Huomisen sunnuntain saarnatekstinä on Matteuksen evankeliumin kuvaus Jeesuksen kasteesta Jordanilla (Matt. 3:13-17). Vietän siis lauantai-iltaa tekstin, omien ajatusten ja seurakunnan mahdollisten odotusten kanssa painiessa.
Tässä vaiheessa ajattelen, että rakennan saarnan evankeliumin kerronnallisen rakenteen varaan. Ensin Jeesus tulee Johannes Kastajan luokse. Johannes estelee. Jeesus vakuuttaa, että näin tulee täyttä kaikki vanhurskaus. Jeesus kastetaan. Hän nousee ylös ja taivas aukenee. Kuuluu ääni ja kyyhkynen laskeutuu. Olennaista on nähdäkseni Jeesuksen määrätietoinen ja vapaaehtoinen alas laskeutuminen (vanhurskauden täyttäminen) ja sen jälkeen ylös nouseminen (kuoleman voittaminen, uusi elämä). Ikonografiassa näkyy usein Johannes käsi ojentuneena, Jeesus ja virta (Jordan, Punainen Meri) keskellä, taivaasta laskeutuva kyyhky, enkelit valmiina palvelemaan.
Kasteen symboliikka on aivan liian monipuolinen ja laaja käsiteltäväksi saarnassa. Sieltä pitää siis noukkia vain otteita. Lisäksi on ajankohtainen keskustelu pastori Suokonaution edesottamuksista Uuraisilla. Hän oli kuulemma kastanut Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen, eikä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Kotimaa 4.1.2007). Miten kirjaimellisesti Jeesuksen lähetyskäsky pitäisi ottaa? Voiko kaste olla aidosti kristillinen, vaikka käytettäisiinkin muita sanoja kuin mitä Jeesus käski?
Ekumeenisesti ajatellen kirkot tunnistavat toisensa ja toistensa suorittamat kasteet siitä, että ne on toimitettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Miten olisi suhtauduttava siihen, jos joku kirkkokunta poikkeaa tästä käytännöstä? Voidaanko poikkeavaa kastetta pitää silti kristillisenä?
Kysymys voi tuntua erikoiselta Suomen luterilaisessa kirkossa, joka on tottunut määrittämään omat norminsa kysymättä muilta. Ongelma on toki hyvin tunnettu muualta. Pieni osa helluntalaisista maailmanlaajuisesti esimerkiksi kuuluu niin kutsuttuihin Jeesus yksin -kristittyihin, jotka kastavat - Apostolien tekojen esimerkin mukaisesti - Jeesuksen nimeen. Olisiko tällainen kaste Raamatun sanan perusteella hyväksyttävä? Miten pitkälle suvaitsevaisuus riittää? Protestanttisissa lahkoissa kasteella ei ole samanlaista sakramentaalista ja kirkon olemukseen juurtuvaa asemaa kuin vanhoissa kirkoissa, joten asian kanssa on ehkä helpompi tulla toimeen: kastetaan uudestaan varmuuden vuoksi aina, kun on syytä. Historialliset kirkot eivät tietenkään voi hyväksyä tällaista epämääräisyyttä.
Koko kysymys asettuu outoon valoon, kun sitä ryhtyvät arvioimaan ihmiset, joiden kosketuspinta kristilliseen uskoon on ohut tai olematon. Heille kaste on ehkä siirtymäriitti, jonka yksittäisillä sanamuodoilla ja symboliikalla ei ole juurikaan merkitystä. Mitä väliä siis sillä on, mitä sanoja joku pappi käyttää, jos hän on muuten muka?
Lehtijuttujen perusteella Suokonautio ei nähtävästi ole pyrkinyt mihinkään opilliseen irtiottoon, vaan pelkästään harmittomaan vaihteluun ja uskon elävöittämiseen. Intentio eli pyrkimys on siis ollut kunnioitettava, vaikka poru onkin noussut. Yritän olla viipymättä tämän kysymyksen äärellä turhan pitkään huomenaamulla. Blogista on sekin hyöty, että sinne voi kirjoittaa sen, mitä saarnassa ei viitsi sanoa!
Hyvää yötä, nyt alan kirjoittamaan saarnaa.
