Saarna 31.10.2010 Helsingin tuomiokirkko klo 10 ja Järvenpään kirkko klo 17
Antakaa toisillenne anteeksi
Matteus 18:23-35
Monella meistä on tuttuja, jotka ovat kokeneet - tai ehkä olet itse kokenut – täpärän pelastumisen kuolemasta. Auto lähti liukkaalla tiellä alta ja aivoissa ehti jo välähtää ajatus: tässä se nyt on. Tai vakava sairaus vei leikkauspöydälle, jonka jälkeen jokainen päivä tuntuu ihmeelliseltä lahjalta. Tällainen täpärän pelastumisen kokemus on kuvattu myös suositussa tv-sarjassa Sopranos. Newjerseyläinen mafiapomo Tony Soprano joutuu dementoituvan setänsä ampumaksi ja päätyy henkihieverissä teho-osastolle. Sairaalan vuotella käytävää kamppailua elämän ja kuoleman välillä kuvataan useassa jaksossa. Kun taistelu kääntyy voitoksi ja Tony virkoaa, hän katselee kaikkea ja kaikkia ympärillä oleviaan uusin silmin. Perhe ja läheiset näyttävät arvokkaalta, bisnes tuntuu turhalta. Ei mene kuitenkaan kovinkaan kauan, kun mafiapomon normaali elämä vetää hänet takaisin samaan ahdistuneeseen ja väkivaltaiseen elämäntapaan, josta hän jo luuli pelastuneensa. Mistä tulisi se voima, joka saisi ihmisen säilyttämään täpärästi pelastuneen arvomaailman?
Kuinka monta kertaa on annettava anteeksi sellaiselle, joka loukkaa sinua? Riittääkö seitsemän kertaa? Tätä Pietari kysyi Jeesukselta ja Jeesus vastasi äsken kuulemallamme kertomuksella kuninkaasta ja kahdesta palvelijasta. Pietarin kyselyssä on taustalla oletus, että jossain kohtaa ihmisellä on oikeus antaa ärsytykselle valta. Hyväntahtoisuus ei voi jatkua loputtomiin.
Teen Jeesuksen kertomuksesta vain kaksi huomiota. Ensimmäinen on se, että kuninkaan ja palvelijan välillä on iso ero. Toinen huomio koskee velan suuruutta.
1. Kuningas on toisenlainen
Ajattele kuninkaan käyttäytymistä palvelijaansa kohtaan. Ensin hän vaatii tämän tilille. Se on helppo ymmärtää. Jos on jotain lainannut, tulee myös takaisinmaksun aika. Sitten kuningas heltyy ja antaa anteeksi. Se on poikkeuksellista, mutta Jeesuksen kertomuksessa myös ymmärrettävää – varmasti siksi, että Jeesus on täysin sisällä Vanhan testamentin opettamassa käsityksessä armahtavasta ja ihmisiä rakastavasta Jumalasta. Yhä uudestaan Vanhan testamentin kirjoittajat muistuttavat, että Jumala on kärsivällinen ja antaa anteeksi jokaiselle, joka sitä häneltä pyytää. Tästä samasta Jumalasta Jeesus opetti.
Ei siis ole yllättävää, että velka on maksettava ja että Jumala armahtaa. Yllättävää – ehkä jopa häiritsevää – Jeesuksen kertomuksessa saattaa olla se, miten nopeasti ja dramaattisesti kuninkaan tahto muuttuu, kun palvelija osoittautuu armottomaksi ystäväänsä kohtaan. Kuningas peruu velan anteeksiannon. Hän muuttaa mieltään. Palvelija ei olekaan turvassa. Kuningas ei ole sidottu tekemäänsä sopimukseen, vaan saattaa omasta päätöksestään ja yksioikoisesti perua sen ja heittää palvelijan vankeuteen.
Miksi Jeesus haluaa antaa Jumalasta tällaisen kuvan? Eikö tässä ole toiminnassa juuri se taivaallinen despootti, jollaisella meitä antikristillisessä mediassa pelotellaan? – On ja ei. Kenelle tahansa, joka katselee kristillistä jumalauskoa täysin ulkopuolelta arvostellen, sen täytyy jollain tavalla vaikuttaa oudolta. Siitä ei pidä yllättyä. Mutta sellaiselle, joka itse etsii yhteyttä elävään Jumalaan, kysymys näyttää aivan toiselta. Miten kuvataan sellaista, jota ei voi kuvata? Miten puhua Jumalasta, joka on niin täysin toisenlainen kuin me ihmiset? Miten käsittää Hänet, joka on samaan aikaan sekä kaikkivaltiudessaan pelottava ja pyhä, että hyväsydäminen ja ihmistä rakastava. Jeesus käyttää kertomusten ja vertausten voimaa. Kuningas on jotain aivan muuta kuin hänen palvelijansa. Tämä on siis saarnan ensimmäinen huomio. Jumala on toisenlainen. Hän on pyhä. Hän on sekä armahtava että pelottava.
2. Paljonko on paljon?
Jeesus sanoo, että palvelija oli kuninkaalle velkaa 10.000 talenttia. Se on järkyttävän suuri summa. Historioitsija Josefus kertoo, että Jeesuksen aikana käskynhaltija keräsi vuosittain veroina Juudean, Idumean ja Samarian alueelta yhteensä 600 talenttia. 10.000 talenttia oli siis koko alueen 16 vuoden verotuloja vastaava summa. Kun yksi hopeatalentti painoi 43,6 kiloa, saamme palvelijan velan kokonaissummaksi 436.000 kiloa hopeaa. Nykyrahaksi muutettuna se on ainakin tsiljoona euroa. Sairaan paljon. Vastaavasti toisen palvelijan velka oli 100 denaaria, 364 grammaa hopeaa, työmiehen muutaman kuukauden palkka.
