1. Mitä evankeliumi sanoo?
Tuomiosunnuntain evankeliumin Matt. 25:31-46 voi tiivistää kuuteen kohtaan:
i. ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan.”
Siinä ei
sanota: ”jos Ihmisen Poika tulee”. Kristillisen seurakunnan usko alusta alkaen
tähän päivään asti on se, että näin tulee tapahtumaan. Joillekin tämä aiheuttaa
maailmankuvallisen ongelman. Pitääkö asia todella käsittää ihan konkreettisesti
vai riittääkö kuvaannollinen tulkinta? Jokaiselle ihmiselle väistämättä tulee
loppu. Kun kuoleman tuolla puolella olevista asioista on joka tapauksessa
puhuttava varovaisesti ja kuvakieltä käyttäen, voiko viimeisen tuomion ymmärtää
yksittäisen ihmisen kuolemaan viittaavana kuvallisena ilmaisuna? Ok. Jos
tällainen tulkinta auttaa sinua ymmärtämään, mitä Raamattu tällä kohtaa sanoo,
se voi olla ihan hyvä. Raamatussa ja kristillisessä uskossa Ihmisen Pojan
tuleminen on kuitenkin ymmärretty täysin konkreettiseksi, todelliseksi
tapahtumaksi.
ii. ”Hän istuutuu valtaistuimelle."
Hän ei siis istu tuomioistuimelle.
On merkille pantavaa, että evankeliumi ei missään kohdassa sano mitään
tuomitsemisesta, tuomiosta tai tuomarista. Sen sijaan evankeliumi puhuu
kuninkaasta ja valtaistuimesta.
iii. ”Hän erottaa ihmiset toisistaan."
Tässäkään ei siis
puhuta tuomitsemisesta, vaan erottelusta. Käsitän asian niin, että kuninkaan ja
tuomarin välillä pieni, mutta merkittävä ero. Tuomarin kuuluu toteuttaa lakia,
joka hänen päätäntävaltansa yläpuolella. Kuningas tässä raamatullisessa
mielessä sen sijaan ei ole sidottu lakeihin tai pykäliin. Hänen ratkaisunsa
perustuu vain ja ainoastaan hänen luonteeseensa. Hyvä kuningas voi katsoa
lakeja läpi sormiensa, jos asia sitä vaatii. Paha kuningas ei piittaa laeista
lainkaan.
iv. ”Hän sanoo oikealla puolellaan oleville: Tulkaa!”
v. ”Vasemmalla puolella oleville hän sanoo: menkää pois.”
Kuningas ei siis sano kaikille tulkaa! Tämä on vakava paikka. Muutenhan koko
näytöksellä ei olisi mitään väliä.
vi. Näin tapahtuu. Toiset menevät iankaikkiseen kadotukseen,
toiset iankaikkiseen elämään.
2. Mitä se tarkoittaa?
Ensinnäkin pitää muistaa, että tuomio on hyvä juttu. Jokainen väärin kohdeltu
odottaa innolla pääsyä esittämään asiansa oikeusistuimeen. Ja jos oikeus
tuomitsee sen meidän mielestä väärin, vetoamme ylempään asteeseen aina Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimeen saakka. Tässä mielessä tuomiopäivä ei ole ollenkaan
vastenmielinen tai pelottava hetki. Päinvastoin, sitä voi odottaa kiihkeästi.
Ei siis ole mitään outoa siinä, että Raamattu puhuu viimeisestä tuomiosta. Ihmisistä tulee
fundamentalisteja, kun heidän kuviteltuihin tai todellisiin oikeuksiinsa
kajotaan. He odottavat kiihkeästi oikeutta, kun vääryys kohdistuu itseen, omaan
lähipiiriin tai niihin, joihin samastuva. He erottelevat ihmiset säälimättä
kahteen joukkoon ja tuomitsevat oman haavansa perusteella.
Jeesus sanoi vuorisaarnansa alussa: ”Autuaita ovat ne,
joilla on oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano.” Se tarkoittaa, että se oikeudenmukaisuuden
nälkä, joka saa sinut tuomitsemaan toisia ihmisiä ja erottelemaan heidät
kahteen ryhmään, on Jumalan sinuun istuttamaa. Siksi se menee niin syvälle ja synnyttää
meissä halun jakaa oikeutta. Mutta tämä halu ei pelasta maailmaa. Miksi?
Uskon sen johtuvan siitä, että autuaaksi julistukset on
lausuttu maan hiljaisille, vähäväkisille, niille joilla ei ole valtaa,
sellaisille kuin lapset. Heti, kun meillä on valtaa toteuttaa oma käsityksemme oikeudenmukaisuudesta,
se alkaa vääristyä.
