(Vanhassa kirkossa samana aamuna pitämäni saarna oli hieman pidempi versio tästä samasta.)
Evankeliumi Mark. 9:2-8, epistola Ilm. 1:9-18
Kaikilla on kaksi totuutta Jeesuksesta. Maailmalla on kaksi totuutta Jeesuksesta. Jeesuksen
seuraajilla, opetuslapsilla, on kaksi totuutta Jeesuksesta. Ja myös evankeliumi sisältää kaksi
totuutta Jeesuksesta.
1. Puhutaan ensin yleisestä mielipiteestä
Mätäkuun helteillä hengelliset aiheet nousevat uutisiin.
Maailma kaipaa ihmeiden tekijöitä ja viihdyttäjiä. Kaikki, missä pistetään
itsensä likoon, tehdään jotain epätavallista tai epäsovinnaista, rikotaan
sääntöjä ja aiheutetaan hämminkiä, on kiinnostuksen arvoista. Omissa nimissään
toimivat ihmeparantaja-saarnaajat ovat vain ison trendin sivujuonne. Arvotutkimusten
mukaan jopa neljä kymmenestä suomalaisesta ja ehdoton enemmistö
helsinkiläisistä (siis meistä täällä!) kuuluu ihmisryhmään, jolle tärkeää ovat
elämykset, brändit, trendit, omien sääntöjen mukaan eläminen, hetkellisyys. Ihmeidentekijä-Jeesus
on kiinnostava.
Kiinnostus ihmeisiin ja viihdyttävään uskonnollisuuteen on
kuitenkin vain yksi totuus maailman suhteesta Jeesukseen. Jeesus kyllä tekee
ihmeitä, mutta hän myös paljastaa teeskentelijät. Jeesus armahtaa heikkoa ja
kurjaa, mutta samalla osoittaa kaikki itseensä tyytyväiset syntisiksi. Ja kun
mainitaan sana synti, katumus ja parannuksen teko, nousee esiin se toinen
totuus. “Kyllä mä Jumalaan uskon, mutta älä ala mulle Jeesusta tuputtamaan. En mä
ole sen syntisempi kuin muutkaan.” Jeesuksesta tulee ilonpilaaja ja
riidankylväjä, joka on ajettava ulos omilta mukavuusalueilta, sensuroitava
Suvivirrestä ja lopulta vietävä ristiinnaulittavaksi.
Maailmalla on siis kaksi totuutta Jeesuksesta: hän on viihdyttävä
ihmeidentekijä, mutta hän on myös ilonpilaaja.
2. Entä opetuslapset?
Heille Jeesus on suuri opettaja ja suuri voittaja, rabbi ja
messias.
Opetuslapset eivät hätkähdä Jeesuksen sanoista. Niissä on
voimaa, joka kumpuaa hiljaisuudesta. He ymmärtävät myös, että Jeesuksen sanat
ovat vaarallisia ja johtavat hänet epäsuosioon. Siksi opetuslapsille ei riitä
totuus Jeesuksesta suurena opettajana. He ovat innostuneita ihmeistä, mutta eivät niiden viihdearvon takia, vaan
siksi, että ne ovat voiman osoituksia. Jeesus on heille luvattu Vapauttaja,
Se-jolla-on-valta. Kun Jeesus kyselee, ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Pietari
vastaa: “Sinä olet Messias.”
Pietarille ja muille opetuslapsille Jeesus on suuri opettaja, mutta myös suuri Vapauttaja.
Mutta kun Jeesus alkoi selittää, mitä tarkoittaa olla
Jumalan voideltu, Messias: että hän joutuu epäsuosioon ja alttiiksi kuolemalle,
Pietari alkaa moittia. Hän ei sittenkään ole vielä ymmärtänyt täysin kahta
totuutta Jeesuksesta.
3. Evankeliumin kaksi totuutta Jeesuksesta
Pietari, Jaakob ja Johannes kävelevät pää pyörällään alas
vuoren rinnettä. Matkalla Jeesus varoittaa heitä kertomasta näkemästään
kenellekään. Miksi ihmeessä? Eikö tämä käsittämätön kirkkaus juuri todista,
että Jeesus on se, jota odotetaan, Jumalan voideltu, Messias. Jeesuksen täytyy
hillitä: Älkää käsittäkö väärin. Älkää intoutuko väärinkäsityksestä. Odottakaa.
