tiistaina, heinäkuuta 29, 2008

Etsikkoaikoja ja ilmastonmuutosta

Bloggaaminen on hyytynyt toden teolla kesän aikana. Kesä ei houkuttele tihruilemaan läppärin näyttöä, vaikka ei se tietysti ole ainoa syy. Tässä kuitenkin sunnuntaina RadioDeissä pitämäni radiojumalanpalveluksen saarna. Viikon aiheena on etsikkoajat. Saarnasta käy heti ilmi, että ainakin olen ehtinyt jotain lueskelemaan kesän aikana. Mainitun kirjan lisäksi lukulistalla ovat olleet WSOY:n pieni kirjasarja Kristinuskon vaikuttajat: Paavali (Antti Mustakallio), Augustinus (Timo Nisula) ja Luther (Olli-Pekka Vainio).

Olen myös yrittänyt sivistää itseäni kevyesti ilmastonmuutoksesta, kun en tähän mennessä vielä ole ymmärtänyt, mistä siinä todella on kysymys. Scientific Americanin artikkeli Ethics and Economics of Climate Change etsii laskennallista mallia sille, miten paljon meidän pitäisi olla valmiita maksamaan ilmastonmuutoksen estämisestä. Astronomy-lehden erikoisnumero Extreme Weather käsittelee aihetta amerikkalaisittain pyörremyrskyjen näkökulmasta, mutta myös globaalien ennusteiden valossa. Molemmissa lehdissä viehättää niiden melko kiihkoton tapa tarkastella asioita populaarimyyttien takaa. Muutos on siis kiistämättä tapahtumassa ja huolestuneiden ihmisten muutosvastarinta on nousemassa. Olen oppinut, että muutosta ei yleensä pitäisi kauheasti vastustaa, joten yritän vielä selvittää, miksi tässä asiassa on toisin. Ehkä evankeliumi ja saarna vievät tässäkin suhteessa eteenpäin.

Evankeliumi Luukkaan mukaan 4:16-30
Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, 17 ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:

18 -- Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta
ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen
19 ja julistamaan Herran riemuvuotta.

20 Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. 21 Hän alkoi puhua heille: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen." 22 Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti.

Kuitenkin he sanoivat: "Eikö tuo ole Joosefin poika?" 23 Jeesus sanoi heille: "Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua 'Lääkäri, paranna itsesi!' ja sanotte: 'Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.'" 24 Ja hän jatkoi: "Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. 25 Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. 26 Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. 27 Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen."

28 Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. 29 He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. 30 Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.



Luin viime viikolla sympaattisen kirjan Galileon tytär. Kirjassa on kohta, joka liittyy juuri lukemiini Jeesuksen sanoihin, joten haluan hieman kertoa kirjan tarinaa. Galileo Galilei on lähes kaikkien tuntema 1600-luvun italialainen tiedemies ja nero. Hänellä oli kaksi tytärtä ja yksi poika. Molemmat tyttärensä hän lähetti näiden äidin kuoltua 12-13-vuotiaina luostariin, jonne he myös jäivät loppuelämäkseen. Se ei kuitenkaan estänyt isän ja tyttären välille kehittymästä lämmintä ja vahvaa suhdetta. Vanhempi tyttäristä, joka tunnetaan nimellä sisar Maria Celeste, kirjoitti isälleen kirjeitä, jotka ovat säilyneet. Tytär huolehtii niissä isän kaulusten tärkkäämisestä, sitruunoiden kuivattamisesta ja sokeroinnista, suosittelee tälle rohtoja erilaisiin vaivoihin ja viimeisinä vuosinaan käytännössä vastaa isän koko talouden hoidosta luostarin muurien sisältä käsin. Kolmen tyttären isänä melkein kyynelsilmin luin näitä kirjeitä, jotka sen ajan tavan mukaan alkavat usein sanoilla ”korkeasti kunnioitettu, rakas herra isäni”. (Tekstiviestien aikakaudella tämän voisi lyhentää kkrhi, mutta toistaiseksi omilta tytöiltäni saamani viestit on otsikoitu ”iskä hei” tai vastaavasti.)

