Loukkasin jalkani 16.12.2018 jyrkässä mäessä ja polvilumpion jänne meni poikki. Olin vuodepotilaana muutaman viikon ja pääsin kyynärsauvojen avulla pitämään ensimmäisen saarnani 4.1.2019 Templo Ecuménicossa. Luulin, että saarna meni ihan hyvin ja ihmiset ainakin etuosassa tuntuivat seuraavan intensiivisesti mukana. Saarnan lopussa esitin haasteen ja kysyin, kuka olisi valmis ottamaan haasteen vastaan. Vain edessä nousi muutama käsi. Olin hämmentynyt. Olinko näin täydellisesti epäonnistunut luomaan kontaktin kuulijoihin? Messun jälkeen sain kuulla, että käyttämäni mikrofoni oli särissyt, eikä puheestani ollut ainakaan takaosassa saanut mitään selvää.
Mitä tästä pitäisi päätellä? Sitäkö, että suomalainen messukävijä ei kovin paljoa saarnalta odota? Ei haittaa, vaikka siitä ei saisi mitään selvää. Kukaan ei messu tai saarnan aikana pitänyt tarpeellisena ilmaista, että ei kuulu. Masentavaa. Takaosassa oli jopa istunut kolme pappia, joista eräs vielä jälkikäteen lähetti sähköpostitse moitteet, että olin artikuloinut epäselvästi ja puhunut liian nopeasti. Kotimatkalla bussissa tosin eräs kirkon etuosassa istunut pappiskollega kertoi kuulleensa joka sanan ja ymmärtäneensä myös sanoman.
No, tässä se saarna nyt on kirjallisessa muodossa. Koska kävelin saarnatuoliin kyynärsauvoilla, aloitin kertomalla polvivammasta ja siitä, että olen vuodepotilaana kaivannut kahta asiaa: messua ja meren aalloissa kellumista.
Evankeliumi Matt. 2: 1-12
Kaste on pesu. Siinä pestään pois lika. Mutta ei ulkoinen lika, vaan sisäinen. Asian voi sanoa hienomminkin. Edellinen paavi Joseph Ratzinger sanoo sen kirjassaan Jeesus Nasaretilainen muun muassa näin: ”Johanneksen kasteelle laskeutuminen merkitsee syyllisyyden tunnustamista ja anteeksiannon pyytämistä, niin että uusi alku on mahdollinen. - - Astuessaan alas veteen kastettavat tunnustavat syntinsä ja koettavat vapautua syyllisyyden painaman menneisyytensä taakasta.”
Samalla tavoin Luther selittää vähäkatekismuksessa kasteen merkitystä: ”Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.” Tyypillistä Lutheria, sievistelemätöntä, voimakasta ilmaisua. Kaste on enemmän kuin pelkkä pesu tai lian pois huuhtominen. Kaste on hauta. Siksi kaste on toimitettu upottamalla ihminen veteen. Veden alle painuvat menneisyyden taakat, ne luovutetaan pois, jätetään sinne, niitä ei enää muisteta.
Mutta miksi Jeesus piti kastaa? Hän oli jo puhdas ja synnitön. Jos ymmärrämme, miksi Jeesuksen piti saada kaste, ymmärrämme ehkä paremmin myös oman kasteemme arvon.
Astuessaan Johanneksen kanssa Jordan-virtaan kastettavaksi, Jeesus astui hautaan. Hän tuli hylkäämään synnin ja kuoleman noustakseen ylös iankaikkisesti elävänä, vanhurskaana ja puhtaana. Johanneskin oli hämillään: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” Mutta Jeesus torjuu vastaväitteet: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus.”
Vanhurskaus tarkoittaa tässä ihmisen vastausta Jumalan laille, ohjeille hyvästä ja oikeasta elämästä. Vanhurskaus on myöntymistä Jumalan tahtoon, Jumalan hallintavallan tunnustamista, astumista Jumalan valtakuntaan. Vanhurskauden täyttäminen tarkoittaa tässä juuri sitä, mitä Jeesus opetti seuraajansa joka päivä rukoilemaan: ”tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päälle niin kuin taivaassa”.
