Vaalipäivän saarna paimenuudesta

Psalmi 23 on yksi rakastetuimmista kohdista Raamatussa. Jeesuksen käyttämä paimenvertaus juontaa juurensa juuri tästä psalmista ja sen ajatusmaailmasta. Siksi haluan puhua nyt tästä paimenpsalmista.

Se alkaa sanoilla: ”Herra on minun paimeneni, minulta ei puutu”. Alku kuvaa psalminkirjoittajan suhdetta Jumalaan. Ei ainoastaan niin, että Herra on paimen, vaan minun paimeneni. Jälkimmäinen osa ilmaisee tästä paimen-suhteesta johtuvan henkilökohtaisen tilan, ”minulta ei puutu”. Juuri niin siinä sanotaan. Suomentaja on lisännyt sinne sujuvuuden vuoksi sanan ”mitään”, mutta alku­kielessäkin puuttua-verbiltä puuttuu objekti eli kohde. Siksi tulee ajatella, että koko loppupsalmi kuvaa kaikkea sitä, mitä psalminkirjoittajalta ei puutu.

Paimen on tietysti kielikuva (metafora eli vertaukseen perustuva kielikuva, kuvaannollinen ilmaus). Jumala ei kirjaimellisessa merkityksessä ole paimen, mutta kielikuva siirtää kaikki paimeneen liittämämme määreet ja mielikuvat Jumalan ominaisuuksiksi. Kyseessä ei ole pelkkä vertailu, vaan vertauskuva samastaa kaksi asiaa toisiinsa.

Psalmin syntysijoilla lammaspaimenen tehtävät olivat kaikille tuttuja. Paimen huolehti laumansa ruokailusta ja turvallisuudesta. Hän vei lauman paikkaan, jossa oli syötävää, johdatti laumaa, kun piti siirtyä paikasta toiseen ja piti pedot loitolla. Kaikesta tästä psalmi puhuu. Mutta paimen tarkoitti myös johtajaa. Sanalla oli kuninkaallinen sävy. Jumalat ja kuninkaat olivat kansojensa paimenia. Kädessään heillä oli valtansa merkkinä koukkupäinen paimenen sauva ja keppi, siis valtikka. Herra oli laumansa Israelin paimen. Herra asetti ensin Mooseksen sitten Daavidin oman laumansa eräänlaiseksi alipaimeneksi. Kuninkaita myös arvioitiin paimenina "Voi paimenia, jotka hävittävät ja hajottavat minun laitumeni lampaat! sanoo Herra. Sen tähden Herra, Israelin Jumala, sanoo minun kansani paimenille: Te olette hajottaneet laumani” (Jer. 23:1-2). Johtajuus on vakava asia.

Siksi paimenpsalmi kelpaa tutkittavaksi yhtä hyvin poliittisen johtajuuden kuin seurakunnankin johtamisen kannalta. Ne kolme paimenen tehtävää, jotka psalmi nostaa esiin, ovat turvallisuus, ravinto ja onnellisuus.

I. Turvallisuus

Turvallisuus on ykkösasia. Jos se on uhattuna, muut kysymykset jäävät toissijaisiksi. Turvallisuutta uhkaavat erilaiset viholliset, ulkoiset ja sisäiset. ”Hän kattaa minulle pöydän vihollisteni silmien eteen” asettaa yhteen ruoan ja turvallisuuden. Me tiedämme, että nälkä ja turvatto­muus liittyvät yhteen. Siellä, missä soditaan, nähdään myös nälkää. Opin tämän italialaisilta ystäviltäni Sant’ Egidion yhteisössä. He olivat kiinnostuneita auttamaan nälän uhreja joissakin Afrikan maissa. Monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen he ymmärsivät, että ongelmaa ei voiteta, ellei valtakiistoja pystytä ensin ratkaisemaan. Kehitysapu ei mene perille, jos olot ovat epävakaat. Siksi meidän tulee kansakuntana rakentaa rauhaa, rukoilla rauhaa ja toimia rauhan puolesta kaikkialla.

Rauhan rakentaminen on ennen kaikkea johtajien ja valtaapitävien tehtävä, mutta ei pelkästään heidän. Meillä kristillisenä seurakuntana ja yksityisinä kristittyinä on myös tehtävä. Meidän tulisi pienillä teoilla, omilla puheillamme ja esimerkillämme olla rauhan tekijöitä omassa lähiympäristössämme. Ihmisten elämässä on paljon pientä kiusaa, pahoja puheita, ilkeyttä, loukkauksia ja loukkaantumisia. Näistä pienistä töhryistä kasvaa turvattomuus, jos niitä ei heti siivota. Tiedän, että te olette rauhaa rakastavia ja rakentavia ihmisiä kaikki. Mutta noin yleisesti ottaen me kristityt emme ole sen parempiluontoisia kuin muut­kaan. Me tarvitsemme jatkuvaa huoltoa, anteeksi pyytämistä ja anteeksi antamista. Onneksi sitä on tarjolla joka sunnuntain täällä. Vain tämä Hyvän Paimenen juhlapöytään kokoontuminen erottaa meidät muista.

Turvallisuus on ykkösasia, me tarvitsemme rauhaa. Siksi meidän tulee tehdä tästä paikasta ja tästä kokoontumisesta rauhan tyyssija ja lähde kaikille tämän alueen asukkaille. Sitä haluaisin tosissani teidän kanssa tulevina vuosina tehdä. Rakentaa tästä sunnuntaipäivän kokoontumisesta rauhan ja ystävyyden tyyssijan, johon tullaan kauempaakin katsomaan ja ihmettelemään, että ”mitä ne siellä Pitskussa oikein tekee”.

