Aamuhartaus YLE Radio1 2.2.2007 klo 6.15 ja 7.50
Tänään on toinen toista (2.2.).
Tasan vuosi sitten toinen päivä helmikuuta eräs nuoruudenystäväni pääsi pitkän sairastamisen jälkeen taivaan kotiin. Viimeiset puoli vuotta elämästään hän vietti Terhokodissa. Hän mielellään kutsui sinne meitä ystäviä ja kauniilla tavalla muistutti, että toinen tarvitsee toista. Esimerkillään hän toteutti tämän Paavalin sanan: ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.” (Room. 13:8).
Haluan kertoa yhden tapauksen neljän vuoden takaa tammikuulta 2003. Silloin oli kovat pakkaset ja touhusin auton kimpussa ulkona. Huomaamattani oikea jalkaterä pääsi paleltumaan. Tajusin sen vasta, kun tulin takaisin sisälle ja lämpö alkoi vaikuttaa. Jalkaterässä alkoi tuntua ensin pistelyä ja vähä vähältä sietämättömäksi käyvää kipua. Jalka oli kuin tulessa, eikä sille enää voinut astua tai edes pitää missään asennossa paikallaan. Kun kipu ei yölläkään laantunut, oli lopulta pakko kuulla, mitä asiaa paleltuneella jalalla oli minulle. Se kertoi minulle viisi yksinkertaista tosiasiaa, jotka muistuttavat, mikä merkitys toisella on toiselle.
1. Kun yksi jäsen on kipeä, koko ruumis kärsii.
Kun jalkaa oikein poltteli, yritin erilaisia mielikuvaharjoituksia. Entä jos keskittyisin ajattelemaan kaikkia niitä jäseniä, joita sillä hetkellä ei ollenkaan pistele? Tai voisinko itseäni keinuttelemalla tai jollain muulla tavalla harhauttaa kehoni hetkeksi unohtamaan oikean jalkateränsä? Valitettavasti harjoitukset eivät tehonneet, sillä kipu oli voimakkaampi. Mitä kipeämpi jäsen, sitä suuremman huomion se vaatii. Jokaisella kivulla on viesti, joka kannattaa kuunnella. Jokaista jäsentä kannattaa kuunnella.
2. Paleltunut jäsen ei pysty hoitamaan tehtäväänsä.
Muut jäsenet joutuvat tekemään ylimääräistä työtä, jotta kokonaisuus toimisi. Yhdellä jalalla pomppiminen on kuitenkin hankalaa. Ei se, että vasen jalka tekee kaksinkertaisesti työtä oikeasti korvaa sitä, että oikea on toimintakyvytön. Jokaisella jäsenellä on nimittäin oma, ainutlaatuinen tehtävänsä. Kun yksi jäsen on pois pelistä, koko keho joutuu miettimään toimintatapansa uudelleen. Jos yksi kärsii, niin kaikki kärsii.
3. Kaikkien yhteinen etu yrittää pelastaa paleltunut jäsen. Amputointi on sen verran rankka toimenpide, että sen haluaa välttää viimeiseen asti. Ei kukaan suhtaudu jalkaansa välinpitämättömästi ja anna sitä pois leikattavaksi heti ensimmäisistä oireista. Silti voi tulla eteen sekin kauhea tilanne, että pelastusyritykset eivät tehoa. Mutta ei amputointia kai minään voittona voi tuolloinkaan pitää. Tuntuisi surulliselta. Jokaisella on oma tehtävänsä. Jokaisesta jäsenestä pitää taistella.
4. Paleltuminen ei tuntunut missään, vaan parantuminen.
En itse asiassa tiedä, miltä tuntuu, jos kudos pääsee lopullisesti tuhoutumaan, eikä veri enää kierrä. Käsittääkseni siellä, missä veri ei kierrä, ei myöskään ole tuntoa. Se, että jalkaa alkoi pistellä, oli merkki siitä, että veri kiertää ja toivoa on. Sain lääkäriltä seuraavana päivänä vapauttavan diagnoosin; olin selvinnyt pelkällä säikähdyksellä. Tunto oli tallella ja veri kiersi normaalisti. Kipu kannatti kestää. Se, että sattuu, tekee kipeää, on merkki siitä, että on elämää.
5. Paleltuminen ei johtunut siitä, mitä olin tekemässä, vaan siitä, miten olin pukeutunut.
Hyvääkin tehdessä voi paleltua, jos ei ole tarpeeksi lämmin sukka jalassa. Paleltumista ei estänyt se hyvä työ, että autoin yhden Stockmannin kulmalle jäätyneen turkkilaisen autoilijan liikenteeseen. Olisi pitänyt olla lämpöpohjalliset ja villasukat. Ei hyvän tekeminen suojaa paleltumiselta, vaan se, että pysyy lämpimänä. Ei se, että me yritetään ratkaista toisten ongelmia, meitä pelasta, vaan lämpö. Ei hyvät teot ihmistä pelasta, vaan Jumalan rakkaus.
”Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja antaisin polttaa itseni tulessa” – tai jäädyttää itseni Suomen pakkasessa – ”mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi”. Mutta "joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset".
"Kristus, valo valkeuden", oli se kappale, jonka viime vuonna edesmennyt ystäväni toivoi hautajaisiinsa. Se puhuu lämmöstä ja valosta, joka parantaa.
Virsi 536:1-3
