sunnuntaina, tammikuuta 07, 2007

Mitä välii kasteella on?

Saarna Helsingin tuomiokirkossa sunnuntaina 7.1.2007 klo 10

Kasteen lahja, Matteus 3:13-17

Lapuan hiippakunnassa on puhuttu viime aikoina kasteesta. On tullut ilmi, että kaikesta päätellen aivan mainio pastori Markku Suokonautio on toimittanut kasteita Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän nimeen, kun Jeesus käski kastaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Mutta mikä oikeasti ongelmana? Uskontunnustus kuuluu: ”Minä uskon Jumalaan, Isään, kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan”. Jeesushan on Lunastaja. Ja eikös Pyhän Hengen tehtävä ole pyhittää?

Sen perusteella, mitä tiedän ja ymmärrän pastori Suokonaution toiminnasta, hän ei ilmeisestikään ole yrittänyt kehittää opillista kiistaa ja hän iloiten suostuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastamaan jatkossa. Pidänkin itse tärkeämpänä kysymystä, onko sillä mitään väliä? Onko mitään väliä, mitä mieltä me olemme kristillisestä opista?

Olen itse ollut opillisissa kysymyksissä erittäin pidättyväinen. Useimmiten olen pitänyt kaikenlaista opista meuhkaamista vastenmielisenä ja luotaantyöntävänä. Enemmän minua on inspiroinut käytännön kristillisyys. Mutta Saarnaajan kirjassa sanotaan: On aika heittää kiviä ja on aika kerätä kivet. Minulla on varmaan paljon kerättävää tulevaisuudessa. Alan tajuta, että aina ei voi vetäytyä vähättelyn taakse ja sanoa: Mitä välii.

Haluan nyt lähestyä kysymystä kasteesta Jeesuksen kasteen kautta. Kasteeseen liittyy aina kolme vaihetta: tuleminen kasteelle, kastaminen ja kolmantena se, mitä tapahtuu heti kasteen jälkeen. Tarkastelemme näitä kolmea vaihetta Matteuksen kertomuksessa.

1. Jeesus tulee kasteelle

Kasteelle tullaan. Kasteelle hakeudutaan. Kun lapsikasteesta on tullut käytännön syistä vallitseva käytäntö, tämä perustotuus saattaa joskus hämärtyä. Luterilainen kirkko kuitenkin omassa lähetystyössään tietää tämän ja toteuttaa tätä. Ensin julistetaan evankeliumia Jeesuksesta, ihminen kuulee sen, tajuaa tarvitsevansa Kristusta pelastuakseen synnistä ja pääsee osalliseksi Jumalan armosta ottamalla vastaan kasteen, joka liittää hänet pelastettujen uuteen perheeseen, seurakuntaan, kirkkoon. Näin kristillinen kirkko on alusta lähtien levinnyt maailmassa ja näin se tulee jatkossakin leviämään.

Läntisen kirkon suuri opettaja, Tuomas Akvinolainen, sanoo asian niin, että aikuisen kaste on aina teologisesti sääntö ja lapsen kaste on poikkeus, vaikka käytäntö olisikin toisin päin ja lapsen kaste olisi yleisempää.

Nyt kristillinen kirkko on aivan varhaisimmista ajoista lähtien ollut sitä mieltä, että kastetta ei voi eikä pidä kieltää kristittyjen vanhempien lapsilta. Poikkeukselle on hyvä perustelu. Usko, joka on välttämätön kasteen vastaanottamiseksi, ei ole mikään yksilön suoritus, vaan seurakunnan yhteinen aarre. Siksi vanhemmilta kysytään: ”Tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että tämä lapsi saa kristillisen kasvatuksen”. Siksi kasteen yhteydessä koolla oleva seurakunta lausuu uskontunnustuksen, johon lapsi kastetaan. Opetus, joka normaalitapauksessa annetaan aikuiselle ennen kastetta, annetaan kristityn perheen lapselle hänen kasvaessaan. Tietysti jos kävisi niin, että kristityt vanhemmat eivät anna lapselleen kristillistä kasvatusta, rippikoulu tuskin pystyy tilannetta korjaamaan. Siinä on vakava haaste luterilaiselle kirkolle tänään.

