Saarna Pitäjänmäen kirkossa 2.8.2015 klo 10
Päätin sitten puhua Joosefista.
Jeesuksen mukaan uskollinen ja viisas palvelija on
sellainen, jonka ”isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestä ja jakamaan
vilja-annokset ajallaan” (Luuk. 12:43–48). Kun Vanhan testamentin lukukappale
(1. Moos. 41:46–49,55–57) kertoo Joosefista Egyptissä, on katsottava, että
Joosef on juuri tuollaisen uskollisen ja viisaan palvelijan esikuva.
Joosef, Ruokkija
Saksalainen kirjailija Thomas
Mann, joka luetaan 1900-luvun merkittävimpiin, kirjoitti Joosefista ja
hänen veljistään neliosaisen romaanisarjan. Sen kolmas osa on nimeltään Joosef, Ruokkija. Seuraavassa
kappaleessa Ruokkijalla tarkoitetaan kuitenkin ensin Niiliä:
”Maanviljelyksen
silloiselle tilalle olivat unennäön seitsemän tyhjää, itätuulen polttamaa
tähkäpäätä niin osuva vertaus, etteivät ne enää ollenkaan olleetkaan vertaus,
vaan kuiva, asiallinen todellisuus. Unen tähkäpäät olivat itätuulen, Hamsinin
tuulen, hehkuvan kuuman ja kuivan kaakkoistuulen kuivaamia – ja se puhalteli
yhä uudelleen, läpi koko kesän ja sadonkorjuun ajan Shemu nimisenä helmikuusta
kesäkuuhun, melkein taukoamatta, väliin niin polttavan kuumana myrskynä, että
tuntui puuskuvan suoraan hehkuvan kuumasta uunista, tupruttaen ilman täpö
täyteen hienoa tomua ja peittäen kaikki kasvit kuin tuhkakerrokseen, niin että
mitä ruokintaa vaille jääneen Ruokkijan heikkojen tulvimisyritysten tuloksena
oli vähin yrittänyt versoa ja kasvaa, se paloi karreksi, hiiltyi autiomaan
tulisessa henkäyksessä. Ettäkö seitsemän tähkäpäätä? Tosiaan saattoi puhua
seitsemästä tähkäpäästä, sillä enempää niitä ei kylläkään ollut. Toisin sanoen:
ei ollut tähkäpäitä eikä satoa. Mutta sen sijaan maassa oli olemassa muuta, oli
lukemattomat – mutta oikeastaan sittenkin erittäin huolellisesti luetut ja
lasketut – määrät: siellä oli jyviä, eloa, viljaa, niin siemen- kuin
syömäviljaakin, kaikkia lajeja: nimittäin kuninkaallisissa viljavarastoissa ja
säilytyskuopissa pitkin maata, jokivartta niin ylös- kuin alaspäin, kaikissa
kaupungeissa ja niiden lähiympäristössä kautta koko Egyptin maan, ja myös
ainoastaan Egyptin maassa; sillä missään muualla ei ollut ryhdytty sellaisiin
ennakko-varotoimenpiteisiin, ei ryhdytty rakentamaan pelastuksen arkkia
tuhotulvan ja vedenpaisumuksen tulon varalta. Niin, koko Egyptin maassa oli
leipää, ja vain siellä: valtion hallussa Joosefin, sen kaiken hallintomiehen
kädessä, mitä taivas antaa; ja nyt hänestä itsestään tuli ikään kuin taivas,
joka antaa, ja kuin Niili, joka ruokkii: Hän avasi varastosuojansa – ei
suinkaan selki selälleen, vaan järkevästi harkiten ja sulkien ne aina välillä
uudelleen, - avasi sitten taas ja antoi leipää ja siementä kaikille, jotka sitä
tarvitsivat: niin egyptiläisille kuin ulkomaalaisillekin, joita maahan virtasi
kaikkialta noutamaan viljaa faaraoiden maasta, jota tuohon aikaan suuremmasta
syystä kuin konsanaan mainittiin maailman vilja-aitaksi. Hän antoi, s.o.: hän
myi viljaa niille joilla oli rahaa maksaa, hintoihin, joita eivät määränneet
he, ostajat, vaan hän, myyjä, silloisten aivan poikkeuksellisten suhdanteiden
mukaisiksi, niin että hän taisi tosiaan faaraon kullata jos hopeoidakin ja
kuitenkin saattoi toisaalla sentään riittävässä määrin antaa, lahjoittaa:
nimittäin vähäväkisille, laihoille, joiden kylkiluut pongottivat korkealla;
näille hän käski ilmaiseksi jakaa viljaa, joskin vain vähemmän, aivan välttämättömimmän
määrän, jota he huusivat, pikkutalonpojille ja katuojakujien asukkaille
kaupunkilaisille, antoi heille kylvösiementä ja leipää sen verran, että he
pysyivät hengissä eivätkä kuolleet nälkään.
