Hiljaisuuden liikkeestä

RadioDei, päivän blogi

Oletko kuullut hiljaisuuden liikkeestä? Ei se mitään. Ei siitä oikeastaan voikaan paljon kuulla, koska se on niin hiljaista. Mutta ihan totta puhuen sellainen on olemassa ja sitä on pidetty aika merkittävänä hengellisen elämän ilmiönä Suomessa muutamien vuosikymmenten ajan.

Joitakin vuosia sitten hiljaisuuden retriitit alkoivat nousta yleiseen tietoisuuteen ja jonkin verran toimittajat yrittivät käydä utelemassa, mitä niissä tapahtuu. Yleensä kai melko huonolla menestyksellä.  Joku pilapiirtäjä sai tästä mainion aiheen. Kaksi miestä istui vierekkäin lukemassa lehteä. Toinen sanoo toiselle: ”Hei, nyt ne järjestävät hiljaisuuden retriitin, päävaikenijoina Jari Sarasvuo ja Matti Kyllönen.”

Tuppisuuna istuminen ja mököttäminen herättävät tiettyä hilpeyttä, mutta hiljaisuuden liikkeessä on tietysti kyse ihan jostain muusta. Muusikot ymmärtävät tämän helposti. Musiikki syntyy hiljaisuudesta. Hiljaisuus ei oikeastaan ole äänien poissaoloa, vaan päinvastoin, herkistymistä kuulemaan paremmin. Ei ole mikään ihme, että rukous ja hiljaisuus on liittyneet aina voimakkaasti yhteen.

Toisaalta hiljaisuus voi pelottaa. Ja se taas todistaa, että hiljaisuudella on sisältö ja merkitys. On erilaisia hiljaisuuksia. Sellaista joka rauhoittaa, ja sellaista, joka ahdistaa. Hiljaisuudessa ihminen kohtaa itsensä ja sen, mitä sieltä löytyy. Siksi moni viihtyy paremmin kovassa metelissä.

Olin maanantaina seminaarissa, jossa pohdittiin hiljaisuuden liikkeen tulevaisuutta. Onko se vain retriittitoiminnan pyörittämistä vai onko kyse jostain muusta? Toivoisin kovasti jälkimmäistä. Että hiljaisuuden liike ei olisi, eikä siitä tulisi jälleen yksi elitistinen, muita hieman parempi, ehkä vähän sivistyneempi uskonnollisuuden muoto. Toivoisin, että hiljaisuuden liike olisi sitä, mikä on kristillisen uskon ja evankeliumin ytimessä: kaipausta Jumalan yhteyteen ja tästä yhteydestä iloitsemista. Ja sitä tapahtuu kaikkialla meidän ympäristössä koko ajan. Siksi ei ole mitään väliä, onko kukaan kuullut hiljaisuuden liikkeestä.

J.K. Käytin mainitsemassani seminaarissa pienen puheenvuoron, jossa kyseenalaistin median kyvyn nähdä, mikä on oleellista kristillisessä uskossa. Esitin toivomukseni, että hiljaisuuden liike voisi olla vahva ääni siinä, mikä on kristillisessä uskossa keskeistä erotuksena sensaatioista kiinnotuneelle medialle ja yleiselle mielipiteelle. Käytin esimerkkinä eurooppalaisten viestimien ilottelua paavin kondomi-lausunnosta. (Tämän päivän uutisissa kerrottiin, että Saksan konservatiivipuolueet ovat paheksuneet valikoivaa sitaattia, jossa kondomit oli irrotettu lauseyhteydestään. Oikeasti luettuna paavin lausunto oli asiallinen ja ymmärrettävä. Käsitykseni on, että median harrastaman valikoiva siteeraaminen ei ole ammattitaidottomutta, vaan ideologista aivopesua.) Yksi leukapartainen, maripaitainen eläkeikää lähestyvä kollega vastasi puheenvuorooni nostattamalla hiljaisuuden ihmisiä 60-lukulaiseen aatetoveruuteen. Jos oikein käsitin, hänen mielestään hiljaisuuden liikkeeni pitäis siis nimen omaan olla innokas tarttumaan näihin median heittämiin, kristillistä kirkkoa sisältä ja ulkoa pommittaviin, päiväkohtaisiin kiistakysymyksiin. Herra, armahda! "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!"