Elämän leipä

Saarna Pitäjänmäen kirkossa 6.3.2016

Evankeliumitekstinä Joh. 6:1 - 15

Ihme

Tapahtuiko noin oikeasti vai onko koko kertomus satua? Väkeä oli niin paljon, että 200 denaarilla eli 2000 eurolla ostetuista leivistä ei olisi riittänyt kaikille. Isoin määrä leipää, jonka olen itse ostanut, on varmaan toissa kesänä ja sitä edeltävinä kesinä, kun pidimme Vanhan kirkon puistikossa leipä- ja kahvijakelua vapaaehtoisten kanssa. Kävin aina Stockalta hakemassa parikymmentä isoa paahtoleipäpakettia, joista tehtiin kolmioleipiä. Parhaimpina iltoina, kun oli taiteiden yö tai vastaavaa, leipiä saattoi mennä reilut viisisataa muutamassa tunnissa. Jeesus ja opetuslapset tarvitsivat kymmenkertaisen määrän, Tiberiaksen Stockalle oli tunnin soutumatka yhteen suuntaan, eikä Siwaa ollut lähettyvillä. Nimeltä mainitsemattoman pojan eväät kuitenkin riittivät kaikille.

Aloitetaan siitä, voiko kertomus olla totta. Sen jälkeen puhun jotain leivästä siunauksena ja kirouksena.

Selitykset

Mistä tiedämme, että lukemani kertomus ei ole satua? Raamatuntutkimusta opetetaan meillä yliopistossa, joten meillä on välineitä asian tutkimiseen. Ensimmäinen havainto on se, että ruokkimisihmeestä kerrotaan kaikissa neljässä evankeliumissa. Kertomukset muistuttavat toisiaan hyvin läheisesti, mutta niiden välillä on myös pieniä eroja. Evankeliumien versiot eivät ole vain kopioita toisiaan. Tästä voimme päätellä, että oli olemassa useita toisistaan riippumattomia lähteitä, jotka kertoivat samasta tapahtumasta. Ja se taas vahvistaa kertomuksen historiallista luotettavuutta. Jotain ihmeellistä siellä siis ihan varmasti tapahtui. Jeesus ei ole satuhahmo, eikä Raamattu ole jonkun lahjakkaan kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. Mutta historia jättää meidät kylmäksi. Mitä sitten? Mitä välii? No sitä välii, että jouduin itse tekemään itselleni tämän kysymyksen jossain vaiheessa: Onko Raamattu minulle vain kokoelma muinaisia kertomuksia vai voinko kuulla sen kertomusten kautta, mitä Jumala puhuu minun sydämelleni?

Kertomukselle ruokkimisihmeestä esitetään kolmenlaisia tulkintoja.

1. Kertomus on luettava kirjaimellisesti: viisi ohraleipää ja kaksi kalaa todella moninkertaistuivat, niin että niistä riitti syötävää tuhansille. Osalle meistä tämä on ainutlaatuinen ihme, jota ei voi selittää, mutta jonka kanssa on ihan hyvä elää. Jos ajattelet näin, rohkaisen sinua pysymään edelleen uskossasi. Samalla tiedän, että monille muille tällainen kirjaimellinen tulkinta voi johtaa täsmälleen päinvastaiseen johtopäätökseen: Kertomus ei voi olla totta.

Mutta on muitakin tulkintamahdollisuuksia.

2. Kertomus on luettava esikuvallisesti: leipää riitti kaikille, koska jokainen sai vain pienen murun. Leivän jakamisesta syntyi yhteys, joka tyydytti ihmisen syvemmän nälän, kuten käy meille ehtoollispöydässä. Tämän selityksen vaikeus on tähteeksi jääneet 12 korillista leivänpalasia. Mistä ne tulivat? Silti selitys ei ole ihan huono. Olisiko todella voinut käydä niin, että kaikki saivat niin paljon kuin halusivat, vaikka saivat vain pienen palasen?

3. Kolmas selitysmalli vie tämän ajatuksen vielä pidemmälle. Entä jos Jeesus teki ihmeen ihmisten sydämissä? Ihmiset olivat lähteneet maitse seuraamaan Jeesusta, joka kulki järven yli veneellä. Matka oli pitkä, useita kilometrejä ja ihmiset kyllä osasivat varautua sellaiseen. Varmasti väkijoukossa muillakin kuin yhdellä pojalla oli mukanaan ruokatarpeita. Mutta he eivät olleet valmiita jakamaan niitä, vaan piilottelivat eväitään. Kun Jeesus otti pojan leivät, kiitti Jumalaa ja alkoi jakaa, heidän sydämensä ja eväsnyyttinsä avautuivat ja jaettu leipä moninkertaistui kansan käsissä.

