keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2012

Älyllistä keskustelua jakolinjojen sijaan


[Kirkko ja kaupunki, Mielipiteet 14.3.2012]

Päätoimittaja on juuri niin hullaantunut tiedotusmonopolistaan kuin aikuinen mies voi olla omistaessaan kylän isomman pyssyn. Jako liberaaleihin ja konservatiiveihin, hyviin ja pahoihin, käy vaivattomasti (K&K 7.3.). Konservatiiviksi ei kuulemma juuri kukaan halua ilmoittautua. Mitähän mahtaa tapahtua sille, joka haluaa?

Ilmoittaudun mielelläni konservatiiviksi. "Jos et 20-vuotiaana ole liberaali, sinulla ei ole sydäntä. Jos et 40-vuotiaana ole konservatiivi, sinulla ei ole aivoja", kerrotaan Winston Churchillin sanoneen. Konservatiivisuus on järkevää ja välttämätöntä rauhan, sovun ja hyvinvoinnin kannalta. Jokainen (tai lähes jokainen) ymmärtää sen. Ja se, joka haluaa säilyttää jotain arvokasta, ymmärtää myös, että uudistuksia tarvitaan.

Käydessäni lokakuussa Rooman Sant' Egidion yhteisössä, pohdimme siellä muiden pohjoismaalaisten kanssa, miten aina käykin niin, että innostus ja oivallus kirkon sanoman merkityksestä tälle päivällä putoaa kotimaahan palatessa kirkkopoliittisen keskustelun juoksuhautoihin. 

Seppo Simola on erikoistunut tähän masentamiseen. Se ehkä on tarkoituskin, saada eri mieltä olevat voimaan niin pahoin, että he ulostuisivat itsestään. Toki se samalla vahvistaa omaa hyvä-veli-verkostoa ja maine kasvaa. Vähättely, ylimielisyys ja vallan väärikäyttö johtavat kuitenkin aina umpikujaan, erityisesti kirkossa. 

Olisiko liikaa vaadittu, että päätoimittaja astuisi alas jalustaltaan ja antaisi meille mahdollisuuden älylliseen keskusteluun haastavista ja kiinnostavista säilyttämisen ja uudistamisen kysymyksistä? Siihen tarvitaan kaikkia, aivan erityisesti niitä, jotka tajuavat olevansa konservatiiveja.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Osuva ja kaivattu puheenvuoro. "Kerettiläisen" katkerat ja riidanhaluisat jutut olen jättänyt jo aikoja sitten lukematta, K&K:n pääkirjoituksista kun tahtoo jäädä jo tarpeeksi apea mieli...Kiitos kannanotosta!!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tosiaan puheenvuorosta. Muualla Suomessa asuvana tuntuu aina, kun lukisi vieraalta planeetalta olevaa tekstiä, kun K&K:ta lukee. Ainakin osittain.
Hyvän puheenvuoron aiheesta löysin Savon Sanomista 14.3:

http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/jako-kahteen-ei-mene-tasan/740215

Hyvä Veli kirjoitti...

Hyvä Arto. Astu esiin, sopivalla ja sopimattomalla hetkellä.

Meidän on kerran tehtävä tili tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme. Jos vaikenemme, olemme mahdollisesti rikkoneet. Jos puhumme, puhukaamme oikein.

Älkäämme antako häiriköiden puhua valtoimenaan vaan lisätkäämme edes hitunen oikeutta sekaan.

Tiedämme totuuden.

Andreas kirjoitti...

Kiitos tästä, hyvä kirjoitus. Yllättävän harvoin tuossa blogikirjoituksessa kuvattua arvoliberaalien vallankäyttöä on kyseenalaistettu.

Yksinkertaistamalla asioita, jakamalla ihmiset hyviin ja pahoihin sekä loputtomalla suvaitsemattomien iskulauseiden toistolla on yritetty saada omat suvaitsemattomat mielipiteet esille ja estetty asiallinen keskustelu.

Se on luonnollisesti ollut tarkoituskin, arvokonservatiivien hiljentäminen sekä kirkossa että muualla yhteiskunnassa.

Jotain hyvääkin tuosta arvoliberaalien kiihkoilusta on seurannut. Moni muukin kuin minä on huomannut klassiseen kristinuskoon pohjautuvien lähetys- ja muiden järjestöjen arvon ja lisännyt niille antamaansa kuukausittaista tukea.

Terho kirjoitti...

Erityisesti minun mieltäni kiehtoi tässä kirjoituksessa esiin nostettu vastakohtaisuus suomalaisten käytäntöjen ja useimmissa muissa maissa vallitsevien toiminta- ja ajattelumallien välillä, jonka Rooman Sant' Egidion -yhteisön pohjoismaalaisten kävijöiden havaintojen mukaan vallitsee.
Mielenkiintoiseksi suomalaisen suhtautumisen hengellisiin ja kirkollisiin asioihin tekee sen analogisuus kielikysymyksen kanssa maassamme.
"Pakkokirkolla" on Suomessa pitempi historia kuin "pakkoruotsilla", mutta analogista suhtautumisessa niihin on tietty vaivautuneisuus, juoksuhautoihin ja poteroihin kaivautuminen ja erittäin jäykät asenteet, joka hengellisessä elämänpiirissä kuihduttavat hengellisen sisällön, riippumatta siitä, tarkasteleeko maamme enemmistökirkkoa, valtionkirkoksikin sanottua luterilaista kirkkoa vapaiden suuntien edustaja vai kirkon kannattaja.
Out of the box -thinking tässä tapauksessa olisi luopua ajattelemasta kirkkoa instituutiona ja ottaa se hengellisenä siunauksena ja lahjana, joka pitää elämämme koossa niin kansakunnan tasolla kuin yksilöiden henkilökohtaisessa selviytymisrepertoaarissa.
Älyllinen keskustelu, jota Arto toivoisi tapahtuvan näihin jakolinjoihin juuttumisen sijaan, olisikin parasta mitä kristinuskon piirissä voitaisiin toivoa syntyvän ja pysyvän käynnissä. Hyvä Arto!