Eräs pappiskollega antoi lehtihaastattelun, jossa Jeesukseen vedoten patisti piispoja muuttamaan kirkon avioliittokäsitystä myönteiseksi homoliitoille. Jeesus kun opetti rakkauden ja armon sanomaa. Valtamediassa tällainen otetaan vastaan ilosanomana kirkon uudistuksesta. Toivotaan ehkä, että kristinuskosta olisi vihdoin pesty pois ristin, veren ja synnistä puhumisen loukkaukset ja päästäisiin rakkaudellisuuteen. Mielestäni tuollainen on jeesustelua.
Alanko nyt jeesustella, jos muistutan, mitä Jeesus oikeasti sanoi? Senhän toki useimmat tietävät. Jeesus vastusti avioeroa, mutta armahti eronnutta. Jeesus moitti fariseuksia näiden kovasydämisyydestä langennutta kohtaan, mutta piti voimassa Jumalan luomisessa säätämän lain. Mies ja nainen kuuluvat yhteen. Joka voi valita naimattomuuden, valitkoon. (Matteus 19:1-12 ja Markus 10:1-12)
Pitäisikö kirkon, jonka luulisi olevan rakkauden ja armahtamisen asialla, nyt armahtaa ja rakastaa samaa sukupuolta olevia pareja ja sallia näiden parisuhteelle sama asema kuin miehen ja naisen avioliitolle? Millä tavalla Jeesuksen rakkauden sanoma ja armollinen suhtautuminen langenneisiin pitäisi näky kirkon suhteessa avioliittoon?
Armon sanomaa me todella tarvitsemme. Suomalaisten avioliittojen suurin ongelma ei kristillisen elämäntavan näkökulmasta suinkaan liity homopareihin, vaan ihan tavallisiin miehen ja naisen liittoihin. Niissä petetään ja petytään. Niistä erotaan ja uusia solmitaan siinä toivossa, että jospa nyt kuitenkin. Pitkissä avioliitoissa elävät tuskin ovat sen parempia ihmisiä kuin eronneet, karanneet tai sinkkuina pysyttelevät. Mitä pidempi liitto, sitä enemmän on todennäköisesti tehty virheitä ja loukkauksia, jouduttu pyytämään anteeksi ja samaan anteeksi. (Kirjoitan tämän omakohtaisesta kokemuksesta. Mea culpa.) Sitä on armahtaminen. Ja sitä, että ihminen saa pahankin virheen jälkeen uuden mahdollisuuden. "Antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden", kirjaa Paavali tämän kristillisen elämäntavan ohjeen (Ef. 4:32)
Armoa tarvitsee siis se, joka on tehnyt väärin. Joka ei ole tehnyt väärin, tarvitsee oikeutta. Jos olen oikein ymmärtänyt, samaa sukupuolta oleville pareille on nyt säädetty laki tässä jälkimmäisessä, oikeuden saamisen merkityksessä. Oikeutta he todella tarvitsevatkin. Joka on valinnut kristillisestä avioliiton ja naimattomuuden ihanteesta poikkeavan elämäntavan, on yhtä oikeutettu yhteiskunnalliseen asemaan kuin kuka tahansa muukin. Emme me silti ryhdy kutsumaan mitä tahansa suhdetta avioliitoksi, eikä sellainen lisää oikeudenmukaisuutta ketään kohtaan. Lopettakaamme siis ainakin puhe armahtamisesta, kun tarkoitetaan samaa sukupuolta olevia pareja.
