Saarna pitkäperjantaina 22.4.2011 Vanha kirkko
Johanneksen evankeliumi 19:16-30
”Jeesusta lähdettiin viemään. - - Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.” Näiden kahden lauseen väliin Johannes tiivistää koko ristin tien. Kaupungista lähtemisen ja kuoleman väliin mahtuu neljä kohtausta: 1. ristin pystyttäminen nimitauluineen, 2. vaatteiden jakaminen, 3. äidin puhuttelu ja 4. hapanviinin juominen.
1. Ristin pystyttäminen ja päällekirjoitus
On oikeastaan hämmästyttävää, miten lyhytsanaisesti Johannes kuittaa ristiinnaulitsemisen, vain yhdellä lauseella. Ikään kuin se olisi vain sivuseikka, joka on syytä mainita itse asiaan pääsemistä. Johannes on kiinnostunut merkityksistä. Tapahtuma on vain tapahtuma ennen kuin sen merkitys ymmärretään. Siksi Pilatuksen laatima päällekirjoitus on niin tärkeä hänelle. Päällekirjoitusta ja siihen liittyvää kiistelyn kuvaamiseen Johannes käyttää kuusi pitkää lausetta.
Olihan Johanneksen mukaan Pilatuksen luona käyty melko kiivas väittely siitä, onko ylipäänsä mitään syytä tuomita Jeesusta. Pilatus on siihen selvästi haluton. Hän oli roomalainen sotilas, joka ajatteli imperiumin näkökulmaa. Ei hänellä ollut syytä puuttua juutalaisten keskinäisiin uskonnollisiin kiistoihin. Nyt hänen eteensä oli tuotu mies, jota – selvästikin uskonnollisten syiden vuoksi – syytettiin jonkinlaiseksi poliittiseksi häiriköksi ja uhkatekijäksi, kansanvillitsijäksi. Pilatus ei uskonut näihin syytöksiin. Kuulusteltuaan Jeesusta kahden kesken Pilatus menee ulos ja sanoo, ettei ole mitään rikosta, minkä perusteella hän voisi tuomita Jeesuksen. Mutta kansa vaatii ristiinnaulitsemista. Pilatus tulee levottomaksi. Kuka tämä mies oikein on, kun hän saa vastaansa näin kohtuuttoman vihan? Mutta sitten nostetaan esiin valttikortti: ”Jos päästät hänet vapaaksi, et ole keisarin ystävä. Joka korottaa itsensä kuninkaaksi, nousee keisaria vastaan.” Pilatus päättää taipua. ”Tässä on teidän kuninkaanne.” – ”Ei meillä ole muuta kuningasta kuin keisari”, kansa huutaa. Mutta Pilatus kirjoittaa: ”Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Hän haluaa näpäyttää juutalaisia ja häpäistä heidät. Juutalaisten kuningas tapetaan juhlalliseksi varoitukseksi.
Mutta Jeesuksessa häpäisy muuttuu kunniaksi. Hänet kruunataan kärsimyksellä ja kuolemalla koko maailman vapahtajaksi ja kuninkauden kuninkaaksi. Jeesuksessa häpäisy muuttuu kunniaksi.
2. Vaatteiden jakaminen
Juutalaisen historioitsija Josefuksen mukaan ylipapin paita piti aina tehdä saumattomaksi. Toinen Mooseksen kirja antaa yksityiskohtaisen kuvauksen käytettävistä langoista ja niiden väreistä. Joidenkin tulkintojen mukaan ”saumaton” voisi myös tarkoittaa ”paikkaamaton”, siis uusi, lähes käyttämätön.
On sanottu, että Jeesuksen ajan maailmassa yhden vaatekappaleen tekemiseen meni noin 400 tunnin työpanos. Vaatteet olivat arvotavaraa, eikä niitä tehty massatuotantona. Tuon ajan tavalliseen vaatetukseen kuului viisi osaa: sandaalit, paita, viitta, kiedottava päähine ja vyö. Jos sotilaita oli neljä eli roomalainen quaternium, kuten Johannes kertoo, yksi vaatekappale piti jakaa neljään osaan. Paidan kohtalo piti päättää.