Kun tiedämme, että Jeesus tarkoittaa kuninkaalla Jumalaa, tästä asetelmasta seuraa mielenkiintoinen kysymys: Mikä on ihmisen velka Jumalalle? Jeesuksen kertomus näyttää perustuvan ajatukseen, että ihminen on saanut koko elämänsä lainaksi Jumalalta. Lainan suuruus on kuvaus ihmiselle annetun elämän arvosta.
Kysyin saarnaa valmistellessani Facebookissa: Kuinka suuren osan omista kyvyistään ihminen pystyy elämänsä aikana hyödyntämään? Sain vastauksia, jotka vaihtelivat yhdestä prosentista 110 prosenttiin. (Se osoitti ainakin sen, että kyselytutkimukseen ei pidä luottaa, koska sanavalinnoilla ihmiset saadaan vastaamaan melkein mitä tahansa.) Mutta se kertoi minulle myös siitä, miten olemme oppineet arvioimaan itseämme. Meille kerrotaan, että on mahdollista elää täysillä. On myös mahdollista kuluttaa liikaa voimavarojaan ja palaa loppuun, ikään kuin ihmisen mahdollisuudet olisi loppuun käytetty. Ihminen on tehty halvoista aineista, suurimmaksi osaksi vedestä ja hiilestä. (Lisäksi meissä on pari kiloa typpeä, noin kilo kalsiumia, hieman vähemmän fosforia, reilut sata grammaa rikkiä, klooria ja natriumia ja sitten vielä puolisen kiloa muita noin 50 alkuainetta.) Tavallisia ja siksi melko vähäarvoisia aineita kaikki. Ihminen vaikuttaa melko mitättömältä olennolta, jonka voimavarat on äkkiä käytetty.
Jeesuksen näkökulmasta katsottuna ihminen on tsiljoonien arvoinen. Näkökulma on täysin toinen ja ehkä yllättävänkin nykyaikainen. Pelkästään tämä pääosin vedestä ja hiilestä koostuva massa on Luojan käsissä melko uskomaton paketti. Kun yhden elektronin massaa vastaava energia on noin puoli miljoonaa elektronivolttia, keskikokoisen ihmisen massaan sidottu energiamäärä vastaa noin 100.000 Hiroshiman atomipommia. Siis siihen aineeseen, mistä sinut on tehty, on sidottu noin paljon energiaa. Ihmisen älyllisiä toimintoja kantava neuroniverkko ja sähkö-kemiallinen säätelyjärjestelmä on luovuudessaan jotain sellaista, jota ihminen ei ole vieläkään pystynyt keinotekoisesti täysin matkimaan. Olemme saaneet Jumalalta lahjan, jonka arvoa meidän on vaikea käsittää ja josta me osaamme hyödyntää vain häviävän pienen murto-osan. Jos jokaista tervettä päivää aletaan verrata sairaalan tehohoidossa vietetyn päivän kustannuksiin, emme ole päässeet vielä edes kunnolla alkuun. Tsiljoona euroa. Sairaan paljon. ”Paljon ois aihetta lapsella kiittää” ja jokainen päivä on lahja.
3. Maksamme velkaa
Kun tulemme tilinteon paikalle, mitä me voimme tarjota Jumalalle? Kukin meistä toki tuo sen, mitä olemme saaneet aikaan. ”Me punomme kehdosta hautahan, me punomme, puramme jälleen, kunnes kuolema laulumme katkaisee ja sen viemme me virittäjälleen.” (Eino Leino) Enempää ei ole. Mutta Jumalalta saatua lainaa sillä ei makseta takaisin. Jeesus tunsi psalmin 49, jossa varoitetaan luottamasta maallisen rikkauteen: ”Henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa. Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäti maksamatta.”
Ja juuri tässä on Jeesuksen opetuksen ydin. Jumalan edessä ei ole selittelyjen eikä filosofisten vastaväitteiden aika. Voimme vain heittäytyä Jumalan armon varaan. Jumala on tehnyt meihin riskisijoituksen ja ainoa, mitä hän meiltä odottaa vastineeksi, on, että armahdamme toisiamme. Jos olet edes salaa mielessäsi ajatellut tulla Jumalan eteen vetoamalla siihen, mitä osaat tai että olet elänyt elämäsi täysillä, nyt on hyvä hetki pysähtyä ja tehdä täyskäännös. Tai jos olet jo aikaisemmin pysähtynyt ja tehnyt tämän havainnon, mutta elämän ahdistukset ovat vieneet sinut kauas Jumalan rakkaudesta, tässä messussa Jumala kutsuu sinut eteensä jälleen tekemään tiliä ja ottamaan vastaan armahdus.
”Me maksamme velkaa”, lauletaan eräässä laulussa. Me emme koskaan voi maksaa takaisin velkaamme Jumalalle. Mutta hän on tullut Jeesuksessa ihmiseksi, tuntee meidät läpikotaisin ja antaa meille meidän velkamme anteeksi, että mekin antaisimme niille, jotka ovat meille velassa.
