maanantaina, maaliskuuta 30, 2009

Vapaus!

Vapaapäivän vapaus tehdä tai olla tekemättä. Melkoinen illuusio. Onnittelut joka tapauksessa Saaralle, joka kruunasi isän vapaapäivän hankkimalla itselleen ajokortin! 

Seuraavaksi vuorossa perehtyminen Vihdin teknisen ja ympäristökeskuksen hakemuspapereihin, että saadaan saunahanke eteenpäin. Ja ehkä tähän sopii jopa viikonlopun Mökkimessujen innoittama käynti puutarhakoneita myyvässä liikkeessä. Uskollisesti vuosikymmenet palvellut Briggs-Stratton on vaihdettava uudempaan malliin ja siinä samalla taidan ostaa myös moottorisahan. Jossain naistenlehdessä sanottiin, että jos haluaa saada miehen innostumaan puutarhahommista, sille on ostettava kone.

Ajattelin kirjoittaa tähän jotain median Vanhas-uutisoinnista, mutta päätin sitten deletoida kirjoittamani. On lopulta paljon viisaampaa keskittyä ihan muihin aiheisiin, kuin median itseään varten luomaan skandaalikoneistoon. 

Mitä sitten ovat ne "ihan muut aiheet"? Voisiko esimerkiksi esirukous kiinnostaa? Se kuullostaa niin erikoiselta ja kaikkea muuta kuin mediaseksikkäältä aiheelta, että Klaus Härön uusin elokuvaohjaus Postia pappi Jaakobille tuntuu suoranaiselta ihmeeltä. Elokuva käsittelee juuri esirukousta. Se käsittelee myös armoa ja anteeksiantamista, mutta sitä ennen se käsittelee juuri esirukousta. Voi olla, että kaikki eivät heti huomaa, että se käsittelee esirukousta. Ehkä jotkut ovat unohtaneet, että on olemassa sellainen asia kuin esirukous. Ehkä nyt on taas esirukouksen aika.

Keskiviikkona siis Kohtaamispaikkana Kryptassa klo 18 ohjaaja Klaus Härö ja tuottaja Lasse Saarinen. Sitä ennen katsomme elokuvan ennakkonäytöntä Kino Engelissä klo 16.30, mutta valitettavasti lippuja ei enää ole, kaikki 94 paikkaa menivät heti, kun sain ne jakeluun. Kryptan tilaisuuteen on vapaa pääsy ja kaikki ovat tervetulleita. Elokuva tulee teattereihin perjantaina 3.4. ja suosittelen lämpimästi paitsi sitä, että käyt katsomassa sen itse, myös sitä, että otat pari uskonasioista kiinnostunutta ystävää mukaan ja varaudut sen jälkeen rukoilemaan heidän puolestaan. Siitä voi syntyä jotain.