Mutta kaikki tämä on oikeastaan vain itsestään selvä lähtökohta Jeesuksen kasteelle. Jeesus tuli itse Johannes Kastajan luokse saadakseen tältä kasteen. Johannes ei voinut ymmärtää sitä. Hänen edessään seisoi Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Miksi synnitön tarvitsisi kasteen?

Jeesuksen vastaus on vaikea, eikä avaudu itsestään. Hän sanoo: ”Salli nyt. Näin meidän tulee täyttää koko vanhurskaus/kaikki vanhurskaus”. Nykyinen selittävä käännös ”näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon” ei paljon auta ymmärtämään vastauksen merkitystä. Mistä vanhurskauden täyttämisestä Jeesus oikein puhuu?

Vanhurskaus on käsite, joka kuuluu yhteen synnin ja tuomion kanssa. Vanhurskauttamisoppi ilman käsitystä synnistä ja tuomiosta ei ole mistään kotoisin. Jeesus lupasi seuraajilleen Pyhän Hengen, joka ”paljastaa, mitä on synti, vanhurskaus ja tuomio” (Joh. 16:8). Eräs etiopialainen hoviherra oli kiinnostunut tästä kysymyksestä. Tänä päivänä on monia fiksuja, ajattelevia ihmisiä, jotka on kiinnostuneita tästä kysymyksestä, ja jotka odottavat kirkolta selkeää sanomaa. Hoviherra oli ollut Jerusalemissa keskustelemassa aiheesta parhaiden teologisten asiantuntijoiden kanssa, mutta ei oikein vieläkään ymmärtänyt, mitä merkitystä asialla olisi hänelle itselleen. Paluumatkalle lähtiessään hän luki vaunussaan Jesajan kirjan kohtaa, jossa sanotaan: ”Niin kuin lammas hänet vietiin teuraaksi, niin kuin karitsa, joka on ääneti keritsijänsä edessä, ei hänkään suutansa avannut. Kun hänet alennettiin, hänen tuomionsa otettiin pois.” Kenestä profeetta tässä oikein puhuu, itsestäänkö vai jostain toisesta? Silloin Pyhä Henki lähetti vaunun vierelle juoksemaan, ei pappia tai teologia eikä edes apostolia, vaan vasta diakoniksi vihityn Filippoksen. Hän tiesi vastauksen ja kertoi miehelle Jeesuksesta.

Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin, kulki tien, joka täyttää kaiken vanhurskauden ja koko vanhurskauden. Täysin tietoisena tekonsa merkityksestä Jeesus tuli Jordanille astuakseen kasteen hautaan oman alentumisensa ja kuolemansa esikuvana. Kaste on hauta. ”Kasteessa teidät yhdessä hänen kansaan haudattiin”, sanoo Paavali Kolossalaiskirjeessä. Siksi Jeesuksen oli saatava Johannekselta kaste. Kaste on hautaan astumista. Meidän kasteemme on astumista hautaan Kristuksen kanssa.

2. Jeesus kastetaan

Matteus ei sano oikeastaan mitään itse kastetoimituksesta. Sana ”kastaa”, baptizw, tarkoittaa kuitenkin kreikan kielessä yksiselitteisesti upottamista. Johannes siis toimitti kasteen painamalla Jeesuksen veden pinnan alle.

Jälleen on hyvä ymmärtää, millä on oikeasti merkitystä ja mikä totuttua käytäntöä. Upotuskaste, joka on kasteen alkuperäinen muoto, on käytössä kaikissa kristillisissä kirkoissa, myös luterilaisessa kirkossa. Ortodoksisessa kirkossa upotuskaste on uudestaan yleistynyt. Uudessa Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa Tapiolassa on eteisessä upotuskastetta varten riittävän iso kasteallas. Katolisen kirkon katekismus sanoo kasteen toimittamisesta: ”Kaste toimitetaan kaikkein ilmaisuvoimaisimmalla tavalla kolminkertaisella upottamisella kasteveteen. Varhaisista ajoista lähtien on kuitenkin ollut mahdollista toimittaa se myös valelemalla kastettavan pää vedellä kolme kertaa.” Myös luterilaisen kirkon selkeä opetus on, että veden määrä ei ratkaise kasteen merkitystä. Vaikka upotuskaste on siis kiistämättä alkuperäisempi, veden määrä ei tee kasteesta täydellisempää tai parempaa.

Veden käytöllä kyllä on merkitystä. Vesi on niin Raamatussa kuin luonnossakin sekä elämän että kuoleman elementti. Alussa vallitsi kaaos, alkumeri, jonka päällä Jumalan Henki alkaa tehdä luovaa työtään. Vesi on tärkeässä roolissa uudestaan, kun kaaos uhkaa hukuttaa kaiken elämän alleen vedenpaisumuksessa. Jumala kuitenkin pelasti Nooan ja hänen perhekuntansa vedenpaisumuksesta juuri veden kautta. Ja Israelin erämaavaelluksesta Paavali sanoo: ”Isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi” (1. Kor. 10:1).

Jeesuksen kasteessa koko Israelin ja Vanhan testamentin pelastushistoria alkaa huipentua kohti lopullista voittoa. Painuessaan Jordanin pinnan alle Jeesus asettui elämän ja kuoleman leikkauspisteeseen, elämän ja eksistenssin ytimeen. Hänen kasteensa on se tulipatsas, joka johdattaa meidät syvien vesien, kuoleman kauhun, sairauden ja epätoivon läpi Luvattuun maahan ja uuteen elämään.

Läntinen kirkkoisä Maximus Torinolainen sanoo loppiaissaarnassaan: ”Ehkä joku kysyy: Miksi Jeesus halusi saada kasteen, jos hän oli pyhä? Kuuntele siis, mitä vastaan. Kristus sai kasteen, ei siksi, että vesi pyhittäisi hänet, vaan siksi, että hän itse pyhittäisi vedet ja puhdistaisi - hän joka oli puhdas - vedet, joita hän kosketti. On siis kyseessä enemmänkin veden pyhittäminen kuin Kristuksen pyhittäminen, sillä samalla hetkellä, kun Pelastaja pestiin, kaikki vedet puhdistuivat meidän kasteemme näkökulmasta.”

Vaikka luterilaisessa kirkossa ei ole totuttu toimittaa veden pyhityksiä, en näe siihen mitään estettä, jos ymmärrämme oikein, miten merkittävä asia Jeesuksen kaste oli koko luomakunnalle.

3. Jeesus nousee vedestä ja Pyhä Henki laskeutuu

Koko kastetoimituksen perimmäinen tähtäyspiste avautuu, kun Jeesus nousee vedestä. ”Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt”.

Olin loka-joulukuun virkavapaalla osittain siksi, että kirjoitin pienen kirjan psalmeista. Siksi en tälläkään kohden malta olla lainaamatta Psalmia 114: ”Kun Israel lähti Egyptistä, kun Jaakobin suku jätti vieraan maan, Herra teki Juudasta pyhäkkönsä, Israelista oman valtakuntansa. Meri näki tämän ja pakeni, Jordanin vedet kääntyivät takaisin.”

Jordanin ja Punaisen meren läpi käveleminen on Israelin historian valossa Jumalan valtavan, jopa pelottavan, mutta samalla pelastavan voiman osoitus. Jordanin yli kuljetaan Luvattuun maahan. Meren ja kaaoksen pitää väistyä Jumalan voiman edestä. Siksi Ilmestyskirjassa sanotaan: ”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen maa ja ensimmäinen taivas olivat kadonneet, eikä merta ollut enää.”

Kasteessa meidät, jotka on haudattu yhdessä Kristuksen kanssa, Paavalin mukaan herätettiin eloon, kun uskoimme Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. Me olimme kuolleita rikkomustemme vuoksi, mutta Jumala teki meidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. (Kol. 2:12-13). Hautaan astuminen kääntyy vastakohdakseen. ”Jumala pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät” (Tit. 3:5). Jeesuksen kaste on siis esikuva meidän omalle kasteellemme. Se, joka nousee kastevedestä, on uusi luomus. Vanha on haudattu, vaikka se yrittääkin sinnikkäästi joka päivä nousta haudastaan.

