Efesolaiskirje 1:3-14
Matteus 28:16-20
Kesäkuun alun vihreydessä on hyvä syy laatia Kolminaisuuden päivän saarna Jumalan luomakunnan ylistykseksi. Kasvamisesta tässäkin saarnassa on kyse, mutta ei kasveista.
Sisäministeri Päivä Räsänen herätti närkästystä, kun hän sanoi Radio Dein haastattelussa, että Suomi tarvitsee hengellistä heräämistä: ”Kristittynä ajattelen, että kyllä me tarvitaan tässä yhteiskunnassa paljon rukousta esivallan puolesta, tämän yhteiskunnan puolesta, toinen toistemme puolesta. Tarvitaan sitä lähimmäisyyttä ja lähimmäisen tukemista. Hengellinen herääminen on kyllä aika hyvä sanakaksikko, mihin kiteytyy se, mitä ajattelen, että tämä yhteiskunta tarvitsee.”
Meidän ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä Räsäsen kanssa eikä ottaa mitään kantaa politiikkaan, kun sanon, että juuri tätä me haluamme tehdä Vanhassa kirkossa. Me haluamme rukoilla esivallan puolesta, yhteiskunnan puolesta, toinen toistemme puolesta. Me haluamme olla yhteisö, jossa lähimmäisyys voi toteutua. Ja jos sitä sanotaan hengelliseksi heräämiseksi, niin sitäkin toivomme ja rukoilemme.
On oikeastaan hämmästyttävää, miten karkeasti nykypäivän suomalainen media ja ihmiset suhtautuvat tähän viestiin. Yksi tuttu kommentoi Räsäsen sanomisia, että kyllä pakanatkin voivat olla ihan yhtä hyviä ihmisiä kuin kristityt. Toinen muistutti, että kristityt ovat itse pilanneet hengellisen herätyksen käsitteen niin, että se aiheuttaa ihmisissä vatsan väänteitä.
Koska Pyhän Kolminaisuuden päivä on Jumalan salaisuuden kunnioittamisen, uskon tunnustamisen ja uskosta iloitsemisen juhla, on hyvä katsoa, millä tavalla Raamattu perustelee tätä uskoa, ja vastaako se nykyihmisen oudoksuntaan. Efesolaiskirjeen sanat nostavat esiin kolme asiaa, joiden vuoksi kannattaa rukoilla hengellistä heräämistä.
1. Jokainen ihminen on yhtä arvokas
Tasa-arvoisuus, jokaisen ihmisen yhtäläinen arvo, on kirjattu YK:n ihmisoikeuksien julistukseen. Me pidämme sitä lähes itsestään selvyytenä. Viime aikoina on pyritty nostamaan esiin asioita, joiden valossa kirkko näyttäytyisi tässä asiassa takapajuisena, kun muu maailma sen sijaan edustaisi yhdenvertaisuutta. Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.Kristityt pitävät kiinni elämän pyhyydestä oli sitten kyse vielä syntymättömästä lapsesta tai kuolevasta ihmisestä juuri siksi, että jokainen elämä on yhtä arvokas. Kristilliset kirkot tekevät hellittämättä lähetystyötä ja kehitysaputyötä juuri siksi, että jokaiselle ihmiselle kuuluu evankeliumi ja ihmisoikeudet. Raamattu asettaa kaikki ihmiset Jumalan edessä samaan asemaan.
“Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden.”
Tätä efesolaiskirjeen kohtaa on joskus luettu niin, että Jumala valitsisi jotkut ihmiset jo ennen syntymään omikseen ja toiset taas jäisivät ilman mitään mahdollisuuksia. Siitä tässä ei ole kysymys. Jumala on valinnut ihmiset pelastukseen. “Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat”, sanoo Raamattu. Ja: “Jumala on rakastanut maailma niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei YKSIKÄÄN, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Jokaisen ihmisen ainutlaatuinen ihmisarvo ei toteudu niin, että siitä sovitaan YK:ssa tai niin, että sitä opetetaan kouluissa. Ne molemmat ovat hyviä asioita, mutta jos ihmiset pitävät yhteistä sopimusta ja opetusta vain kulttuurin sidottuina ja ihmisten keksiminä asioina, ne voidaan tarpeen tullen myös muuttaa. Mutta Jumala on luonut jokaisen ja tahtoo jokaiselle hyvää. Jos tämä perusta unohtuu, kouluopetus jää ulkoa opetteluksi ja ihmisoikeuksien julistuksesta tulee poliittista kauppatavaraa.
Me tarvitsemme hengellistä heräämistä, että kukaan ei halveksisi toisen ihmisen elämää.
