Olen joskus ennenkin pakinoinut autoilusta, mutta nyt on pakko jakaa taas pari ajatusta. Oltiin nimittäin toiseksi vanhimman tyttären kanssa inssiajossa. Esikoistytön kanssa ajokoe ei mennyt ekalla läpi, joten olin hieman varautunut samaan tilanteeseen. Ja niinhän siinä kävi, että pieni hermoilu näkyi parissa käänteessä, vaikka ajo muuten meni erittäin sujuvasti. Ja ihan varmasti seuraavalla kerralla se menee jo läpi.
"Sano, miten ajat, niin minä kerron, millainen ihminen olet", sanotaan. Ja mehän tiedämme, että se pitää paikkansa. Ajotyyli paljastaa ihmisestä yllättävän paljon, ehkä enemmän kuin moni haluaisi tai toivoisi. Tosin sanonta pitää paikkansa myös siinä hyvässä mielessä, että autoilua voi opiskella. Aggressiivisesti ajava, muista piittaamaton ja keskisormeansa heristelevä kauhukuski voi oppia ajamaan rauhallisemmin, huomioimaan toisia ja hallitsemaan tunteitaan. Ja toisaalta epävarma ja hämmentynyt hölmöilijä voi oppia varmuutta ja selkeyttä kaistanvaihdoissaan.
Tai ainakin periaatteessa voi. Ihminenhän oppii yleensä vain sitä, mitä hän haluaa oppia. Se, joka väittää, että hänellä on huono nimimuisti, muistaa silti kaikki ne nimet, jotka ovat hänelle tärkeitä. Ihminen oppii muistamaan kaikki ne nimet, jotka hän tosissaan ja aidosti haluaa oppia. Jos ei ole oikeasti kiinnostunut ihmisten nimistä, niitä myöskään opi. Jos ei halua oppia rauhallisempaa ajotyyliä ja suojatien ylittäjien huomioimista, niin ei sitä myöskään opi. Taannoin telkkarissa oli liikenneturvan mainos, jossa miehet päivittelivät toisilleen miten vaikeaa on pitää turvaväli ja miten vaikeaa on ajaa sallittua nopeutta.
Oppimiseen tarvitaan siis jotain muuta kuin älykkyyttä ja tietoa. Tarvitaan tahto. Tarkemmin sanottuna tarvitaan oikeanlainen tahto. Miten sellaisen saa, jos ei taho? Pyytämällä. Pitää pyytää oikeasta osoitteesta. Pitää rukoilla: "Rakas Jumala. Tee minusta parempi kuski." Se on aika hyvä rukous.