Kerrotaan miehestä, joka sai mahdollisuuden pyytää Jumalalta selitystä, mikä ero on taivaan ja helvetin välillä. Jumala vei hänet ensin helvettiin. He saapuivat huoneeseen, jonka keskellä oli ihanalle ruoalle tuoksuva pata ja sen ympärillä ihmisiä. Ihmiset kuitenkin näyttivät surkeilta ja onnettomilta. Kaikilla oli käsiin sidottuina pitkät lusikat, joilla he ulottuivat padan pohjaan asti, mutta koska lusikat olivat niin pitkiä, hei eivät saaneet ruokaa suuhunsa, vaan nääntyivät hitaasti nälkään.

 

Kun he saapuivat taivaaseen, siellä oli samanlainen huone, samanlainen muhennokselta tuoksuva pata ja sen ympärillä ihmisiä, joilla oli pitkät lusikat. Ihmiset kuitenkin näyttivät hyvin ravituilta ja iloisilta. He söivät ja nauroivat. – Mutta miten tämän on mahdollista? Mies kysyi. – Aivan yksinkertaista, Jumala vastasi. – He ovat oppineet ruokkimaan toisiaan.

Unelma riittävästä leivästä muuttunut kiroukseksi?

Ruoka eli leipä on todellakin avain Jumalan valtakunnan ymmärtämiseen. Siihen näyttää sisältyvän sekä siunaus että kirous. Toisilla sitä ei ole riittävästi, mutta useimmilla meistä sitä on aivan liikaa. Keskiajalla eläneen ihmisen näkökulmasta Ruotsin-laivan seisova pöytä on paratiisi maan päällä. ”Kaikki saavat niin paljon kuin haluavat”, aivan kuten Tiberiaanjärven rinteillä. Tämä näyttää olevan joka päivä enemmän totta. Siellä missä taloudellinen vapaus vallitsee, ihmisten keskimääräinen hyvinvointi näyttää vääjäämättä nousevan. Ja siellä, missä on puutetta, sinne pyrimme kaikin voimin tuomaan lisää leipää. Täälläkin kirkossa jaetaan ilmaista leipää kaksi kertaa viikossa, sunnuntaisin ja tiistaisin. Että kaikilla olisi tarpeeksi.

Olemme unelmoineet maailmasta, jossa kaikki saavat syödä niin paljon kuin haluavat. Mutta nyt kun yltäkylläisyys näyttää mahdolliselta, se alkaa tuntua turhalta. Onko meille oikeasti hyväksi, että saamme syödä, niin paljon kuin haluamme? Ihminen, joka nauttii maanpäällisestä paratiisista jokaisella ateriallaan, käyttää järkyttäviä rahasummia painonhallintaan ja laihduttamiseen. Olemme siis erikoisella tavalla löytäneet merkityksen Raamatun sanalle, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä. Pelkkä syöminen ei tyydytä eikä luo hyvinvointia.

Jeesus on elämän leipä

Mutta leipä on myös siunaus, kun se kiitollisuudella nautitaan.  Siellä, missä leipää on vähän, se ehkä ymmärretään paremmin. Jeesus ei ollut ankara askeetti, vaan hän ymmärsi ihmisten tarpeet. Jeesus siis otti leivän ja kalat, kiitti Jumalaa – toiset evankelistat käyttävät ilmaisua ”siunasi ne” – ja jakoi kaikille. Juuri näistä yksinkertaisista teoista muodostuu myös se yhteyden ja muistamisen ateria, jota kohta vietämme. Kaikkien silmät tarkkailivat Jeesusta. Hän otti leivät käsiinsä. Mihin ne riittäisivät? Mitä hän aikoo tehdä? Kuin perheen isä ennen yhteistä ateriaa, hän lausui kiitosrukouksen: ”Siunattu olet sinä Herra, meidän Jumalamme, joka annat meille leivän maan antimena.” Kiitosrukouksen jälkeen Jeesus mursi leivän ja alkoi jakaa.

 

Näkivätkö ihmiset, mistä tässä oli kysymys? Että todellinen elämän leipä ei ollut se, mitä Jeesuksella oli kädessään, vaan että hän itse oli se. Näemmekö me Kristuksen leivässä, jota syömme ja jonka jaamme muiden kanssa? Niinpä kristityt kaikkialla maailmassa kokoontuvat Herran päivänä, sunnuntaina tämän saman ihmeen ääreen, tulemaan ruokituiksi, että me voisimme puolestamme olla ruokkimassa muita. Messu tulee latinankielen sanasta missa, joka tarkoittaa lähettämistä. Tulemme tänne, että saisimme tulla Jeesuksen lähettämiksi takaisin arkeen. Tule Jeesuksen ruokittavaksi, jotta voisit niin kuin opetuslapset olla jakamassa hyvää lähimmäisillesi tällä alkavalla viikolla.