maanantaina, heinäkuuta 10, 2006

Isät kertovat (aamuhartaus pe 14.7.)

Radion aamuhartaus 14.7.2006

”Isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen” sanoo Psalmin 145 kirjoittaja.

Isoisäni sanoi lapsilleen, että elämä on mustia matoja täynnä. Das Leben ist schwarz und schmutzig. Elämä on mustaa ja likaista.

Tätini kertoi, että vaarilla oli joskus tapana lausua tällaisia elämänviisauksia. Siinä kuuluu eräänlainen pessimistin uskontunnustus: ei siitä kuitenkaan mitään tule.

Vaari oli syntynyt jo vuonna 1885, joten hän on ollut jo kauan perillä taivaan kodissa. Hänellä oli kai nuorena miehenä ollut jotain pettymyksiä liiketoimissa. Nelikymppisenä hän kuitenkin meni naimisiin, asettui aloilleen ja kasvatti hyvän viiden lapsen katraan.

Tosin lasten kasvatuksesta suurin ansio taitaa kuulua mummulle, joka oli aito uskon ja rukouksen ihminen. Lapsista, siis isäni sisarusparvesta, kasvoi rohkeita, eteenpäin pyrkiviä ja uskonhenkisiä ihmisiä.

Omien juurien miettiminen on kiinnostavaa. Ei välttämättä hyödyllistä, mutta kiinnostavaa kyllä. Mietin tätä vaarin elämänasennetta itsekseni. Onko joku osa siitä periytynyt minulle? Entä onko kristillinen usko sitten sen vastakohtana optimismia, positiivista ajattelua?

En itse muista, että vaari olisi käyttänyt näitä lauseita tai puhunut pessimistisesti elämästä. Enemmänkin hän oli realisti. Kun pikkupojalta meinasivat kesämökillä unohtua työkalut hujan hajan, vaari sanoi: ”Paikka kaikille, kaikki paikallaan.” Ja niin kuokka vietiin paikalleen. Vaari oli muistikuvani mukaan lempeä ja elämään tyytyväinen ihminen.

Ehkä elämän mustuudesta puhuminen oli hänelle tapa opettaa lapset jo varhain suhtautumaan elämän pettymyksiin. Ehkä hän halusi opettaa todellisuudentajua.

Elämähän on mustia matoja täynnä. Se on täynnä hankalia ihmisiä, vaikeita naapureita, metelöivää ja häiritsevää nuorisoa, vaikeita tehtäviä, inhottavia määräaikoja, kurjia velvollisuuksia. Ja joskus se on täynnä raskasta surua, viiltävää kipuakin. Ei evankeliumi voi olla tosiasioiden kieltämistä.

Mutta pettymyksistä ei pidä tehdä elämän sisältöä, oman elämänkerran ja todistuksen aihetta. Evankeliumin, kestävän ilon, sisältönä ei ole optimismi, vaan Jumalan tekojen ylistäminen.
Siihen ei tarvita erikoista mielikuvitusta, ei suuria kokemuksia eikä valmennuskursseja. Vain kääntyminen Jumalan puoleen. Psalminkirjoittaja kirjoittaa: ”Joka päivä minä sinua kiitän, minä ylistän sinun nimeäsi aina ja ikuisesti. - - Sinun tekojasi ylistetään polvesta polveen, isät kertovat sinun ihmeitäsi lapsilleen, tuovat julki sinun kirkkautesi, loistosi ja kunniasi. Minä mietiskelen sinun ihmetekojasi.” (Ps 145:2,4-5)

Rakas taivaallinen Isä. Kiitos hyvyydestäsi, jota olet monella tavalla ja runsaasti osoittanut meitä kohtaan elämän aikana. Kiitos ilmasta, jota hengitämme, puhtaasta vedestä, luonnon kauneudesta, terveydestä läheisistä ihmisistä, jokaisesta hyvästä muistosta. Auta meitä näkemään kaikessa sinun tekosi, niin että meistä tulee niiden todistajia yhdessä apostolien ja kaikkien pyhien kanssa ja niin että pääsemme tästä kipujen ja pettymysten maasta kerran luoksesi kirkkauteen. Kuule rukouksemme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Ei kommentteja: