Olin Ukinrannassa

Palasin juuri päiväreissulta Kangasalan Ukinrannasta. Kyseessä on Suomen Lähetysseuran omistamasta ja Sinapinsiemen ry:n vuokraamasta talosta pienen Ukinjärven rannalla aivan Kangasalan keskustassa. Olimme siellä Heponiemen hiljaisuuden keskuksen neuvottelukunnan kanssa tutustumiskäynnillä ja samalla kokoustamassa. Kokous ei ehkä ollut kummoinen, mutta oli erinomaisen hienoa tutustua sitoutuneeseen ja kaikin puolin Olavi ja Riitta Heinon pariskuntaan.

Ukinranta on avoin vierailijoille, jotka otetaan sinne vastaan itsepalvelun periaatteella. Yöpaikka maksaa muistaakseni jotain 15 eurosta ylöspäin, mutta se sisältää ajatuksen, että yöpyjä osallistuu talon askareisiin, ruuanlaittoon, tiskaukseen, pihatöihin ym. Retriittejäkin siellä ehkä aletaan pitää, kunhan paikan soveltuvuus sellaiseen ensin testataan. Yhteisöllistä asumista kuitenkin on luvassa.

Heinot muuttivat Kangasalle keväällä, kun Anna-Maija Raittilan perustama Morbacka Turun lähellä Kaarinassa jouduttiin jättämään. Mutta Anna-Maijan perintö elää vahvana nyt Ukinrannassa (ja tietysti Anna-Maija itsekin elää vielä, vaikkakin ruumiillisesti ei enää niin täysissä voimissa). Oli kiinnostavaa kuulla myös Heinojen kertomusta siitä, miten he päätyivät fransiskaanien kolmannen sääntökunnan yhteyteen. Fransiskaanit ovat tietysti täysin katolisen kirkon sisällä toimiva sääntökunta, mutta Englannin angikaanikirkossa alkoi joskus 1920-luvulla samanlaisella säännöllä toimiva yhteisö. Tämän yhteyden kautta on siis mahdollista olla luterilainen fransiskaani. Saa nähdä, saako Heinojen hyvin omakohtainen tie muita seuraajia Suomessa. Tosin sillä ei ehkä ole heidän - eikä meidän muidenkaan - kannalta kauheasti väliä. Olennaista on löytää paikka ja yhteys, jossa tuntee olevansa kotonaan. Siunausta ja johdatusta siihen sekä heille että meille.

Hiljaisuuden liikkeestä

RadioDei, päivän blogi

Oletko kuullut hiljaisuuden liikkeestä? Ei se mitään. Ei siitä oikeastaan voikaan paljon kuulla, koska se on niin hiljaista. Mutta ihan totta puhuen sellainen on olemassa ja sitä on pidetty aika merkittävänä hengellisen elämän ilmiönä Suomessa muutamien vuosikymmenten ajan.

Joitakin vuosia sitten hiljaisuuden retriitit alkoivat nousta yleiseen tietoisuuteen ja jonkin verran toimittajat yrittivät käydä utelemassa, mitä niissä tapahtuu. Yleensä kai melko huonolla menestyksellä.  Joku pilapiirtäjä sai tästä mainion aiheen. Kaksi miestä istui vierekkäin lukemassa lehteä. Toinen sanoo toiselle: ”Hei, nyt ne järjestävät hiljaisuuden retriitin, päävaikenijoina Jari Sarasvuo ja Matti Kyllönen.”

Tuppisuuna istuminen ja mököttäminen herättävät tiettyä hilpeyttä, mutta hiljaisuuden liikkeessä on tietysti kyse ihan jostain muusta. Muusikot ymmärtävät tämän helposti. Musiikki syntyy hiljaisuudesta. Hiljaisuus ei oikeastaan ole äänien poissaoloa, vaan päinvastoin, herkistymistä kuulemaan paremmin. Ei ole mikään ihme, että rukous ja hiljaisuus on liittyneet aina voimakkaasti yhteen.

Toisaalta hiljaisuus voi pelottaa. Ja se taas todistaa, että hiljaisuudella on sisältö ja merkitys. On erilaisia hiljaisuuksia. Sellaista joka rauhoittaa, ja sellaista, joka ahdistaa. Hiljaisuudessa ihminen kohtaa itsensä ja sen, mitä sieltä löytyy. Siksi moni viihtyy paremmin kovassa metelissä.

Olin maanantaina seminaarissa, jossa pohdittiin hiljaisuuden liikkeen tulevaisuutta. Onko se vain retriittitoiminnan pyörittämistä vai onko kyse jostain muusta? Toivoisin kovasti jälkimmäistä. Että hiljaisuuden liike ei olisi, eikä siitä tulisi jälleen yksi elitistinen, muita hieman parempi, ehkä vähän sivistyneempi uskonnollisuuden muoto. Toivoisin, että hiljaisuuden liike olisi sitä, mikä on kristillisen uskon ja evankeliumin ytimessä: kaipausta Jumalan yhteyteen ja tästä yhteydestä iloitsemista. Ja sitä tapahtuu kaikkialla meidän ympäristössä koko ajan. Siksi ei ole mitään väliä, onko kukaan kuullut hiljaisuuden liikkeestä.

J.K. Käytin mainitsemassani seminaarissa pienen puheenvuoron, jossa kyseenalaistin median kyvyn nähdä, mikä on oleellista kristillisessä uskossa. Esitin toivomukseni, että hiljaisuuden liike voisi olla vahva ääni siinä, mikä on kristillisessä uskossa keskeistä erotuksena sensaatioista kiinnotuneelle medialle ja yleiselle mielipiteelle. Käytin esimerkkinä eurooppalaisten viestimien ilottelua paavin kondomi-lausunnosta. (Tämän päivän uutisissa kerrottiin, että Saksan konservatiivipuolueet ovat paheksuneet valikoivaa sitaattia, jossa kondomit oli irrotettu lauseyhteydestään. Oikeasti luettuna paavin lausunto oli asiallinen ja ymmärrettävä. Käsitykseni on, että median harrastaman valikoiva siteeraaminen ei ole ammattitaidottomutta, vaan ideologista aivopesua.) Yksi leukapartainen, maripaitainen eläkeikää lähestyvä kollega vastasi puheenvuorooni nostattamalla hiljaisuuden ihmisiä 60-lukulaiseen aatetoveruuteen. Jos oikein käsitin, hänen mielestään hiljaisuuden liikkeeni pitäis siis nimen omaan olla innokas tarttumaan näihin median heittämiin, kristillistä kirkkoa sisältä ja ulkoa pommittaviin, päiväkohtaisiin kiistakysymyksiin. Herra, armahda! "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!"