En tiedä, kuinka moneen kuulijaan hänen melko paljon detaljeja sisältänyt esityksensä upposi. Minulta se meni jonkin verran ohi, koska ajattelen asiaa lähinnä raamatuntutkijana enkä biologina. Jälkikäteen ajateltuna olisin varsin hyvin voinut itsekin osallistua keskusteluun nimenomaan Vanhan testamentin asiantuntijana, mutta valitsin nyt vain johdattelijan ja puheenjohtajan roolin.
Kaikesta kriittisyydestä huolimatta olen tosi iloinen, että ilta järjestettiin. Mun mielestä on hienoa, kun eri tavalla ajattelevat ihmiset on valmiita tulemaan yhteisen pöydän ääreen kirkossa kertomaan näkemyksistään.
Kun puheiden jälkeen sanoin, että otetaan vielä loppuvirsi, neljä ihmistä nousi seisomaan ja yritti lähteä pois. Sen verran mua ottaa sellainen käytös päähän, että käskin heidän istua rauhassa alas virren ajaksi. Olisin tosiaan odottanut edes pelkästä kohteliaisuudesta, että puolentoistatunnin istumisen jälkeen heillä olisi ollut tajua istua kaksi minuuttia lisää ihan vaan kunnioittaakseen talon tapoja. Jälkikäteen ajateltua en oikein tiedä, miten olisin voinut asian paremmin hoitaa. Sanoin tilaisuuden aluksi, että lopussa lauletaan virsi ja että se on talon tapa ja että toivon kaikilta osallistujilta siinä suvaitsevaisuutta. Sanotaanhan tosin, että talo elää tavallaan, vieraat lähtee ajallaan, mutta en tiedä, voiko sitä soveltaa tähän tilaisuuteen. No, suurin osa yleisöstä lauloi täysin palkein Totuuden hengestä (virsi 484:1,4). Tietysti toivon myös sitä, että kukaan paikalla ollut ei kokenut virren laulua sillä tavalla, että sillä olisi yritetty turhentaa keskustelun sisältöä. Kyllä kirkkoon mahtuu jatkossakin ennakkoluulottomia keskusteluja hyvistä aiheista.
Ensi viikolla Kohtaamispaikka pitää taukoa, kun kirkossa on Tahdon, tahdon -vihkiparien ilta. Kahden viikon kuluttua eli 2.5. puhutaan Myllykosken Matin kanssa Jeesuksen väitetystä hautalöydöstä.
