torstaina, maaliskuuta 09, 2023

EDUSKUNTAVAALIT

Nehän pidetään tänä vuonna palmusunnuntaina 2.4.2023. Tätä kirjoittaessani vaaleihin on jokseenkin kolme ja puoli viikkoa. Kohta ne on jo ohi. Tulee pääsiäinen, alkaa kevät ja ajatus siirtyy kesälaitumille. Mitä teen huhtikuussa ja sen jälkeen, sen päättävät äänestäjät.

Olen pitänyt tätä blogia vuodesta 2006. Kestäköön se siis myös nämä vaaliviikot. Vaaleja varten julkaisin erikseen nettisivut artoantturi.fi.

Selaamalla oikealla olevaa arkistoa käy nopeasti ilmi, että bloggaaminen oli kiihkeimmillään 2006 - 2011. Sitten tuli Facebook. Vuonna 2018 kirjoitin neljä ja 2021 vain kolme blogikirjoitusta koko vuonna. 

Vuonna 2020 en kirjoittanut mitään, vaikka tapahtumia riitti. Maaliskuussa sain koronatartunnan, sairastuin vakavasti ja jouduin sairaalaan hyvin pahassa kunnossa. Valmistauduin kuolemaan. Elämä kuitenkin voitti ja pääsin kotiin kahden viikon sairaalajakson jälkeen. Muutaman kuukauden kuluttua jätin kirkkoherran viran ja syyskuuna alussa siirryin Medialähetys Sanansaattajien toiminnanjohtajaksi. 

Vuosikausiin en kaivannut kirjoittamista. Tuntui siltä, että olin jo sanottavani sanonut. Tai että avaisin ajatuksiani vain valikoiden ja erityisistä syistä, pyydettäessä. Äidillä todettiin viime vuonna etenevä aivohalvaus, joka on rajoittanut hänen puhekykyään rajusti. Kysyin häneltä syksyllä, harmittaako, kun on niin vaikea löytää sanoja. Äiti vastasi: Ei harmita. Se tuntui hyvältä vastaukselta. Ei aina tarvita sanoja.

Silti on hyvä katsella tämän blogin kehkeytymistä vuosien varrella. Minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Ο γεγραφα, γεγραφα. Kirjoitukset kertovat omaa tarinaansa. Ja onhan siellä myös viisaita kirjoituksia.

Politiikkaa tietysti tehdään sanoilla. Yhteisten asioiden hoitaminen on kommunikaatiota. Latinan sana com-mūnico on johdos sanasta com-mūnia, yhteiset (virka)tehtävät. 

Sain isältä muistolauseen, kun minut 1998 vihittiin pappisvirkaan. Tu vero vigila in omnibus, labora, opus fac evangelistae, ministerium tuum imple (2. Tim. 4:5). Siinä on aivan toinen virkaa tarkoittava sana, ministerium, kreikaksi διακονια, palvelu(tehtävä). Virkaa ei siis hoideta vain sanoin, vaan myös käytännön toimin, muita palvellen. Näin olkoon myös maallisissa, ei vain kirkollisissa, viroissa ja luottamustoimissa.