Entä Jeesuksen rakkauden sanoma? Vuorisaarnassa hän sanoo: "Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin?" (Matt. 5:43-47)
Olisi käsittämätöntä, suorastaan perverssiä, että joku Raamattunsa lukenut pappi tai teologi voisi tämän (ja monet muut Uuden testamentin rakkauden sanomaa julistavat lauseet) kääntää romanttisen ja eroottisen rakkauden puolustuspuheiksi. Jeesuksen puhe liikkuu täysin eri tasolla, vihollisten rakastamisessa. Rakkaus on paljon enemmän, paljon syvempää, paljon vaikeampaa ja paljon tärkeämpää. Tietysti voi harmittaa, että Jeesuksen sanoista ei löydy sellaisia romantiikkaa ja erotiikkaa ylistäviä kohtia, joita nykypäivän ihmiselle voisi tarjota kristillisen elämäntavan mainoslauseina. Itsensä kieltämisestä ja ristinsä kantamisesta Jeesusta sen sijaan on helpompi siteerata.
Rakkauden apostoli Johannes tuskin miellyttää yhtään sen enempää, vaikka hänen kuolemattomia lauseitaan mielellään siteerataan: "Ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. - - Täydellinen rakkaus karkottaa pelon. - - Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. - - " (1 Joh. 4:7-21). Tässä ollaan ytimessä. Kristillisen elämäntavan vaikein ja samalla tärkein ydinasia todella on rakastaminen. Tuskin me kristityt voimme kehua onnistuneemme. Ei tätä ole helppo lähteä mediaan saarnaamaan. Silti tämä ihanne on annettu ja siihen on aina uudelleen palattava. Mutta ei Rakkauden Apostolikaan puhu eroottisesta tai romanttisesta rakkaudesta. "Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa. Sillä mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei Isästä. Ja maailma himoineen katoaa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti." (1 Joh 2:15-17)
No, romantiikkaa ja erotiikkaa tarvitaan. Ei kristillinen elämäntapa niitä kiellä; ne kuuluvat ihmisen olemukseen sukupuolisina olentoina. Mutta niin epämuodikasta kuin se onkin, kristillinen elämäntapa taitaa silti antaa askeettisuudelle, pidättyvyydelle ja omien tarpeiden toissijaistamiselle suuremman tilan. Moni varmasti tässä pettyy kristillisyyteen ja valitsee toisen tien. Mutta se ei ole elämän tie, eikä se voi olla kirkon linja.
On pakko tunnustaa, että juuri tässä rakastamisen ehdottomuudessa ja sen puhtaudessa olen ollut huono, usein olen valinnut helpomman tien. Tarvitsen joka päivä uutta armoa ja uutta Jumalan rakkauden kosketusta. Ei minua Jumalan edessä pelasta se, että olen elänyt pitkässä avioliitossa. Olen aivan varma, että moni samaan sukupuoleen vetoa tunteva lähimmäinen on elänyt elämänsä pienissä ja tärkeissä valinnoissa paljon kristillisemmin ja toteuttanut paremmin Jeesuksen opetuksia kuin minä.
Kristinuskon ydin on ja pysyy rakkaudessa: Jumalan kiivaassa ja kaiken antavassa rakkaudessa syntistä ihmistä kohtaan Jeesuksessa Kristuksessa. Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Jeesus tuli syntisiä varten, ei niitä varten, joiden toimissa ei ole mitään moitittavaa. Jumalan rakkaus asettuu alas niin kuin vesi. Se virtaa sinne, minne kukaan muu ei halua mennä, antaakseen mahdollisuuden uuteen kasvuun. Ei Jumalan luokse kiivetä kuin vuorelle monia eri teitä pitkin. Juuri tässä metaforassa kristinusko on totuudellisempi kuin mikään muu ideologia tai uskonto maailmassa. Jumalan luokse ei kiivetä. Jumala itse tulee alas. Se on ainoa keino, jolla Luojan ja luodun välinen suhde onnistuu. Kiista avioliitosta ei ole kiista siitä, kuka kelpaa ja kenen usko on parempaa. Kirkko ei voita mitään jeesustelevilla puheilla rakkauden ja armon sanomasta, jos syntinen ei löydä ristin luokse ja rakkaus väljähtyy haluiksi ja mieliteoiksi.
