tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Väärinkäsityksiä naispappeuden vastustamisesta ja vastustamisen vastustamisesta

Lupasin kirjoittaa jotain ajatuksia jälleen kuohuvasta keskustelusta. Eräs tuomasmessulainen ystävä otti vastikään minuun yhteyttä ja kyseli, mihin naispappeuden vastustajat oikein perustavat vastustuksensa. Eevan syntiinkö? Kysymykseen on mahdotonta vastata. Jos yrittää parhaansa mukaan keksiä, millä tavalla naispappauden vastustajat perustelevat kantaansa, joutuu heidän rooliinsa. Jos yrittää selittää, että ei siinä käsittääkseni ihan Eevan synnistä nyt ole kyse, huomaa joutuneensa outoon asemaan puolustelemaan kantaa, jota en itse kannata.

Toisaalta moinen väärinymmärryksen mahdollisuus kiehtoo. Maailmanhistoria opettaa (sikäli kuin se ylipäänsä opettaa mitään), että väärinymmärrykset ovat luovia. Siksi voikin joskus olla hedelmällistä pyrkiä mahdollisimman hyvin väärinymmärtämään toisia. Ehkä siitä syntyy jotain hyvää ja hyödyllistä!

Haluan silti selvyyden vuoksi sanoa, että hyväksyn naispappeuden ilman muuta. Naisen toimiminen pappina eli seurakunnan vanhimpana on mielestäni hyvin perusteltua sekä Uuden testamentin että historiallisen kokemuksen perusteella. Tosin kunnioitan niitäkin, jotka kirkon perinteeseen vedoten rajaavat pappisviran miehille. Ja niitäkin yritän ymmärtää, jotka lukevat Uutta testamenttia tässä kohtaa kirjaimellisemmin kuin minä.

Anna-lehden toimittaja Mirka Heinosen juttu "Vastaa minulle, sielunpaimen" (Anna 4.4.2007, s. 14) edustaa lähes puhtaimmillaan täydellisen tietämättömyyden tuomaa suurta itsevarmuutta, joten otan Mirkan jutun lähtökohdakseni etsiessäni väärinymmärtämisen uusia polkuja. Hän esittää seitsemän kysymystä, joihin naispappeutta kannattavana pappina haluan yrittää vastata. (Väärinymmärtämisen mahdollisuuden lisäksi ymmärrän asettuvani vaaraan, että kysymykset esittänyt henkilö todella on niin tietämätön kuin miltä hän kirjoituksensa perusteella vaikuttaa. Silloin keskustelulla ei ole mitään mieltä, mutta se saattaa saada vaarallisia piirteitä. Lähden kuitenkin siitä, että Mirka Heinonen on fiktiivinen henkilö.)

Kysymys rovasti Iikka Silvolalle: "Mitä jos minun omatuntoni ilmoittaisi, että työskentely miestoimittajien ja -valokuvaajien kanssa sotii moraaliani vastaan?"

AA vastaa: Mirka hyvä, Raamattua ei voi keksiä omasta päästään. Se voi olla jonkun mielestä (ja monen mielestä onkin) inhottava ja halveksittava kirja, mutta jos sen haluaa ottaa tosissaan (kuten kirkko on sitoutunut ottamaan), sitä on pakko tulkita. Itse en katso, että kirjaimellinen tulkinta johtaa naispappeuskysymyksessä oikeaan ratkaisuun, mutta ymmärrän, että jonkun mielestä johtaa. Sellaisia ihmisiä, jotka nimenomaisesti eivät halua sitoutua Raamattuun, ei ole tapana kutsua kristityiksi, eivätkä he tapaa kutsua itseään kristityiksi. Kysynkin siksi vastakysymyksen: Kun Raamattua liian tosissaan lukeville nyt näytetään ulko-ovea, niin olisiko kirkon parempi samalla varmuuden vuoksi luopua kokonaan Raamatusta? Luuletko, että sellainen kirkko voisi jonkun mielestä vielä olla kristillinen kirkko?

Kysymys kappalainen Risto Auermalle: "Miten selitätte sen, että kirkko on osa valtiota ja saa jopa kerätä veroja, mutta silti ette halua noudattaa muun yhteiskunnan lakeja tasa-arvosta?"