Tänään tuomiosunnuntaina on lasten oikeuksien päivä. Siksi oli
hyvä iltapäivällä käydä Espoon Rinnekodissa pitämässä jumalanpalvelus. Rinnekoti
on paikka, jossa asuu kehitysvammaisia. Kun tulin paikalle, minut otettiin
lämpimästi vastaan. Yksi mies halusi tulla halaamaan, toinen halusi kertoa
illalla pelattavasta Jokerien matsista. Moni heistä näytti ulkoisesti rujolta
ja erilaiselta. Tajusin, että juuri tässä he ovat, joista Jeesus puhui. He
eivät pysty ajamaan omaa asiaansa, mutta heidät on asetettu merkiksi ja
koetinkiveksi meille, jotka siihen pystymme. Heidän edessään ei voinut
piiloutua sanojen taakse, vaan piti puhua yksinkertaisesti ja selvästi.
3. Mitä meidän pitää tehdä?
Tähän haluan sanoa nyt sen saman, minkä sanoin Rinnekodissa.
On aivan ehdottoman tärkeää, että me kaikki täällä olevat pääsemme kuninkaan
valtaistuimen edessä sille oikealle puolelle. Ja on äärimmäisen tärkeää, että
kukaan meistä ei jää vasemmalle puolelle. On tärkeää, että kukaan, jonka tunnet
ja joka on sinulle läheinen, tai itse asiassa kukaan ihminen ylipäänsä, ei jäisi
väärälle puolelle, vaan pääsisi siihen joukkoon, joille kuningas sanoo:
”Tulkaa, te Isäni siunaamat!”
Miten se tapahtuu? Vastaus näyttää yksinkertaiselta. Meidän
tulee toimia niin kuin oikealle puolelle asetetut: ruokkia nälkäisiä, auttaa
köyhiä ja heikkoja. On vältettävä toimimasta niin kuin vasemmalla puolella:
kulkemasta köyhän ja tarvitsevan ohi. Tämä on lähes itsestään selvää, Raamattu
sanoo sen toistuvasti ja selkeästi. Eikä me oikeastaan tarvita edes Raamattua
kertomaan meille, että on tehtävä hyvää ja vältettävä pahaa. Jumala on
asettanut tämän tajun jokaisen ihmisen sisään jo syntymässä.
Ongelmana on vain se, että meidän elämänkokemus sanoo, että
ihmisiä ei voi tämän perusteella jakaa kahteen ryhmään. Elämä ei ole
mustavalkoinen, vaan meistä jokainen on harmaalla alueella. Aivan varmasti
jokainen hyvää tehnyt on joskus myös tehnyt jotain pahaa tai ainakin
laiminlyönyt hyvän tekemisen. Ja varmasti pahatkin ihmiset ovat joskus tehneet
jonkin hyvän teon.
Miksi sitten oikealla puolella oleville mainittiin vain
heidän hyvät tekonsa ja vasemmalla
puolella vain laiminlyönnit? Erottelun täytyy perustua johonkin muuhun kuin tekoihin. Muuten
me olemme auttamatta suossa, kilpailemassa paremmuudesta milloin minkäkin hyvän
ja kauniilta kuulostavan tekosyyn varjolla, asettamalla toisiamme
kyseenalaisiksi. Jumala tuntee ihmisen ja tietää, että meidän pelastuksemme
täytyy mennä syvemmälle kuin mihin meidän suorituksemme yltää.
Ja niin käy ilmi jälleen, että evankeliumi ei puhu
oikeudenkäynnistä, jossa esitettäisiin perusteluja ja tekoja puolesta ja
vastaan. On kyseessä valtaistuinsali, jossa erottelu on jo tapahtunut ennen
kuin yhtään perustetta on esitetty. Ja tämä erottelu perustuu kuninkaan
luonteeseen ja siihen, millainen suhde ihmisillä on häneen.
Kristus, joka viimeisenä istuu valtaistuimella, on Jumalan
rakkauden ilmetymä ja hänelle on annettu kaikki valta.
Paavali kirjoittaa Tiitukselle 3:4-5 ”Kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja
rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden
tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät
puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.”
Niinpä, jos tahdot olla valtaistuimen oikealla puolella, ”usko
Herran Jeesukseen, niin sinä pelastut”. Tunnusta Jeesus kuninkaaksesi ja vetoa
hänen rakkauteensa. Silloin hänen hyvät tekonsa lasketaan sinun hyväksesi ja
sinun pahat tekosi on unohdettu, niitä ei mainita. Ainoa asia, joka voi saada sinut väärälle puolelle, on
se, jos hylkäisit tämän kuninkaan
tarjouksen ja ryhtyisit rakentamaan omaa valtakuntaa omien yritystesi ja
tekojesi varaan. Tunnusta Jeesus Herraksi ja kuninkaaksi, niin voit olla
varma, että pääset perille Hänen valtakuntaansa.