Tästä kokemuksesta te ette saa kertoa kenellekään "ennen kuin Ihmisen Poika on
noussut kuolleista.” Ja opetuslapset – Markuksen kertomuksen mukaan – painoivat
nämä Jeesuksen sanat mieleensä ”ja pohtivat keskenään, mitä kuolleista
nouseminen saattoi merkitä”.
Kirkastusvuoren ympärillä – niin kuin jokaisen meidän
ainutlaatuisesti kokemamme jumalakokemuksen ympärillä – on ikään kuin
sumupilvi, joka kätkee sisäänsä salaisuuden. Sanat eivät riitä kertomaan. Mutta
sumun ja pilven keskeltä kuuluu selkeä ääni, joka sanoo: “Tämä on minun rakas
Poikani”. Sama ääni, joka kuultiin Jeesuksen toiminnan alussa, kun hän tuli
Jordanille Johanneksen kastettavaksi! Ja seuraamalla tätä tunnustusta ”minun
rakas Poikani” me löydämme evankeliumin vastauksen siihen, miten kaksi totuutta
Jeesuksesta tulee yhdeksi.
Sama tunnustus kuullaan evankeliumissa vielä kolmannenkin
kerran. Juuri siihen kolmanteen kertaan kirkastusvuori Jeesusta valmistaa. Kolmannella kerralla tunnustus ei tule Jumalan äänenä pilvestä, sillä Jeesus
roikkuu ristillä ja Jumala on hiljaa. Ristillä roikkuva Jeesus on maailman
silmissä epäonnistunut ihmeidentekijä ja ansionsa mukaan saava riidankylväjä.
Opetuslapset pakenevat, sillä heidän suuri
opettajansa ei olekaan suuri voittaja, vaan avuton uhri. Jeesus huutaa: “Elohi,
Elohi, lama sabaktani? Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” ja antaa
henkensä.
Mutta kun Jumala on hiljaa, kansa nauraa ja opetuslapset
ovat peloissaan paenneet, totuus Jeesuksesta lausutaan julki. “Kun vastapäätä
seisova sadanpäämies näki Jeesuksen tällä tavoin antavan kuolevan, hän sanoi:
Tämä mies oli todella Jumalan Poika!” (Mk 15:39)
Ei maailman ja opetuslasten totuudet Jeesuksesta ole vääriä.
Hän todella on Jumalan voideltu ja ihmeiden tekijä. Hän on myös suuri ihminen
ja opettaja.
Mutta nämä kaksi totuutta Jeesuksesta, jumalallinen ja
inhimillinen, tulevat yhdeksi totuudeksi vasta ristillä. Vasta ylösnousemuksen
jälkeen opetuslapset ymmärsivät, että voittoa ei tule ilman kärsimystä. Jumalan
valtakunta ei tule kunniassa ellei se ensin tule heikkona ja häväistynä.
Ihmeitä on turha juhlia, jos ei ole valmiutta katumukseen. Halleluja on turha
huudella, jos ei ole nähnyt ristiinnaulitun kärsimystä.
Siksi kirkko on aina opettanut, opettaa edelleen, että
Jeesus on sekä tosi ihminen että tosi Jumala. Hän on Ihmisen Poika ja Jumalan
Poika. Hän on kärsivä Jumalan palvelija, mutta hän on myös kuninkaiden Kuningas
ja herrojen Herra.
Lopuksi
Eikä tässä ole kyse vain siitä, että on kaksi totuutta
Jeesuksesta. Jeesuksen esimerkin ja työn kautta on myös kaksi totuutta meistä
itsestämme.
Inhimillisessä mielessä meidät on kutsuttu kärsimään vaivaa hyvää
tehden.
Mutta kirkastussunnuntain ilosanoma on siinä, että Jumala
tarjoaa meille eri tavoin ja eri elämäntilanteissa kokemuksia, jotka
puhkaisevat arjen harmauden ja joiden kautta me aavistuksen omaisesti tajuamme
Jumalan todellisuuden, kirkkauden ja kunnian. Niin kuin meillä on tässä
maailmassa sama ahdinko, niin meillä on myös sama valtakunta ja Jeesukselta
tuleva kestävyys, joka tekee meistä taivaan kansalaisia ei vasta joskus
tulevaisuudessa, vaan jo nyt.
Tämän alttari äärellä me tulemme tervehtimään ristiinnaulittua
Kristusta, joka sanoo: ”Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja
ikuisesti ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.”
Nousemme tunnustamaan uskomme.