Se oli jumalallista,
ja se oli myös kiitettävän inhimillisen esikuvan mukaista.”
Niili
todella on Egyptin maan ruokkija. Sen tulvat ovat tulleet ja menneet
säännöllisesti vuosituhansien ajan. Tulvat tuovat lietettä, joka ruokkii
maaperän ja kasvattaa sadon. Aurinko paistaa ja kypsyttää sadon. Maan
hedelmällisyys ei siis riipu sateista vaan uskollisesti vuotuisen siunauksen
tuovasta joesta ja uskollisesti nousevasta ja laskevasta auringosta.
On
sanottu, että muinaisen Egyptin historiakäsitys oli syklinen, siis ikään kuin
ympyrä, jossa samat vaiheet toistuvat yhä uudelleen. Se, joka syvällisesti
ymmärsi tämän toistuvuuden ja kykeni tunnistamaan sen sisällä tapahtuvat
vaihtelut, oli viisas. Ja Israelin historiallisen itseymmärryksen mukaan juuri
tällaisen poikkeuksellisen viisaan, orjana maahan tuodun nuoren miehen vuoksi kansa
tuli Egyptiin.
Joosef, Pelastajan
esikuva
Kolmekymppisestä Joosefista tuli siis Ruokkija, Jumalan
hyvien antien jakaja ja samalla faraolle mieleinen elintarvikeministeri. Joosefin
hahmo vaikutti syvästi myöhempään juutalaisuuteen ja oli Jeesukselle tuttu. Kun
mietin yhtäläisyyksiä Joosefin ja Jeesuksen välillä, kiinnitin huomiota faraon
sanoihin: ”Menkää Joosefin luo ja tehkää niin kuin hän käskee.” Se kuulostaa
tutulta. Johanneksen evankeliumi kertoo Jeesuksen ensimmäisestä ihmeteosta
hääjuhlassa. Kun siellä viini loppui, Jeesuksen äiti sanoi palvelijoille: ”Mitä
hän teille sanookin, tehkää se.” Minusta tämä sanavalinta ja sen kirjaaminen
evankeliumiin ei ole sattumaa. Evankeliumin Jeesus on Ruokkija. Tai kun kyse on
tällä kertaa viinin riittävyydestä, hän on Hyvä Paimen, se, jonka omien malja
on ”ylitsevuotavainen” kuten paimenpsalmissa sanotaan. Siellä missä hyvä
paimen, hyvä hallitsija, viisas ministeri kulkee ja toimii, siellä on
runsautta. Voi olla, että meidän odotuksemme politiikan johtajilta ei enää ole
yhtä kokonaisvaltaista, mutta kyllä kansa edelleen odottaa heiltä toimeentuloa
ja ehkä vähän yltäkylläisyyttäkin.
Joosef on myös yksi lenkki siinä Israelin historian
ketjussa, jossa Jumala osoittaa voimansa valitessaan vanhimman tilalle nuoremman,
ihmisten arvoasteikossa ensimmäisen tilalle viimeisen. Kainin sijaan Jumala
valitsee Abelin, Ismaelin sijaan Iisakin, Esaun sijaan Jaakobin. Myös Daavid on
veljessarjansa nuorin. Niinpä, kun Jumala katsoo ihmiskuntaa ja kuulee sen
ahdistuneet huudot, hän tekee suunnitelman, jonka välineeksi ja ensimmäiseksi
inhimilliseksi lenkiksi hän valitsee vähäpätöisen nuoren tytön Nasaretista,
kaukana Jerusalemin temppelistä.
