perjantaina, huhtikuuta 03, 2009

EWF Experience


Kävin sitten Grand Casinolla eilen illalla. Siellä oli 5-vuotisjuhlan kunniaksi ilmainen sisäänpääsy ja musiikkia. Ilmeisesti VIP-tilaisuus oli juuri päättynyt, koska juomaa (vain kuplavettä mulle!) ja ruokaakin oli vielä saatavilla vapaasti. Olin varaunut siihen, että paikka alkaa ahdistaa ja lähden kotiin nukkumaan, mutta sitten löytyi pari tuttua. Keskustelimme luterilaisuudesta ja kirkon sisällä vaikuttavista suuntauksista sen verran intensiivisesti, että lähes puolentoista tunnin odotus meni aika mukavasti.

EWF Experience nousi lavalle 22.30. Pakko tunnustaa, että olen tippunut kartalta enkä osaa enää nimetä yhtä ainutta henkilöä kokoonpanosta. Sellainen käsitys mulle tuli, että kitaristi oli alkuperäisestä EWF:stä. Mutta kyllä kaikki muutkin veti roolinsa ihan täysillä ja hyvällä fiiliksellä. Varsinkin fonisti lietsoi yleisön aikamoiseen hurmioon soolorevityksillään. Joku saksofonifiili saattaisi vaatia rangaistusta pahoinpitelystä.

Miljöönä Casino vaikutti hieman surulliselta. Paljon kiiltoa, paljon vartijoita, paljon odotuksia, paljon pettymyksiä, paljon ihmisiä etsimässä elämää väärästä paikasta. Alakerrassa oli pöydät täynnä odottamassa jättipottia pokerista tai yksikätisestä. Yritin katseellani etsiä erästä tuttua, joka on siellä töissä. Olis ollut kiva haastatella asiantuntijaa siitä, minkälaisia ihmisiä hän tapaa työssään.

Olin silti melko tyytyväinen, kun vähän ennen puoltayötä hiivin kotiin. Lähdin tosin kesken konsertin, mutta olin kuitenkin seisonut urhoollisesti siihen asti. Jos eri syistä johtuen olen viime vuosina joutunut soittosyömäläympäristöön, ne on aina tuntuneet hyvin ahdistavilta paikoilta. 

Jeesus kuitenkin viihtyi syntisten ja publikaanien seurassa, joten en tästä vastenmielisyydestä kovin ylpeä. Voi olla, että tämä on se teema, jonka alitajuisesti annoin ja sain itselleni läksyksi seuraavaa MATKALLA-iltapäivää varten, joka on lauantaina 18.4. Me nimittäin sovittiin, että sen teemana on "Jeesuksen seuraamisesta tässä ajassa". Tarkoittaako se mahdollisesti sitä, että pitäisi osata viihtyä myös Casinolla? Ehkäpä jatkamme tästä teemasta silloin Agricolassa.