II. Ravinto

Seuraavaksi talouskatsaus. Siitähän ruoassa ja juomassa on kyse. ”Hän kattaa minulle pöydän - - ja minun maljani on ylitse­vuotavainen”. Jos viholliset eivät uhkaa ja olot ovat turvalliset, ruoan ja juoman pitäisi riittää kaikille. Vaan eipä välttämättä riitä. Tarvitaan hyvä paimen pitämään huolta siitä, että lihavat ja vahvat eivät polje jalkoihinsa ujoja ja heikkoja. Vanhan testamentin profeetat käyttävät juuri tätä sanaa ”lihavat”, kun tarkoitetaan hyvinvoivia, vahvoja ja hieman röyhkeitä ihmisiä. Lihavuus ei ollut muinaisessa maailmassa kansanterveysongelma eikä heikkous. Siksi me ymmärrämme, että ravinto, ruoka ja juoma, liittyy laajempaan kokonaisuuteen, terveyteen ja hyvinvointiin. Terveellisen ravinnon lisäksi tarvitaan riittävää liikuntaa ja rasitusta. Juhlapöytään ja vihreille niityille tullaan matkojen takaa, vaivojen kautta. Lepääminen saa merkityksen raskaan matkan jälkeen, ei niinkään toimettomuuden keskellä. Ennen muinoin tehtiin kovasti töitä, niin sitä ei tarvinnut erikseen kenellekään sanoa. Nykyään työn ja levon merkitys on muuttunut. Siksi meidän tulee rakentaa yhteiskuntaa, jossa yrittäminen, ponnistelu ja vaivannäkö ovat oikeassa suhteessa lepoon ja ravintoon.

Mitä tämä tarkoittaa seurakunnassa? Jeesus antoi ylösnoustuaan Pietarille tehtävän: ”ruoki minun lampaitani”. Pietarilta tämä tehtävä siirtyy jokaiselle, joka omalla paikallaan vastaa seurakunnan kaitse­misesta – aivan erityisesti meille papeille. Mutta voi sitä seurakuntaa, jossa ruokkiminen ja terveiden elämäntapojen ylläpitäminen jää vain pappien tehtäväksi! Me tiedämme varsin hyvin, että sellaiset seura­kunnat ja kirkkokunnat ovat ennen pitkää tuhoon tuomittuja. Seura­kunta elää ja voi hyvin vain siellä, missä pappeus on yhteinen ja jaettu. Se suinkaan vapauta meitä pappeja vastuusta, mutta se sitoo meidät yhteen ja samaan laumaan, jolla on oikeasti vain yksi Paimen, Jeesus. Haluan teidän kanssanne vaalia tässä seurakunnassa kaikkia sellaisia tapoja, joilla me seurakuntalaiset voimme enemmän ja paremmin pitää huolta toisistamme, vaalia toistemme hyvinvointia. Se alkaa siitä, että opettelemme paremmin toistemme nimiä ja laajennamme ystäväpiiriämme ennakkoluulottomasti.

III. Onni

Hyvä paimen pitää huolen myös laumansa nesteytyksestä: ”Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä”. Raikas vesi ja lepo liittyvät toisiinsa. Mutta enemmänkin. Tämähän on kuva onnelasta. Juuri tämä onkin paimenen kolmas tehtäväalue: pitää huoli lauman onnellisuu­desta.  Siihen liittyy "sinä voitelet minun pääni öljyllä”. Voitelu on vahva hyväksynnän ja arvostuksen merkki. Öljyllä voitelu on myös vanha kristillinen tapa. Ehkä meidän pitää ottaa se käyttöön Pitäjänmäen messussakin jossain vaiheessa? ”Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä ja minä saan asua Herran huoneessa päivien loppuun asti.” Tällainen on psalminkirjoittajan Jumala, onnellisuuden luoja.

Natsien keskitysleiriltä pelastunut juutalainen psykiatri Viktor Frankl perusti logoterapiaksi kutsumansa hoidon siihen havaintoon, että äärimmäisissä oloissa näyttivät selviytyvän ne, joilla oli jokin kiinnekohta itsensä ulkopuolella, jokin toivo tai odotus. Kun toivo menee, millään muullakaan ei ole väliä. Siksi on äärimmäisen paljon väliä sillä, mihin itse kukin toivonsa perustaa. Raha ja menestys eivät luo vahvaa perustaa. Terveyskin voi mennä yhdessä onnettomuudessa. Jopa kaikkein rakkaimmat ja läheisimmät ihmissuhteet ovat ajallisia ja katoavia. Psalminkirjoittaja aivan yksinkertaisesti asettaa toivonsa siihen, että Herra on hänen paimenensa. 

Juuri tällä kohdalla meidän kannatta lukea paimenpsalmi Uuden testamentin ilmoituksen valossa. Meidän toivomme perustuu siihen, että ”rauhan Jumala on ikuisen liiton uhriveren tähden nostanut kuolleista lampaiden suuren paimenen, meidän Herramme Jeesuksen”. Kristus on ylösnoussut! (Totisesti!) Eikä vain niin, että hän on ylösnoussut, vaan hän kuoli ja nousi kuolleista meidän vuoksemme. Meidän Hyvä Paimenemme Jeesus antoi henkensä laumansa edestä. Hän kuoli, että me saisimme elää. Siksi haluan teidän kanssanne olla rakentamassa sellaista seurakuntaelämää, jossa Kristus on aina keskellä. Ei näön vuoksi, vaan toivon vuoksi. Kristus meidän keskellämme, iankaikkisen elämän toivo.

Tehdään siis yhdessä näistä Pitäjänmäen kirkonmenoista rauhan tyyssija jokaiselle tänne tulevalle, opetellaan tuntemaan toisiamme entistä paremmin ja pidetään Jeesus kaiken aikaa keskellä, niin hyvä tulee, koska Kristus on ylösnoussut!