Rohkeudesta Kryptassa

Tänään siis aloitimme kuuden illan keskustelusarjan hyveistä. Innoituksena tarttua aiheeseen toimi mainio Alexandre Havardin kirja Hyvejohtajuus, josta taisin jotain viime vuoden puolelle tänne jo kirjoittaa. Yritin valmistautua alustukseeni tunnollisesti ja tehdä kotiläksyt, mutta silti huomasin ennen klo 18 olevani hieman epävarmalla mielellä. En ole koskaan aikaisemmin puhunut hyveistä, enkä koe olevani millään tavalla niiden asiantuntija, en teoriassa enkä käytännössä. Eksegeettinä kävin tietysti läpi Uuden testamentin hyveluetteloita ja aiheeseen liittyvää terminologiaa. Ja kertasin Aristoteleen Nikomakhoksen etiikkaa, joka löytyi hyllystä varmaan viimeksi 80-luvulla selailtuna. Sekä luin muutamia artikkeleita aiheepiiriin liittyen. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Tarkoituksena ei silti ollut luennoida hyveistä, vaan oppia ymmärtämään, mikä sija niillä on omassa elämässä ja miten hyveitä voi oppia.

Ehkä pieni epävarmuus oli syynä siihen, miksi en katsonut välttämättömäksi mainostaa tätä sarjaa kovin näyttävästi. Mun mielessä oli tilanne, jossa aito vuorovaikutus on mahdollista, eikä sellaista kovin helposti saa syntymään yli 20 hengen ryhmässä. Meitä oli kuitenkin 34 henkeä paikalla; aihe selvästi kiinnostaa. Ja keskustelu kävi todella vilkkaana porinaryhmissä. Luulen, että oivalluksiakin tuli. Olen siis aika rohkaistunut tästä ensimmäisestä illasta. Ja se tietysti sopii, kun aiheena oli rohkeus.

Keskustelun yhteydessä kävi monta kertaa selväksi, miten hyveet väistämättä liittyvät toisiinsa. Kun harjoitat yhtä, harjoitat samalla muita. Ja vastaavasti, jos yksi puuttuu, muutkaan eivät ole läsnä. Ei voi olla hyveellisesti rohkea, jos viisaus puuttuu. Myös kysymys erilaisista rooleista nousi esiin. Jos rohkeus on suunnan säilyttämisen tottumus, se ei voi liittyä vain johonkin rooliin. Ei voi olla hyveellisellä tavalla rohkea työssä, jos ei ole sitä yksityiselämässä.

Esiin nousi useita kysymyksiä, jotka viittasivat tulevien hyve-iltojen aiheisiin. Esimerkiksi, millä tavalla vanhurskaus suhtautuu hyveisiin? Tai miten välttyä ajatukselta, että hyveet näivettävät ja elämänilo on jossain muualla? Aika mielenkiinnolla siis odotan ensi keskiviikkoa (10.2.) ja uutta keskustelua. Aiheena on silloin viisaus.

Huomenna seilaan Tuomiokirkon ja Agricolan väliä ja perjantaina menen Lähetyskirkon seminaariin kuuntelemaan, onko Carl-Erik Sahlbergilla jotain uutta kerrottavaa Klarakyrkasta ja uudistuvasta seurakunnasta. Seminaari jatkuu lauantaina. Sunnuntaina on saarnavuoro ja Yhteisvastuu-keräyksen avaus. Vaikka oikea kynttilänpäivä oli ja meni jo tiistaina, on kai hyväksyttävä se tosiasia, että Suomen kirkko haluaa viettää sitä tällä kertaa 7.2.

Ilmalämpöpumput ovat kuulemma reagoineet huonosti talven keleihin, joten jossain vaiheessa olis melkein pakko ehtiä käymään mökillä tarkistamassa asia. Kun katson kalenteria, siihen näyttäisi olevan seuraava mahdollisuus ensi viikon perjantaina. Ellen sitten jätä väliin Suomen eksegeettisen seuran vuosiseminaaria torstaina 11.2. tai lähde suhaamaan sunnuntaina, kun olen saanut iltapäivän kasteen hoidettua. Ehdotuksia?