Kirja on provokatiivinen pamfletti ja liittyy vahvasti ajankohtaiseen poliittiseen keskusteluun, jonka kaikkia piirteitä en tunne. Finanssiterminologia ei muutenkaan ole tuttua, joten luetun ymmärtäminen on ollut hidasta. Käsitän kuitenkin, että 1900-luvun aikana tapahtunut asteittainen luopuminen Yhdysvaltain dollarin ja muiden valuuttojen sitomisesta kultaan on luonut finanssijärjestelmän, jota ei helposti muuteta. Alan Greenspan, joka vielä vuoden 1966 artikkelissaan puolusti voimakkaasti kultaan sidottua valuuttaa, oli käytännössä Fedin pääjohtajana täysin riippuvainen nykyisestä systeemistä, jossa rahaa luodaan "out of thin air" eli painamalla sitä tarvittavia määriä. Tämän rahan painamisen toinen nimitys on inflaatio, jonka kautta valtio käytännössä takavarikoi yksityistä omaisuutta ja tuhoaa säästämisen.
Paulin ajattelu edustaa itävaltalaista koulukuntaa, jonka maineikkaimpia edustajia on Frierich A. Hayek. Hänen toisen maailmansodan lopulla 1944 kirjoittamansa teos Tie orjuuteen (A Road to Serfdom) on ilmestynyt suomeksi vuonna 1995 Gaudeamuksen julkaisuna. Olen siis joskus aikaisemminkin haaveillut ymmärtäväni kapitalismia. Löysin Hayekin vierestä hyllystäni englantilaisen professorin Andrew Gamblen teoksen Hayek - The Iron Cage of Liberty (Westview Press, 1996), joka valitettavasti kuuluu sarjaan lukemattomia kirjoja. Mutta olihan siellä ruotsalaisen Johan Nordbergin kohuteos Globaalin kapitalismin puolustus (Ajatus Kirjat, 2004).
Lukiessani uudelleen Nordbergia ajatus alkoi vihdoin selkiytyä. Nordberg kertoo olleensa lukiolaisena jonkinlainen gootti-anarkisti, joka halusi asettaa kyseenalaiseksi kaikenlaiset yläpuolelta tulevat säännöt ja puhua yksilön vapauden puolesta. Vapauden ajatus viehättää edelleen samalla tavalla, vaikka hän ymmärtääkin paremmin, miksi tarvitaan yhteiset säännöt. Taisin itsekin olla vähän anarkisti kouluaikona, vaikkakin vaihe taisi mennä ohi lukioon mennessä. Mutta vapauden kaipuu ja epäluulo virkakoneiston ylivertaista viisautta kohtaan on säilynyt.
Suomessa ei tietenkään kukaan puhu kapitalismin puolesta ainakaan ääneen. Suomalainen uskoo vakaasti valtion ja virkamiesten kykyyn jakaa kansalaisten työllään ansaitsemat rahat. Yksityisen omaisuuden suojaa pidetään ahneuden ja riiston välikappaleena. Joillekin suomalainen hyvinvointivaltio on uskonnollinen opinkappale. Ja hyvinvointivaltion ajatukseen liittyy kiinteästi ajatus koko kansan yhteisestä kirkosta.
Nää on vaikeita juttuja, mutta silti on sanottava se, mitä ajattelen. (Eikä mulla kovin usein ole ollut vaikea olla eri mieltä enemmistön kanssa. Ehkä en enää kuvittele olevani aina oikeassa, mutta se on oikeastaan vain lisäperuste sille, että kannattaa sanoa.) En usko tähän järjestelmään. Sillä on ollut entisessä maailmanajassa kiistämätön merkityksensä, josta voimme olla kiitollisia. Siinä entisessä maailmassa Suomi oli pieni, vastikään itsenäistynyt, agraariseen omavaraisuuteen tukeutuva maa, jossa kansa lähti maalta kaupunkeihin. Kaupunkeihin lähdettiin, koska ne tarjosivat enemmän mahdollisuuksia ja lupauksen vauraudesta. Ja vaikka joidenkin kohdalla asiat eivät menneet hyvin, suurimmalle osalle muutos todella tarkoitti leveämpää leipää, parempia elinoloja, moninkertaisia mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ja kaupankäyntiin.