En ole varma, voidaanko ajatella, että Jeesuksen paidalla olisi jokin erityinen symbolinen tai uskonnollinen merkitys. Joidenkin arvelujen mukaan paita oli Jeesuksen äidin tekemä. Tekikö se paidasta erityisen arvokkaan? Sen me tiedämme, että Trierin katedraalissa on tuhannen vuoden ajan säilytetty pyhäinjäännöstä, jonka väitetään olevan juuri tämä Jeesuksen paita. Kuningatar Helena hankki sen perimätiedon mukaan Jerusalemista 300-luvulla.
Luulen, että arvan heittäminen paidasta paljastaa jotain paljon tavallisempaa ja tavallaan hätkähdyttävämpää. Jumalan Poika, ihmiskunnan pelastaja, Jumalan rakkauden julistaja roikkuu ristillä ja vieressä harrastetaan arpapeliä.
Eikö tämä ole kuva, joka toistuu edelleen tässä maailmassa? Kärsivästä tulee näkymätön niille/meille, joilla on kiire varmistamaan omaa osuuttamme saaliista.
Mutta tässäkin kohtauksessa Johannes näkee merkityksen. Hän liittää arvan heittämisen psalmiin 22. Arvoton ja välinpitämätön kohtelu toimii todisteena sen puolesta, että juuri Jeesuksesta heprealaisen raamatun pyhät kirjoitukset kirjoittavat.
Jeesuksessa välinpitämättömyys muuttuu arvokkuudeksi.
3. Äiti ja poika
Nopeasti Johannes kääntää katseemme sotilaista Jeesuksen äitiin ja muihin Jeesukselle rakkaisiin. Tässäkin meidän tulee nähdä merkitys. Jeesuksen äiti ei ole vain sentimentaalinen koriste, jonka tuskaa meidän tulee kunnioituksella sivusta seurata. Totta kai Jeesuksen äiti on evankeliumin kannalta yksi merkittävimmistä ihmisistä. Hänen läsnäolonsa ristin juurella on inspiroinut taidetta vuosituhansien läpi. Stabat mater dolorosa iyxta crucem lacrimosa, dum pendebat filius. ”Seisoi äiti kärsivänä ristin vierellä kyynelissään, kun poika riippui.”
Johannes kertoo: ”Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.” Piti huolta on kreikaksi ”otti hänet omakseen” (eis ta idia). Siitä lähtien opetuslapsi otti hänet omakseen.
Johanneksen evankeliumin aivan alussa Sana tuli lihaksi, ”hän tuli omiensa luokse, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan”. Nyt tämä kuilu ihmisen ja Jumalan välillä kurotaan umpeen. Jeesus jättää perinnön, josta on alkava uusi ihmisyys, uusi yhteisö. Jeesus rakentaa sillan, hän on sillanrakentaja, ponti-fex, ylipappi. Ristillä Jeesus muuttaa katkeran eron ikuiseksi yhteydeksi.
4. Se on täytetty
Ristillä Jeesus muuttaa maailman historian suunnan ja antaa ihmiskunnalle uuden merkityksen. Hän muuttaa häpeän kunniaksi, välinpitämättömyyden arvoksi ja katkeran eron ikuiseksi yhteydeksi.
Kysymys kuuluu: Onko tämä edelleen mahdollista? Miten nyt häpeä muuttuu kunniaksi, välinpitämättömyys arvokkuudeksi ja ero yhteydeksi?
Me tiedämme, että Jeesuksen mukaan ei jokainen joka sanoo ”Herra, Herra” pääse taivasten valtakuntaan. Jeesuksen elämä ei tule meidän elämäksemme pelkällä hokemisella tai ulkoa opettelulla.
Johanneksen kuvauksen viimeisessä kohtauksessa Jeesus sanoo: ”Minun on jano” ja hänelle tarjotaan hapanviiniä. Sen juotuaan hän sanoi: ”Se on täytetty”. Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Ja kun Johannes sanoo, että Jeesus antoi henkensä, hän tarkoittaa juuri sitä. Jeesus antoi henkensä, jotta me voisimme ottaa sen vastaan. Jeesuksen hengen on tultava meihin, jotta maailma muuttuisi. Täytyy tapahtua se, minkä vuoksi Paavali sanoo: ”Minä en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä.” Ja se on mahdollista – Jeesuksen rakkauden, lempeyden ja ystävällisyyden vuoksi. Siksi sanoma rististä ei ole pelottava ja traumatisoiva kauhukertomus, joka pitäisi pimittää lapsilta, vaan se on kaiken hyvyyden ja suloisuuden lähde, josta on kerrottava kaikille haluaville.