AA vastaa: Mirka hyvä, kirkko ei ole osa valtiota. Siksi kysymyksesi ensimmäiseen kohtaan ei voi vastata. Kirkko on kyllä osa yhteiskuntaa, mutta niin ovat kaikki muutkin uskonnolliset yhteisöt ja puudelikerhot. Mutta jos ei puututa pikkuseikkoihin, niin kysymyksen toinen puolisko on kyllä hyvä. Suomen ev.lut. kirkko kerää jäsenmaksunsa veroviranomaisen välityksellä, koska kunnilla ja seurakunnilla on yhteinen 800 vuoden historia takanaan ja koska Suomen jokaisessa kunnassa enemmistö on kirkon jäseniä. Kunnat syntyivät seurakunnista. Kunnat ottivat vähitellen 1800- ja 1900-luvuilla hoitaakseen niitä tehtäviä, joita kirkko ensin oli aloittamassa. Järjestelmän purkaminen ei onnistu yhdellä päätöksellä, koska siteitä on lukemattomia. Ei se silti mahdotonta ole, että jäsenmaksun perintä siirtyy jossain vaiheessa kirkolle itselleen. Näin on tapahtunut muun muassa Saksassa ja kaikkialla muualla maailmassa se onkin arkipäivää. Älä kuitenkaan turhaan kuvittele, että valtio voisi tällä nykyisellä järjestelyllä ostaa oikeuden määritellä, mitä kirkon pitää asioista ajatella. Kirkko päättää itse omista asioistaan, vaikka kirkot määrättäisiin poltettavaksi ja kristityt tapettaviksi. Kirkossa päätökseksi ei voi tulla se, mitä enemmistö sattuu haluamaan, vaan kirkkoa sitoo Raamattu.

Kysymys kirkkoherra Heikki Holmalle: "Miksi ette perusta omaa, valtiosta erillistä seurakuntaa, johon voitte palkata ketä haluatte?"

AA vastaa: Ehkä naispappeuden vastustajat vielä tekevät senkin. Onko varmaa, että lopetat sitten kyseisen seurakunnan asioihin puuttumisen? Etpä tietenkään, enkä minäkään. Ei nämä ihmiset Suomesta mihinkään katoa. Kyllä meidän pitää silti oppia kunnioittamaan toistemme vakaumusta. Muuten, kun on puhuttu uskonnon uhreista, on usein kiinnitetty huomiota siihen, millä tavalla uskonnolliset yhteisöt hylkäävät poikkiteloin asettuneet jäsenensä. Sinulle se saattaa tulla yllätyksenä, mutta nämä ihmiset, joita nyt ollaan ajamassa ovesta ulos, ovat juuri niitä, joille kirkko on ehkä kaikkein rakkain. Jos toivotat heille terve menoa, toivon sydämestäni, että teet sen rakkaudesta ja sitoutumisesta kirkkoon ja sen sanomaan. Jos teet sen jostain muusta motiivista, kuten pahasti pelkään, luot eteemme kauhuskenaarion kirkon tulevaisuudesta: Mitä tapahtuisi, jos kirkossa ottava vallan ne, joille kirkko ei merkitse mitään?

Kysymys seurakuntapastori Patrick Dicksonille: "Mikä tekee teistä Jumalalle otollisemman papin kuin työtoveristanne Mirjamista?"

AA vastaa: Jos Mirjami on pappi, hän on Jumalalle ihan yhtä otollinen pappi kuin muutkin papit. Näin ajattelen itse. Naispappeuden vastustajalle Mirjami ei ole pappi siinä merkityksessä kuin Uusi testamentti puhuu seurakunnan vanhimmasta. Hän on silti täysin Jumalalle otollinen. Hän vain ei ole pappi. Onko selvää? Myönnän, että tässä kohtaa en oikein pääse sisään naispappeuden vastustajien ajatteluun. Seurakunnan vanhin (presbyteeri, ruots. präst, suom. pappi) on piispan kutsuma ja kätten päälle panemisella tehtäväänsä asettama seurakunnan palvelija (lat. minister). Minun on vaikea ajatella, että hän ei olisi sitä, mihin hänet on asetettu. On silti ihan turhaa kuvitella, että naispappeuden vastustajat pitäisivät Mirjamia vähemmän Jumalalle otollisena. Mistä sait päähäsi tällaisen ilmaisun "Jumalalle otollinen"? Millä perusteella ajattelet, että ihmisestä tai papista tulee Jumalalle otollinen?

Kysymys kappalainen Valtteri Ollille: "Uskotteletteko tekin itsellenne, että ihmiset eroavat kirkosta vain siksi, että he eivät halua maksaa kirkollisveroja?"