Sellaista maailmaa ei enää ole, eikä siihen kannata haikailla takaisin. Hyvinvointi lisääntyy, kun ihmisten mahdollisuus tehdä sopimuksia, toteuttaa unelmiaan ja ylittää rajoja lisääntyy. Musta pörssi ja harmaa talous kertovat paljon enemmän siitä, missä valtion sääntely-yritykset ovat epäonnistuneet kuin ihmisten pahuudesta. Yhteiset pelisäännöt tarvitaan, mutta valtion ei pidä ottaa roolia, jossa se yrittää sääntelyllä tehdä sen, minkä vapaat markkinat tekevät paljon paremmin ja täsmällisemmin ilman sääntelyä. Sama vapaus, jota kulttuurieliitti hinkuu omille teoksilleen, tarvitaan myös talouteen. Vapaus ruokkii vapautta.
Miksi aloin tästä kirjoittaa, vaikka olen talouspolitiikassa täysin diletantti? Tietysti syy löytyy uskonnon alueelta. Luin australialaisen journalistin David Vincentin arviota kirjasta God Is Back: How the Global Revival of Faith Is Changing the World, John Micklethwait & Adrian Wooldridge (The Penguin Press, 2009). Vincent pohtii, mistä johtuu se aivan yleisesti tunnettu seikka, että länsimaiset journalistit eivät ymmärrä uskonnon merkitystä. Micklethwait ja Wooldridge ovat journalisteja, jotka tekevät poikkeuksen. Heidän teesinsä on, että eurooppalaisesta ja australialaisesta uskonnon merkityksen hapertumisesta huolimatta maailmanlaajuinen valtavirta on päinvastainen: uskonnot kasvattavat merkitystään. Amerikkalainen malli on globaalisti vahvempi kuin eurooppalainen. Kapitalismi toimii paremmin kuin sääntely.
Vincent kirjoittaa: "For those who consider religion as the preserve of backward peasants they have a clear message. Micklethwait sums it up: 'One of the oddest things is it's precisely the most modern go-ahead people who are often turning towards religion. Just as in China, you have the prosperous bourgeoisie finding this new thing.'"
Suomen kirkollisessa keskustelussa ollaan tietysti aivan muissa sfääreissä. Monien moderneina ja aikaansa seuraavina itseään pitävien kirkollisten "uudistajien" oma usko kirkon sanomaan on kadonnut. Uskottavuutta yritetään vimmaisesti etsiä hämmentyneen sekulaarin mielenmaiseman kosiskelusta. Tähän ajatusmalliin sopii hyvin outo viehtymys "kansankirkollisuuteen", jonka ajatellaan toimivan jonkinlaisena kollektiivisena takeena siitä, että kirkko ei valahda liian uskovaiseksi jutuksi. En usko tähänkään systeemiin.
Jos Herra suo ja elämme, odottelen innolla tulevia vuosikymmeniä, jolloin ylhäältä ohjatun kansalliskirkon tilalle muodostuu vapaasti hengittävä ja vapaasti kasvava kristillisten yhteisöjen verkosto. Se ei tapahdu ilman merkittävää maahanmuuttajakristittyjen panosta ja ylipäänsä kristillisen ajattelun voimakasta globalisoitumista, mutta se tapahtuu vääjäämättä. Samaan aikaan kosiskeleva ja makunsa menettänyt kansankirkollisuus marginalisoituu entisestään kuten Ruotsissa on jo tapahtunut. On mielenkiintoista nähdä, miten hereillä seurakunnallisen rakenneuudistuksen kanssa painiskeleva kirkko on tämän muutoksen kanssa.
