2. Moos. 4: 10-12; 2. Kor. 3: 4-6; Mark. 7: 31-37
Kaksi viikkoa sitten esittelin teille Sobitan. Hän on 40-vuotias
bangladeshilainen nainen, jonka turvapaikkahakemus Suomessa oli hylätty ja hän
odotti käännytystä Saksaan. Siunasimme häntä ja monet teistä ovat rukoilleet
hänen puolestaan sen jälkeenkin. Vein Sobitan lentokentälle seuraavana
torstaiaamuna ja kaksi suomalaista poliisimiestä saattoivat hänet Hampurin
koneeseen. Hampurista hänet kuitenkin siirrettiin heti seuraavana päivänä
Bochumiin ja sieltä Essenissä olevaan vastaanottokeskukseen noin 250 km päähän
Hampurista. Hän ei ole vielä saanut yhteyttä siellä oleviin kristittyihin,
jotka voisivat häntä auttaa. Sobita lähetti toissa päivänä viestin, jonka
haluan teille lukea.
”Isä, minulla on syntymäpäivä syyskuun 9. päivänä.
Pidättehän minut rukouksissanne, niin että voin elää onnellista ja täyttä
elämää rakkaitteni kanssa. Isä, haluan sanoa sinulle jotain Pitäjänmäestä. Kun
olin Pitäjänmäellä, tunsin aina kuin se olisi ollut kotini, jossa on
vanhempani, lapseni, veljeni ja sisareni. Te olitte minulle kuin perhe.
Annoitte minulle niin paljon rakkautta ja rohkeutta. Teitte minut vahvaksi.
Pienen elämäni kautta haluan antaa teille takaisin kaiken sen rakkauden, jota
sain teiltä. Haluan antaa kaiken Pitäjänmäen ihmisille. Haluan lähettää
rakkauteni niille sisarille ja veljille, jotka tarvitsevat sitä. Haluaisin
antaa kaiken apuni ja rakkauteni teille. Ehkä olen nyt kovin kaukana teistä,
mutta sydämessäni ja rukouksissani olette aina kanssani. Rakkaudella teidän,
Sobita.”
Mitä me teimme Sobitalle? Emme paljonkaan. Otimme hänet
vastaan ihmisenä. Kuuntelimme, hymyilimme, kutsuimme hänet mukaan. Rukoilimme
yhdessä, siunasimme matkaan. Se tuntui niin vähältä. Mutta Sobitalle se oli
paljon. Enkä nyt tarkoita, "että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin, mitään
mikä on peräisin meistä itsestämme. Meidän kykymme on saatu Jumalalta, ja hän
on myös tehnyt meidät kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa.”
Puhutaan kuitenkin Mooseksesta. Kun Jumala kutsui häntä, hän esteli sanoen: "Herra, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään, vaikka sinä olet puhunut minulle. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli." Mutta Jumala vastasi hänelle: ”Kuka on antanut ihmiselle
suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkä juuri
minä, Herra? Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle,
mitä sinun tulee sanoa.”
Raamattu alusta loppuun -tapahtuma on kahden päivän aikana vyöryttänyt
eteemme valtavan kirjon Vanhan testamentin nimiä ja tapahtumia. Yksi asia, joka on erityisesti puhutellut, liittyy juuri Raamatun henkilöihin. Raamattu
on täynnä onnettomasti kompuroivia, epävarmoja, haluttomia ja pelokkaita
ihmisiä, joita Jumala käyttää.
Kuningas Salomo oli oikea miesten mies, monessa asiassa
ylivertainen esikuva – mutta samalla myös naisten mies. Hän edusti kaikkea
hyvää, mutta lankesi kaikkeen pahaan, vallan, nautinnon ja rikkauden
houkutuksiin. Hänen isänsä Daavid mokasi pahasti, teki aviorikoksen ja
surmautti himoitsemansa naisen puolison. Mutta kun hän katui, Jumala armahti ja
vahvisti hänen kuninkuutensa. Joona lähti suoraa päätä pakoon, kun Jumala antoi
hänelle tehtävän.
Myös Mooses oli haluton vapauttaja. Hän kasvoi faraon tyttären
hoivissa, mutta joutui pakenemaan, koska kiivastuksissaan tappoi miehen. Eikö
siinä jo ollut tarpeeksi syytä ajatella, että kaikki on lopussa? Mama, I just killed a man (put a gun
agaist his head, pulled the trigger, now he’s dead, kuten edesmennyt Freddie
Mercury lauloi Bohemian Rhapsodyssä). Tästä ei tullut mitään. Näkemiin
kaikki, täytyy lähteä pois. Pakomatkallaan Mooses löysi naapurimaasta
paimentolaisia ja asettui heidän luokseen, perusti perheen. Ehkä se ei ollut
faraon hovissa kasvaneelle kovin ylentävää, paimentaa nyt lampaita karulla
seudulla, kun Niilin jokilaaksossa oli viljaa, olutta ja loisteliasta
kulttuurielämää. Mutta Jumalalle Mooses ei ollut menetetty tapaus eikä Jumala
ollut unohtanut. Juuri siellä, missä Mooses kävi omat synkät yksinpuhelunsa ja
öiset pohdintansa, siellä Jumala ilmestyi palavassa pensaassa, ilmoitti
nimensä, otti kansojen historian käsiinsä ja kutsui murhamiehen, josta oli
tullut lammaspaimen, toteuttamaan suunnitelmaansa.
Mooses oli haluton ryhtymään kansansa vapauttajaksi. ”Herra, en ole koskaan ollut
hyvä puhuja.” Ei minusta ole. Olen enemmän sellainen syrjään vetäytyvä. En
kaipaa huomiota. - - Mutta Jumala tunsi Mooseksen paremmin kuin tämä itse. Siksi
Jumala kutsuu myös sinua työhönsä.
Muistat varmaan, miten innokkaasti apostoli Paavali tästä
kirjoitti roomalaisille: ”Meillä on
saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Palvelutehtävän saanut palvelkoon,
opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka
antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka
auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.” Vaikka itsestään Paavali tietää ja kertoo: ”Kun
tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen
puhetaidon tai viisauden keinoin. - - Te näitte minut hyvin heikkona, hyvin
arkana ja pelokkaana.” Jumala käyttää juuri heikkoja, arkoja ja pelokkaita antamansa armon mukaan.
Totta on, että synti erottaa meidät Jumalasta. Mutta siinä
me olemme kaikki samalla viivalla, yksi ei ole toista parempi. Mutta Jumalan
sanan perusteella, Kristuksen nimessä ja veressä meillä on aina pääsy siihen
paikkaan, josta vuotaa armo ja anteeksianto. "Olen varma, ettei kuolema eikä
elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva
eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa
meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän
Herrassamme." Hänessä on Raamattu alusta loppuun. Hänessä on toivomme.
Siksi sinulle, joka tunnet itsesi epävarmaksi, heikoksi,
epäonnistuneeksi, syntiseksi, Jumalalla on tehtävä. Tehtävä ei perustu siihen,
että olet viisas, voimakas, terve tai synnitön. Jumalan antama tehtävä perustuu
siihen, että hän tuntee sinut, hänellä on valta ja voima, ja hän on sinun
parantajasi ja syntiesi anteeksiantaja.