Astuessaan Jordaniin Johanneksen kastettavaksi Jeesus astui kutsumukseensa, Jumalan tahdon seuraamiseen. Ja – tämä on huomattavaa – merkitsi hänen kohdallaan syntiseksi tulemista, osallisuutta meidän – sinun ja minun syyllisyyteen – kaikkien maailman syntien kantamista aina kuolemaan asti, hautaan asti. Johannes ymmärsi tämän, kun hän huusi: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnit!” Mutta kun Jeesus, lihaksi tullut Jumala, astui kasteen hautaan, hän tempaisi auki syvyyden ovet ja sitoi sen Vahvan, joka hallitsee maailmaa ja ihmisiä syyllisyyden avulla. Jeesus käänsi olemisen merkityksen, hän avasi uuden maailmanjärjestyksen ja teki mahdottoman mahdolliseksi. Hän herättää kuolleista ja antaa iankaikkisen elämän jokaiselle, joka häntä seuraa. Jeesuksen piti ottaa kaste, koska kaste sisälsi hänen koko toimeksiantonsa: maailman pelastamisen.
Ja nyt me olemme valmiita miettimään omaa kastettamme. Sinut on kastettu, koska Jumala on kutsunut sinut. Hänen kutsunsa tarkoituksena on tehdä sinusta ja minusta Jeesuksen seuraajia. Ja mitä se tarkoittaa, mihin se meidät johtaa? Tässä tulee se vaikea kipu, jota emme saa väistää emmekä piilottaa. Jeesuksen tie kulki kasteesta kohti ristiä ja kuolemaa. Kuolema on ihmisen osa, ja sitä me pyrimme vimmatusti vastustamaan taistelemalla kohtaloamme vastaan. Emme halua hautaa, haluamme tuntea elävämme. Olen muutaman kerran kuullut kasteperheen vanhemmilta pyynnön, että kastetilaisuudessa ei mainittaisi kuolemaa. Mutta ei kuoleman todellisuus kieltämällä häviä. Kieltäminen ei ole tie vapauteen, se on takertumista pettäviin vastauksiin.
Jeesuksen kaste osoittaa toisenlaisen tien vapauteen: antautuminen Jumalan tahtoon. Älä turruta mieltäsi, vaan kulje synnin aiheuttamaa kipua kohti. Tunnusta syntisi, älä peittele äläkä selittele. Ihminen, joka Jeesusta seuraten luovuttaa itsensä kasteen hautaan, voittaa koko maailman. Hän saa syntinsä anteeksi ja nousee uuteen elämään. Ota tämä sanoma vastaan juuri nyt. Se on sinun, kun otat sen vastaan. Sinut ja minut on kastettu Kristuksen kuolemaan, jotta sinun ja minun ei tarvitsisi kuolla, vaan me saamme elää. Mikään voima tai valta maan päällä, maan alla tai taivaassa ei siis voi temmata sinua pois Jumalan rakkaudesta, joka on sinetöity kasteessa.
Kaste on kutsumus, joka uudistetaan päivä päivältä. Joka päivä maailma houkuttelee meitä elämään kutsumuksemme ulkopuolella, itseämme varten, ulkoisten asioiden ja olosuhteiden vankeina. Mutta Jumala ”pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät”.
Ehdotan tähän pientä ruumiillis-hengellistä harjoitusta. Huomenna, kun menet rantaan aaltojen hyväiltäväksi, muista kastettasi. Kun vesi tulvii ylitsesi, muista, miten kastevesi on tulvinut ylitsesi ja pessyt sinut puhtaaksi. Kun pakeneva aalto vetää mukanaan rannan pikkukivet, kiitä Jumalaa siitä, että hän heittää syyllisyytesi meren syvyyksiin. Ja kun aalto nostaa jalat irti pohjasta, tunne kuinka kasteen vesi kantaa ja antaa sinulle voimaa uuteen elämään. Haluatko ottaa haasteen vastaan?
