torstaina, helmikuuta 07, 2008

Kirkko ja musiikki - ja kirkkomusiikki

Joku lähetti edelliseen viestiin kommentin, että toivoo mun palautetta keskiviikon Kohtaamispaikkana Kryptasta. Leppilammen Jukka ja Jason Carter jäivät vielä lopettelemaan iltaa, kun jouduin kiiruhtamaan Turun klo 20.03 junalle. En siis ollut ihan viimeiseen loppuun asti paikalla, mutta tekstiviestitin Jukalle junasta omat tunnelmani ja Jukka minulle omansa.

Turussa osallistuin kanttoripäiville roolinani psalmiluennon pito. Kanttoripäivät on aika iso juttu, yli 400 kirkkomuusikkoa eri puolilta maata. Minun ja Osmo Tolosen pitämässä työpajassa oli nelisenkymmentä osallistujaa. Oltiin jaettu puolitoista tuntia niin, että Osmo aloitti Psalmin 91 gregoriaanisella tulkinnalla, minä puhuin jotain Psalmien kirjan historiasta, Osmo jatkoi muutamilla muilla psalminuoteilla ja -lauluilla, minä jatkoin Psalmin 91 syväanalyysillä ja Osmo päätti psalmisävelmiin. Oltiin siis jollain tavalla kirkkomusiikin ytimessä, psalmilaulussa. Kuten on varmaan aiemminkin tullut todettua, Lutherin vahingossa katkaisemaa luostarien psalmilauluperinnettä on tosi työlästä herätellä uudestaan henkiin. Siihen ei liity pelkästään se, että psalmeja lauletaan hyvin pieninä katkelmina sieltä täältä, vaan myös se, että
niitä ei oikein osata laulaa.

Eräs kanttori tuli juttelemaan luennon päätteeksi juuri tähän liittyvästä omasta kokemuksesta. Oli ollut rukoushetki, jossa katoliset sisaret olivat laulaneet jonkin psalmiosuuden. Hän oli mennyt kiittämään sisaria kauniista tulkinnasta. Sisaret olivat katsoneet hieman hämmentyneinä ja sanoneet: "Mutta ei tämä ole mitään tulkintaa. Me teemme tätä joka päivä. Me rukoilemme näin."

Psalmien laulaminen ei onnistu heti eikä itsestään. Tuomasvesperin kuoro istuu joka keskiviikko tunnin harjoittelemassa ennen kuin puolen tunnin vesper alkaa. Sant' Egidion yhteisöä pitää koossa klo 20.30 pidettävä päivittäinen rukous, jossa lauletaan psalmeja. Ystävämme Mauro Garofalo kertoi, että aluksi ne tuntuivat hänestä oudoilta. Kun hän oli useita vuosia yhteisön jäsenenä laulanut niitä, joku oli antanut opetusta psalmien merkityksestä, jonka jälkeen koko juttu oli saanut uuden sisällön. Se, joka sitoutuu yhteisön elämään, laulaa psalmeja siis ainakin kerran päivissä.

Tässä kohtaa palaan Leppilammen Jukkaan. Jukka pitää yllä neljän päivittäisen rukoushetken rytmiä ruotsinkielisen rukoushetkien kirjan avulla. Luulen, että musiikin ja kirkon välinen suhde on jollain tavalla yhteydessä tähän. Jason Carter aloitti keskiviikkona oman puheensa mainitsemalla, että historian eri vaiheissa muusikot ovat usein olleet paikalla, kun on tehty tärkeitä ratkaisuja. Musiikki tuo päätöksentekoon toisen ulottuvuuden.

Luulen, että musiikin tuoma toinen ulottovuus on parhaimmillaan täsmälleen sama, kuin rukouksen tuoma ulottuvuus. Ne molemmat luovat tilan, joka mahdollistaa kuuntelemisen, Jumalan äänen kuulumisen. Tämän vastakohtana on tietysti ulkokohtainen tavaratalo-muzak tai esittäjäänsä väärällä tavalla korostava "tulkinta". Psalmeja voidaan laulaa niin monella tavalla. Rukoillakin voidaan monella tavalla. Mutta siitä olen aika varma, että elinvoimaisen kirkon tunnistaa myös elinvoimaisesta musiikkielämästä.

1 kommentti:

Aukku kirjoitti...

>
Eräs kanttori tuli juttelemaan luennon päätteeksi...

Kun sitä tekee päivittäin se on kuin päivittäistä keskustelua...

Laulu tulee ulkomuistista - kuoro un yhtä rautaa - kuin jenkkigospelin neekerilaulajat.

Kirkkokuorojen garduaalivirsien jäykkä tulkinta johtuu siitä "että
niitä ei oikein osata laulaa."

Minusta on tuntunut että täytyy olla kymmentkunta vuotta ilmapiirissä että alkaa ymmärtämään selkäytimellä. Sama koskee uusia virsiä kun niiden sanoma tuntuu fossiilista vieraalta.

Psalmilaulantaa vertaisin improvisaatioon.