AA vastaa: Kysymyksesi on aseteltu siten, että siihen on liian helppo vastata "en". Mitä kysymyksestä jää jäljelle? Ehkä jokin ennakko-oletus? Peräti ennakkoluulo? Mistä johtuu, että naistenlehden toimittaja mahdollisesti ajattelee (tai haluaa antaa sen kuvan itsestään, että ajattelee), että naispappeuden vastaustajat eivät ymmärrä ihmisten syitä kirkosta eroamiseen? Asiaa on jopa tutkittu. Nuorten aikuisten parissa suurin syy kirkosta eroamiseen on kirkollisvero. Myös se, että kirkko ei edusta mitään ja on liian mitäänsanomaton (liian konservatiivinen tai liian liberaali), on monille eroa vauhdittava tekijä. Eroavista suurin osa on uraputkeen pyrkiviä tai siihen päässeitä nuoria miehiä, joille henkiset ja hengelliset asiat eivät ole kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä. Aika usein tapaan heitä lapsen kasteen yhteydessä tai mahdollisesti, kun morsiamen toivomuksesta halutaan kirkkohäät. Ilmainen palvelu otetaan tyytyväisenä vastaan. Samat nuoret miehet ovat usein muuten myös eronneet Anna-lehdestä ja monesta muusta naisten hommasta kirkon lisäksi. Uskotteletteko te siellä Annassa, että ihmiset jättävät lehtenne ostamatta vain siksi, että eivät halua maksaa tilausmaksua? Uskotteletko tietäväsi, miksi ihmiset oikeasti eroavat kirkosta?

Kysymys kappalainen Tenho Korhoselle: "Noudatatteko pilkuntarkasti kaikkea muutakin Raamatusta lukemaanne?"

AA vastaa: Mirka hyvä, päätit siis palata vielä Raamattu-aiheeseen. Harmi vaan, että kysymyksesi on niin huono. Siihen on vähintään yhtä helppo vastata "en" kuin edelliseenkin. Mutta jos ajatellaan parhain päin ja tulkitaan kysymyksen intentio, niin varmaan olet kokenut jonkinlaisen ahaa-elämyksen Raamatun äärellä. Että kaikkea sieltä luettua ei voi pilkuntarkasti noudattaa. Tervetuloa mukaan raamattupiiriin! Näitä juttujahan siellä kelaillaan. Mitä Raamatusta lukemaasi sinä haluat noudattaa ja mitä et? Millä perusteella? Merkitseekö Raamattu sinulle jotain? Jos ei, miksi ei? Jos merkitsee, mitä? Toivoisitko, että kirkko opettaisi virallisesti Raamatusta sillä tavalla kuin sinä ajattelet? Vai onko sillä mitään väliä, mitä kirkko opettaa Raamatusta? Tai jos sillä ei ole mitään väliä, onko muilla kirkon kannanotoilla tai opetuksilla on väliä? Saako jokainen ajatella Raamatusta mitä haluaa vai pitääkö kaikkien ajatella siitä samalla tavalla kuin sinä? Vai onko mahdollisesti jokin yhteinen tapa?

Kysymys kaikille naispappeuden vastustajille: "Rakastatteko lähimmäistänne niin kuin itseänne - sukupuolesta riippumatta?"

AA vastaa: Tämä on loistava kysymys ja viiltää silpuksi kaiken muun! Kysymykseen on - ainakin minun - vastattava: En rakasta ja rakastan. Rakkaus on vaikea laji. Sitä on helppoa vaatia, mutta vaikea osoittaa. Jeesus kehotti rakastamaan vihamiehiä. "Jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, minkä palkan te siitä luulette saavanne? Niin tekevät pakanatkin." Liian usein en ole rakastanut. Usein olen myös rakastanut. Parasta on, että tiedän, mistä rakkaus on kotoisin. Olen saanut kosketuksen suureen rakkauteen, joka tekee vihaisesta nuoresta miehestä kärttyisäksi vanhaksi mieheksi kehittyvän ihmisen elämästä uskomattoman hienoa ja elämisen arvoista. Miten on Mirka, rakastatko lähimmäistäsi niin kuin itseäsi - mielipiteistä riippumatta? Jos se on sinulle mahdollista, voisiko se olla mahdollista niille, jotka ajattelevat eri tavalla kuin sinä? Sting lauloi aikoinaan: "...if the Russians love their children, too." Meillä on usein kiusaus demonisoida ne, jotka ajattelevat tai käyttäytyvät eri tavalla kuin me. Tarvitaan niitä, jotka osoittavat meille demonit omassa sisimmässämme. Mitkä ovat sinun demonisi? Rakkaus voi karkottaa ne.

Ei kommentteja: