Olin liturgina valtiopäivien ekumeenisessa päätösjumalanpalveluksessa keväällä 2011. Liturgi toteuttaa aika täsmälleen etukäteen käsikirjoitettua roolia, vain johdantosanat liturgi voi lausua vapaasti. Onnistuin havahduttamaan kirkkoväen muistuttamalla, miten innokkaasti me kaikki odotamme tulevaa. Pienen tauon jälkeen sanoin: "Pääsiäisaamun riemua, tietenkin." Useimmat saivat itsensä kiinni ajatuksesta, että odotus kohdistuu vaalipäivään, eikä suinkaan pääsiäiseen. No, reaktiot olivat myönteisen huvittuneita.
Nyt olen siis itse tilanteessa, jossa pääsiäisaamun odotus ja vaalipäivän odotus kilpailevat huomiosta. Vaalipäivä on viikkoa ennen pääsiäistä eli palmusunnuntai. Se ei ole lainkaan huono päivä meditoida valtaa, vastuuta ja vapautta.
Ensimmäinen lukukappale, Jesaja 50: 4 - 10.
Profeetan tehtävänä oli - ja on - toimia Jumalan äänitorvena kansalle. "Herra, minun Jumalani, on antanut minulle taitavan kielen, niin että voin sanalla rohkaista uupunutta." Tämä tehtävä vaikuttaa käänteiseltä kansanedustajan tehtävään nähden. Voihan kansanedustaja perustellusti mieltää itsensä kansan äänitorveksi jumalien (siis olkiukkojen ja muiden todellisten ja kuvitteellisten valtapositioiden) edessä. Mutta eikö olisi vielä parempi, jos kansanedustaja omaksuu itselleen myös Jesajan kuvaaman tehtävän, "sanalla rohkaista uupunutta".
Ja profeetta jatkaa: "Aamulla hän herättää minut, herättää korvani kuulemaan oppilaan tavoin. Herra avasi minun korvani, ja minä tottelin, en väistänyt tehtävääni." Ensimmäinen tehtävä on kuunnella. Vasta sitten voi puhua, kun on ensin kuunnellut. Kaduilla ja toreilla voi kulkea puhumassa tai kuuntelemassa. Jotta voi kuulla, on ensin itse opittava olemaan hiljaa. Se voi olla vaikeaa, jos on hyvä supliikki ja taitava kieli.
Heräsin tänä aamuna, palmusunnuntaina, lauluun, joka tuli kaukaa lapsuudesta. Olin vielä puoliksi unessa, ja kuoron ääni tuntui tulevan lähemmäksi. Herralta kun kutsu soipi, Herralta kun kutsu soipi, Herralta kun kutsu soipi, valtaistuimelle riemuin rientelen! Ei tällaisia lauluja enää kukaan laula, ajattelin. Vanha runokieli - "soipi" ja "rientelen" - kuulostaa erikoiselta. Mutta laulussa on enemmän kuin sanat. Siinä on intomielinen toiveikkuus. Odotetaan sitä hetkeä "kun". Ei "jos". Kaikki epävarmuus ja epäilys puuttuu. On vain odotus, joka melkein nostaa kantapäät ylös lattiasta.
Markku Tenhunen kysyi minulta torstaina IRR-TV:n haastattelussa, mikä on tunnuslauseeni. Vastasin: Life is a constant struggle between expectations and experience. Suomeksi: "Elämä on jatkuvaa kamppailua odotusten ja toteutuneen todellisuuden välillä." Ehkä tämä motto tuntuu sopivalta juuri siksi, että helluntailaiset herätyskokouslaulut toimivat kasvattajinani. Odotukset ovat korkealla, taivaassa asti. Todellisuus on sitten jotain aivan muuta.
"Minä tarjosin selkäni lyötäväksi ja poskieni parran revittäväksi, en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä. Herra, minun Jumalani, auttaa minua, siksi en pelkää häväistystä. Minä tiedän, etten jää häpeään, sillä hän on lähellä, hän osoittaa syyttömyyteni - kuka voisi minua syyttää!"
Palmusunnuntain profetia saa vakavamman sävyn. Samalla profeetan sanat murtavat aukon historian kulkuun ja avaavat ajattomuuden. On kyse samanaikaisesti Jesajasta, tulevasta Messiaasta, kärsivästä Jeesuksesta ja niistä tuhansista, joita on Jeesuksen seuraamisen vuoksi häväisty.
On tietysti täysin eri asia joutua häväistyksi uskonsa ja periaatteidensa vuoksi kuin omien syntiensä tähden. Häpeä on sosiaalisen median aikakautena noussut potenssiin kaksi tai kolme. Häpeää käytetään tietoisesti ja laajasti. Silloinkin, kun kyse on oikeasti jostain häpeällisestä teosta, median kautta välittyvä häpeärangaistus tuntuu joskus kohtuuttomalta.
Suoraan sanottuna odotin saavani paljon enemmän kuraa ja vastustusta, kun asetuin ehdokkaaksi. Olinhan joutunut tammikuun alussa pahantahtoisen mustamaalausyrityksen kohteeksi. Moni on asiaa ihmetellyt, kun on googlannut nimeni. Useimmat tosin näkevät jo otsikoista, että jokin siellä haiskahtaa. Olen oman puoleni asiasta kirjoittanut tänne blogiin (Niin minä siis tämmöisenäni palvelen ja Mitä todella tapahtui), eikä siitä sen enempää. Päättelin jo silloin joulu-tammikuussa, että jos kuraa tulee, se todennäköisesti tulee syystä. Syyttäjät tosin eivät välttämättä puhu totta, mutta itsensä kanssa on oltava tosissaan.
Elämä on jatkuvaa kamppailua odotusten ja kokemuksen välimaastossa. Odotuksia on hyvä olla. On kurotettava eteenpäin ja ylöspäin. Ja on oltava valmiina polvistumaan alas, noukkimaan sirpaleita ja koskettamaan maata.
Palmusunnuntai on hyvä vaalipäivä. Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Odotukset ovat korkealla. "Tunnelma vaalikentillä on hyvä", sanoisi puoluesihteeri. Jeesus itse tietää, mikä häntä odottaa. Kunnian kuningas astuu valtaistuimelleen häpeän, nöyryytyksen ja kuoleman tietä. Siksi hän voi sanallaan rohkaista uupunutta.
Odotan pääsiäisaamua, jolloin valtaistuimelle riemuin rientelen.