Lopuksi

Muistatko, mitä Jeesukselle tämän Jordanilla tapahtuneen kasteen jälkeen tapahtui? Henki vei Jeesuksen erämaahan paholaisen kiusattavaksi. Juuri siksi Jeesus kesti kiusaukset, koska hän kulki erämaahan kasteen kautta ja Pyhän Hengen voimassa. Juuri siksi Jeesus suostui laskeutumaan alas veden alle, että hän olisi valmis kohtaamaan Perkeleen juonet.

En ole käsitellyt ollenkaan kysymystä siitä, pitääkö kastaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen vai voiko mahdollisesti käyttää jotakin toista sanamuotoa. Jätän mielelläni vastauksen pohtimisen kuulijalle. Opiskellessani Jumalan sanaa tätä saarnaa varten olen kuitenkin tajunnut, että me ollaan niin ison ja tärkeän asian kanssa tekemisissä, että sen suhteen ei kannata olla lepsu. Jos synti, kuolema ja Perkele todella ovat olemassa ja kiusaavat meitä kaiken aikaa, on aivan elintärkeää tietää, että Jumala ei kitsastele. Hän on pyhittänyt kaikki vedet, niin että jokainen joka uskoo ja kastetaan, pelastuu.

Kuka voidaan kristillisen käsityksen mukaan kastaa? Jokainen henkilö, jota ei ole aikaisemmin kastettu, ja vain sellainen henkilö voidaan kastaa. Jos sinua ei ole kastettu, käänny Jumalan puoleen ja ota vastaan kaste. Jos sinut on kastettu, sinua ei tarvitse enää koskaan kastaa, koska olet saanut Pyhän Hengen sinetin sydämeesi. Sinun ei tarvitse ikinä pelätä takaa-ajajia, sillä Jumala hukuttaa kaikki vihollisen joukot siihen veteen, joka sinut on pelastanut. Sellainen on kasteen voima.

2 kommenttia:

Pauli Pietilainen kirjoitti...

Tervehdys Lahdesta, hyvä Arto Antturi!

Ystäväni Aulis Parviaisen vinkistä olen mielihyvällä tutustunut blogiisi.

Kiitos kastetta koskevasta saarnastasi. Lapsikastetta tunnustavana en ole koskaan ajatellut, että itse asiassa aikuiskaste olisi se normaalikäytäntö ja lapsikaste poikkeus. Emmehän kasta ev.lut. kirkossa ketä tahansa vauvoja, vaan nimenomaan uskovien perheiden lapsia. Ja jos vanhemmat kokevat uskonsa kovin riittämättömäksi, riittänee seurakunnan yhteinen usko?
Ja vielä myönnettäköön, että Apostoli Paavalin puhe kasteessa hautaamisesta tulee ymmärrettävämmäksi upotuskasteen yhteydessä, vaikka ymmärrämmekin niin, että kasteveden määrällä ei ole väliä.
Nämä lienevät pieniä myönnytyksiä helluntailaisille... :-)

Arto kirjoitti...

Kiitos kommentista. Mulle itselleni kastekäsitysten väliset erot tuli ymmärrettäviksi juuri sen kautta, mitä edesmennyt isä Martti Voutilainen kertoi dosenttiluennoillaan Tuomas Akvinolaisen kasteteologiasta. Hän käytti muistaakseni ilmaisua: "Tuomaalle lapsikaste oli aina teologisesti poikkeus, vaikka se sosiologisesti olisikin ollut vallitseva käytäntö." Ja hienoa, että näet tässä tiettyä "liennytyksen" mahdollisuutta suhteessa helluntailaisiin. Niin haluaisin itsekin ajatella, vaikka toki kastekäsitys on vanhoissa kirkoissa hyvin eri tavalla perusteltu.