Maria Celeste seurasi tarkkaan ja huolestuneena myös isänsä uraa ja tieteellistä työtä. Tuolloinen paavi Urbanus VIII suhtautui aiemmin Galileoon hyvin myönteisesti ja ihaillenkin, mutta hänet saadaan kääntymään tätä vastaan ja vetämään Galileo oikeuteen väitteistään. Galileo tuli nimittäin keksineeksi kaukoputken, jonka avulla hän löysi aivan uusia taivaankappaleita ja koko maapallokeskeinen maailmankuva joutui samalla kyseenalaiseksi. Aluksi uusiin löytöihin suhtauduttiin kirkon piirissä hyvin innokkaasti, mutta eri syistä johtuen vaakakuppi kääntyi lopulta Galileon vastustajien hyväksi. Legenda kertoo, että jouduttuaan inkvisition edessä julkisesti sanoutumaan irti uudesta, kopernikaanisesta maailmankuvasta, jossa maapallo pyörii auringon ympäri, Galileo olisi uhmakkaasti sanonut ”se pyörii sittenkin”. Kukaan ei tiedä, sanoiko hän todella niin ja jos sanoi, milloin ja missä. Kirja antaa Galileosta paljon nöyremmän kuvan. Hän oli selvästi valmis hyväksymään sen ajatuksen, että vaikka hänen kaukoputkella tekemänsä havainnot olivat täysin kiistattomia, eikä hän missään vaiheessa luopunut puolustamasta niiden oikeutusta, näiden havaintojen perusteella tehtävät johtopäätökset maailmankaikkeudesta olivat paljon hatarammalla pohjalla ja vaikeammin todistettavissa.

Historia on osoittanut, että Galileo oli oikeassa ja hänen kiivaat vastustajansa, jotka piiloutuivat raamatullisen oikeaoppisuuden taakse, olivat väärässä. Galileon uran vaikeimmalla hetkellä, kun näytti siltä, että jotkut halusivat pyyhkiä koko hänen tieteellisen maineensa pois, tytär Maria Celeste kirjoitti isälleen rohkaisevan kirjeen. Hän halusi rohkaista isää Jeesuksen omilla sanoilla, mutta samalla hän osoitti luonteelleen ominaista nöyryyttä epäröidessään osasiko hän mahdollisesti käyttää latinankielistä raamatunlausetta oikeassa merkityksessä:

En yhtään pelkää, että teidät olisi pyyhitty yli elävien kirjasta, kuten itse sanotte, ainakaan suurimmassa osassa maailmaa tai edes omassa maassanne. Kuulemani perusteella vaikuttaa päinvastoin siltä, että vaikka teidät kenties on syrjäytetty tai pyyhitty yli ohikiitäväksi hetkeksi, on nimenne nyt palautettu kunniaan, mikä on minusta ällistyttävää, koska tiedän aivan hyvin, että tavallisesti nemo propheta acceptus in patria sua ”kukaan ei ole profeetta omalla maallaan” (toivottavasti yritykseni käyttää latinankielistä ilmausta ei ole pannut minua lausumaan mitään typerää).

Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Olen uskaltanut kertoa Galileon ja hänen tyttärensä asiasta näin pitkästi kahdesta syystä: ensinnäkin koska se oivalla tavalla osoittaa, mistä päivän evankeliumissa on kysymys: uuden hyväksymisen vaikeudesta, ja toiseksi, koska Jeesuksen sanoma on itsessään niin selvä: pahimmat viholliset löytyvät läheltä. Lähellä olemisesta ei ole mitään hyötyä, jos ei pysty näkemään asian todellista merkitystä. Läheisyys voi sokeuttaa.

Nasaret oli Jeesuksen kotikaupunki. Ja siellä hän nyt asettui puhumaan, tuttujen ihmisten keskellä. Jeesus oli jo puhunut ja herättänyt huomiota Kapernaumissa. Nyt kotikaupungin hurskas väki halusi todistaa omin silmin ja korvin, mistä oli kysymys. Uteliaisuuteen sekoittui varmasti tietty määrä kotipaikkaylpeyttä. Kun entinen naapurin poika saavuttaa mainetta, voi ehkä tuntea itsensäkin vähän merkittävämmäksi persoonaksi. Ehkä kotipaikkaylpeyteen sekoittui myös kateutta. Naapurin poika on julkkiksenakin vain naapurin poika, eikä ole sopivaa yrittää esittää jotain muuta.