2. Jokainen epäonnistuu joskus
Tuttavani kommentoi Räsäsen sanomisia muistuttamalla siitä, että pakanatkin voivat olla ihan yhtä hyviä ihmisiä kuin kristityt. Hänen käsityksensä oli ilmeisesti se, että kristillisyys tarkoittaa moraalista ylemmyyttä. Siis sitä, että kristityt ovat parempia ihmisiä kuin muut. Tai luulevat olevansa.Tämä on yksi kaikkein voimakkaimmista vastaväitteistä kristillisyyttä kohtaa meidän aikanamme. Kristittyjä epäillään fanaattisuudesta. Kun ihmisestä tulee kristitty, hänen odotetaan alkavan esittää jyrkkiä mielipiteitä televisio-ohjelmista ja elokuvista, erilaisista yhteiskunnallisista ryhmistä, homoista, liberaaleista, muiden uskontojen edustajista jne. Juuri tällaisia asioita useimmat ihmiset pitävät uskonnollisena fanaattisuutena. Sitten kristityt asetetaan janalle, jonka toisessa ääripäässä ovat nämä fanaatikot ja toisessa ääripäässä nimikristityt. Mitä enemmän kristitty, sitä fanaattisempi, ajatellaan.
Mutta asia ei ole näin, ei todellakaan. Tällaisen ajattelun ongelma on siinä, että kristillisyys samastetaan siinä moraaliin. Sen mukaan parhaat kristityt olisivat kuin Jeesuksen ajan fariseukset, moralisteja, innokkaita sääntöjen vartijoita.
Kristillinen usko ei ole moralismia ja poliittisia mielipiteitä. Sen perustana on usko jokaisen ihmisen syntisyyteen ja Kristuksen sovitustyöhön. ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto.” Mitä ’enemmän kristitty’ joku on, sitä enemmän hän on tietoinen omasta syntisyydestään ja Jumalan armosta. Tämä tietoisuus luo syntisten välisen solidaarisuuden, yhteyden, jossa kukaan ei voi asettua toisen yläpuolelle.
Me tarvitsemme armottoman ajan keskellä hengellistä heräämistä, että jokainen epäonnistunut saisi uuden mahdollisuuden.
3. Ihmisellä on päämäärä
Suuri osa liike-elämän valmennuksesta perustuu päämäärätietoisuuden lisäämiseen. Visio ja strategia ovat tulleet työelämään myös siellä, missä ei olla suoraan tekemisissä bisneksen kanssa. Valmennus tekee menestyjiä. Jotkut ovat kyllästyneet tällaiseen puheeseen. Puhutaan kilpailuyhteiskunnasta ja sen ahdistavuudesta. Kaivataan rauhoittumista, omaa tilaa ja sitä, että saa vain olla. Mutta johtaako se ojasta allikkoon? ’Vain oleminen’ voi olla kavalaa. Se täyttyy jollain. Jos elämä on kohdallaan, oleminen täyttyy hyvistä asioista, läheisistä ihmisistä, hyvistä harrastuksista, toisten palvelemisesta.Aina elämä ei ole kohdallaan. Elinkeinoelämän valtuuskunnan (jonka toimisto sijaitsee aivan Vanhan kirkon naapurissa) raportin mukaan vuonna 2010 Suomessa oli 32 500 ulkopuolelle joutunutta 15-29-vuotiasta, jotka eivät ole mukana missään, eivät edes työttöminä työnhakijoina. Heistä ollaan huolissaan, mutta kukaan ei oikein tiedä, keitä he ovat ja mitä pitäisi tehdä. Ehkä he pelailevat ystäviensä kanssa tietokonepelejä ja tulevat toimeen vanhempiensa rahoilla. Kuka saa heihin yhteyden? Kuka ottaa käyttöön tämän valtavan, käyttämättömän voimavaran? Jollakin ajatuksilla ja tavoitteilla heidän olemisensa täyttyy.
Jumala on luonut jokaisen heistä ainutlaatuiseksi, arvokkaaksi persoonaksi. Kukaan heistä ei ole täydellinen, eikä tarvitsekaan olla. Mutta jokaiselle heistä kuuluu sanoma Jumalan rakkaudesta, joka antaa elämälle perustan, mutta myös päämäärän. ”Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan.” Tämä päämäärä sulkee sisäänsä ja asettaa oikeaan suhteeseen jokaisen ajallisen tavoitteen.
Kasvusta on kysymys
Sanoin alussa, että kasvillisuudesta on hyvä puhua, kun ylistämme Jumalan salaisuutta. Ja siitähän tässäkin on kysymys, kansamme kasvusta, nuorisosta. Moni isä, äiti tai isovanhempi täällä kirkossa on rukoillut ja rukoilee uuden sukupolven varjeltumista ja menestystä. Siihen rukoukseen ja haluamme Vanhassa kirkossa sitoutua ja siinä pysyä uskollisina.Jumalan olemus on meille yhtaikaa salattu ja ilmoitettu. Emme koskaan saa kuvitella omistavamme tai pystyvämme määrittelemään Jumalaa. Mutta me saamme aina olla varmoja siitä, millainen hän on, sillä hän on itse ilmoittanut itsensä meille Jeesuksessa. Tämä on suuri ihmettelyn ja ilon aihe, joka tulee kertoa kaikille. Sen tähden meidän kristittyjen on juuri nyt hyvä uudistaa sitoutumisemme Jeesuksen antamaan käskyyn: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.”