Ehkä Joosefin kertomuksessa on sekin messiaaninen eli
tulevaan pelastukseen viittaava piirre, että hänen tiensä kulkee syvän kuopan,
ikään kuin haudan kautta uuteen elämään. Hänen ollessaan 17-vuotias hänen
veljensä heittivät hänet kaivoon, myyvät midianilaisille orjakauppiaille,
sotkevat hänen kauniin pukunsa eläimen vereen ja vievät isälleen todisteeksi
siitä, että tätä poikaa ei voi enää pelastaa. Mutta Joosef nousee tästä
haudasta veljiensä herraksi ja isänsä iloksi. Kolmekymppisenä hän on valtansa
huipulla.
Jeesus oli myös noin kolmekymppinen aloittaessaan julkisen
toimintansa. Mutta tässä Joosefin ja Jeesuksen välillä on merkittävä ero. Jeesuksen
tie kulkee kohti ristiä, joka on hänen uransa huipentuma, mutta maailman
silmissä täydellinen epäonnistuminen ja häpeä. Ristin vuoksi hänen ruumiinsa
kuitenkin ruokkii koko maailman.
Joosef, tavallinen ihminen Jumalan käytössä
Haluan
kiinnittää huomiota vielä yhteen Joosefin elämänkerran piirteeseen, jonka
kautta sen merkitys avautuu minulle. Me kiinnitämme tietysti huomiota
kertomuksen ihmeenomaiseen ja sankarilliseen puoleen. Joosef todella kasvoi
vaikeuksien ja vaarojen kautta tehtäväänsä.
Kertomus Joosefista ei ole pelkästään sankaritarina tai
kertomus messiaanisesta pelastajasta, vaan se on myös kertomus rikkinäisestä
perheestä, siis meistä itsestämme, kenestä tahansa. Isä Jaakob oli hankkinut
itselleen esikoissiunauksen petoksella. Hänet oli naimakaupoissa petetty
ottamaan vaimoiksi kaksi sisarusta, Lea ja Rakel, jotka kilpailivat suosiosta. (Kun
nykyään puhutaan, että avioliiton määritelmää pitäisi tasa-arvoisuuden nimissä
laajentaa koskemaan myös moniavioisuutta, joskus virheellisesti vedotaan näihin
Raamatun patriarkkakertomuksiin. Mutta eivät nämä ole mitään malliperheitä,
joiden esimerkkiä tulisi tai kannattaisi seurata.) Perheen sisäinen elämä on
tulehtunut jo lähtökohdissaan. Lea sai paljon lapsia, nuorempi Rakel, Jaakobin
suosikkivaimo, oli pitkään hedelmätön. Kun Rakel vihdoin saa esikoisensa,
Joosefin, hänestä tulee isän lemmikki. Isoveljien mielet myrkyttyvät juo
nuorena. Joosef itse käyttäytyy tavalla, joka pahentaa tilannetta. Sovinto
kyllä saavutetaan, kun isä ja veljet saapuvat viljanostomatkalle Egyptiin,
mutta vain isän elinajaksi. Raamattu kertoo, että epäluulo heräsi uudelleen,
kun Jaakob kuoli.
Kun katsomme kertomusta Joosefista osana Israelin historiaa
ja – vielä laajemmin – osana Raamatun välittämää pelastushistoriaa, käy
ilmeiseksi, että kertomus ei etene ihmisten etevyyden tai hyveellisyyden
varassa, vaan ainoastaan Jumalan armon varassa. Jumala ottaa käyttöönsä
keskeneräisiä, rikkinäisiä, epäonnistuvia ja virheratkaisuja tekeviä ihmisiä.
Hän asettaa heitä tehtäviin, joissa heidän uskollisuutensa koetellaan. Olennaiseksi
ei jää tehtyjen virheiden määrä ja rikkinäisten olosuhteiden painolasti, vaan
se, mitä Jumala tekee..
Muistan, kun aloitin pappina Helsingissä ja tapasin
metropoliitta Ambrosiuksen. Hän onnitteli minua ja jotain sanoakseni heitin,
että minun olisi kai sitten syytä tulla välillä ripittäytymään myös hänelle.
Ambrosius kuitenkin sanoi heti, viisaasti ja kaukonäköisesti: ”En mä ole kiinnostunut
sun synneistä. Olen enemmän kiinnostunut siitä, mihin Jumala sinua käyttää.”
Aito ihmisyys ja aito kristillisyys ei ole epäonnistumisten luettelointia, vaan
niistä huolimatta antautumista Jumalan käyttöön.
Älä
siis lannistu epäonnistumisista ja virheistä. Ole uskollinen paikallasi. Työ on
Jumalan käsissä. Jumala on hyvä – kaiken aikaa!
