En tiedä, kuka tämän runon on kirjoittanut, mutta minulle sen (tai osia siitä) lausui tervetulosanoina Laina Tuominen, kun vierailin eräässä vanhusten raamattupiirissä Pitäjänmäellä. Laina oli odottanut kirkkoherran vierailua ja olisi halunnut juhlistaa sitä enemmänkin. Olimme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että on hyvä tulla jakamaan yhteistä arkea.
Ensimmäisen säkeistön kohdalla ajattelin, että kyse on vain mistä tahansa kauniista vanhanaikaisesta värssystä, joka sanotaan ja sitten unohdetaan. Tämä runo ei kuitenkaan pääty korusanoihin, vaan menee syvälle.
Laina lainasi minulle sen kellastuneen, kauniisti taitellun paperin, johon tämä runo oli kirjoitettu ja jota hän säilyttää Raamattunsa välissä. Paperin yläreunassa lukee nimi Kurki-Suonio ja kääntöpuolella runon lopussa lukee: Esitetty nuorten suurjuhlassa Messuhallissa 1946. Muutamassa kohdassa käsialaa oli hieman vaikea tulkita. Toivottavasti olen lukenut oikein.
Olen nyt jo palauttanut paperin, mutta tallensin sen itselleni ja haluan jakaa sen muillekin.
TERVE TULTUA
Terve tultua, ystävä Jeesuksen,
uus ystävä joukkoon pyhien!
Terve tultua uuden elämän tielle,
veli (sisar) rakkahin meille!
Sydän rinnassa meillä niin hurmahtaa
ja siunaa lauluas valoisaa,
kun nähdä saamme: sun polkusi suortui,
koko sielusi nuortui.
Jaa eväämme kaikki ja matkaan käy!
Tie kaita on, määränpäätä ei näy.
Mut tunnetko: Henki sun ketjuumme liittää,
sinun tähtesi kiittää.
Tule kanssamme Herraa odottamaan,
joka päivä kokemaan lahjojaan,
tule kulumaan pyhässä palvelutyössä,
tule palamaan yössä!
Terve tultua valtojen taisteluun,
terve tultua murehen ahdinkoon!
Tule tuntoon polttavain erämaa-aavain,
sekä kristityn haavain!
Tule alle ristimme yhteisen,
oma ristisi ota salainen!
Tule itkuunkin, tule pettymään meistä
ja Jumalan teistä!
Terve tultua kanssamme kärsimään,
terve tultua kristityn häpeää!
Olet maistava myrskyn sä katkerimman,
oman lihasi vimman.
Terve tultua raukkana tuntemaan,
miten minä en parane ollenkaan!
Mut ihmehtien [?] saat kanssamme kiittää,
miten armo se riittää.
Tule juomaan Valoa voittavaa,
joka uusivat petokset paljastaa!
Tule kompastumaankin ja tiehesi suutu,
Hyvä Paimen ei muutu.
Terve ymmärtämään täällä puolittain,
näkymättömään tähyten sumuitse vain,
läpi sielusi piinan ja pimennyksen,
läpi epäilyksen!
Terve kanssamme armoa kerjäämään
ja lopulta jäämään yksinään
vain yhtä kysyen Ystävältä,
joka ei sua jätä.
Terve tultua joukkohon Jeesuksen,
tähän huonojen, köyhien, heikkojen.
Hänen kanssaan liitossa autuaassa,
mut vieraana maassa!