Mutta Jeesus ei tullut Nasaretiin perustamaan ihailijakerhoa, vaikka siltä ensin vaikuttaa. Ihmiset ihastuvat tämän puheisiin. Mutta sitten Jeesus iskee suoraan heikoimpaan kohtaan. Nasaretilaisten itseriittoisuus ja omavanhurskaus paljastetaan, kun Jeesus osoittaa, että sanoma Jumalan armosta ylittää perinteiset rajat. Hurskaina itseään pitävien nasaretilaisten omat profeetat, Elia ja Elisa, marssitetaan heidän tuomareikseen. Ei siis riitä, että Jeesus on mennyt aloittamaan toimintansa ja saanut mainetta Kapernaumissa, jossa kuuleman mukaan oli merkittävä ei-juutalainen väestönosa. Nyt hän osoittaa Pyhiä kirjoituksia ja profeettoja hyväksi käyttäen, että nasaretilaiset ovat kadottaneet kosketuksen juuri siihen isien uskoon, jota he niin innokkaasti kuvittelevat edustavansa.

On siis kyse paljon syvemmästä asiasta kuin pelkästä tuttuuden aiheuttamasta sokeudesta. Nasaretilaiset eivät voi sietää sitä, että Jumalan armoa julistetaan muualla. Raivo ja viha ovat viimeinen puolustuskeino ihmiselle, joka pakotetaan kohtaamaan totuus itsestään ja omasta perinteestä. On erittäin kivuliasta oppia se, minkä jo tiedämme. Varsinkin kun sen sanoo meille joku hyvin läheinen. Mutta Jeesus ohjaa aina ihmisen kohtaamaan totuuden itsestään. Evankeliumi siis opettaa, miksi on niin vaikea puhua totta läheiselle ihmiselle. Samalla se osoittaa, miten huonoja me itse kukin olemme kuulemaan läheltä tulevia viestejä.

Tällä Luukkaan evankeliumin katkelmalla voi olla merkittävä vaikutus sinun elämääsi, jos elät juuri nyt etsikkoaikaasi. Älä tee niin kuin nasaretilaiset, jotka kuvittelivat jo tietävänsä tarpeeksi ja antoivat vihalle vallan. Älä tee niin kuin Galileon vastustajat 1600-luvulla, kun he itsepintaisesti pitivät kiinni vanhentuneista käsityksistään samalla, kun vaativat Galileolta nörtymistä. Älä tee niin kuin tässä maailmassa on tapana, että oma erinomaisuus ja omien kasvojen säilyttäminen asetetaan totuuden edelle. ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne”.

Jeesus muistuttaa siitä, mistä koko Raamattu yhä uudelleen puhuu, että Jumalan mahdollisuudet ovat aina suurempia kuin meidän tähänastiset käsityksemme. Tulee hetkiä, jolloin meidän uskomme on uudistuttava, että Jumala mahtuisi siihen sisään. Jeesuksen seuraaminen on jatkuvaa nöyrtymistä Jumalan suuruuden edessä ja päättäväistä ihmispelon vastustamista.


2 kommenttia:

Aukku kirjoitti...

>>Bloggaaminen on hyytynyt toden teolla kesän aikana. Kesä ei houkuttele tihruilemaan läppärin näyttöä, vaikka ei se tietysti ole ainoa syy...

Sama täälläkin. Vaikutteita on helppo omaksua kesällä kun on pc:stä kaukana.

Anonyymi kirjoitti...

Ennen näitä blogeja kutsuttiin yksityisiksi päiväkirjoiksi, jotka pidettiin pöytälaatikossa piilossa muilta. Niihin oli vara laittaa yksityisimpiä pohdintoja ja ajatuksia, loukkaamatta muita. Onko yksityisyys kärsinyt inflaation nyky - yhteiskunnassa, missä yksilön vapaus korostuu liikaakin...onko riippumattomuuden korostus ja tarve ajanut ihmiset tälläiseen itsensäpaljastelemiseen ? Joskin tässä kyseissä blogissa ei siitä ole kyse : on hyvä, että joku herättää ajatuksia julkisesti, yhteisen edun eteen. Joissakin asioissa on hyvä osata olla rohkean rehellinen mielipiteissään.