Edustaja-aloite Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokoukselle
Kirkon tulee varautua verotusoikeudesta luopumiseen ja julkisoikeudellisen aseman purkamiseen. Varautumisen tulee olla strategista. Yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia tulee kyetä arvioimaan raa’an rehellisesti. Strategia nousee pyrkimyksestä ennakoida tulevia tapahtumakulkuja ja vaikuttaa niihin (visio). Parasta strategista valmiutta osoittaa kyky luoda vaihtoehtoisia toimintamalleja (skenaariot).
Kirkon historiallinen merkitys Suomen kansalle
Kristillinen usko on ollut Suomen kansalle suuri siunaus. Uskon leviämisen myötä kirkolle muodostui merkittävä rooli yhteiskunnassa. Historia velvoittaa nykyistä kirkolliskokousta toimimaan vastuullisesti ja viisaasti, niin että kirkko voi myös tulevaisuudessa toimia Jumalan kunniaksi ja koko kansan parhaaksi. Kirkko ei aina ole ollut tehtävässään esimerkillinen ja sen on tullut aika ajoin uudistua. Uudistuminen kristillisessä mielessä on aina paluuta alkuperäiseen ja aitoon. Se ei ole nostalgiaa eikä paluuta vanhaan, vaan tuoretta ja avointa Jumalan sanalle avautumista. Suurten muutosten edessä on tavallista tarrautua menneeseen. Siihen on perusteensa. ”Jos se toimii, älä ryhdy korjaamaan”, sanotaan. On helpompi tehdä niin kuin aina on tehty. Muutos pelottaa ja on arvaamaton. On kuitenkin parempi olla itse aktiivinen muutoksen luoja kuin antautua ulkoiselle pakolle.
Kirkon yhteiskunnallinen asema
Nykyisen kaltainen asema kirkolla voidaan katsoa olleen autonomian ajan Schaumanin kirkkolain 1869 ja itsenäisen Suomen perustuslain 1919 säätämisestä lähtien. Kun kansa lähes kokonaisuudessaan oli kirkon jäseniä, oli luonnollista vahvistaa järjestys, jossa kirkon oikeudellinen ja yhteiskunnallinen asema heijasti tätä todellisuutta. Vuoden 2000 perustuslaki ei ratkaisevasti muuttanut kirkon asemaa. Se kuitenkin korosti uskonnonvapautta ja tasa-arvoa eri uskonnollisten yhteisöjen kesken. Perustuslain 76 §:n maininta siitä, että evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta säädetään kirkkolaissa, takasi kirkon julkisoikeudellisen aseman säilymisen ja sitä kautta kirkon oikeuden kerätä jäsenmaksunsa verotuksena.
Elämme 2020-luvulla täysin toisenlaista aikaa kuin 1860-luvulla, 1920-luvulla tai edes 2000-luvun alkuvuosina. Vuonna 2000 kirkkoon kuului vielä 85,1 prosenttia suomalaisista, kun osuus vuonna 2024 oli enää 62,2 prosenttia. ”Alentuva jäsenosuus vaikuttaa kirkon rooliin suomalaisessa yhteiskunnassa. Luterilainen kirkko säilyy todennäköisesti suurimpana uskonnollisena yhteisönä Suomessa vielä pitkään, muttei väestön enemmistön kirkkona. Muuttuvassa tilanteessa kirkon on tärkeää ottaa aktiivinen rooli.” (Ovet auki – kirkon strategia vuoteen 2026)
Kirkolla ei enää tosiasiallisesti ole sellaista yhteiskunnallista erityisasemaa, minkä perustuslain 76 § sille muodollisesti vielä suo. Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2025 (YTS, valtioneuvoston periaatepäätös 16.1.2025) on tästä hyvä osoitus. Henkisen kriisinkestävyyden osalta strategia toteaa muun muassa: ”Sivistyspalveluilla luodaan henkisen kriisinkestävyyden edellytykset. Koulutus, kulttuuripalvelut, kulttuuriomaisuuden suojelu, hengellisten yhteisöjen toiminta, nuorisotyö ja -toiminta, liikunnan kansalaistoiminta sekä muu järjestö- ja kansalaistoiminta vahvistavat yksilöiden tietoja ja taitoja toimia muuttuvassa yhteiskunnassa.” Kirkolla on toki merkittävä vastuu henkisen kriisinkestävyyden rakentamisessa, mutta sillä ei ole mitään erityisasemaa suhteessa muuhun kansalaisyhteiskuntaa. Sama vastuu on myös muilla mainituilla toimijoilla.
YTS2025 jättää Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle vain yhden nimetyn yhteiskunnallisen tehtävän, hautaustoimen: ”Uskonnollisten yhteisöjen tarjoama henkinen huolto on osa henkisen ja psykososiaalisen tuen kokonaisuutta häiriötilanteissa. Evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ja seurakuntayhtymät ovat lisäksi vastuussa yleisten hautausmaiden ylläpidosta. Tavoitteena on tukea uskonnollisten yhteisöjen edellytyksiä hengellisen toiminnan ja henkisen huollon järjestämiseen sekä turvata hautaustoimen palvelut kaikissa turvallisuustilanteissa.” (YTS2025, luku 51. Hengellisen toiminnan edellytysten turvaaminen.) Hautaustoimen ylläpitäminen ei ole kirkolle vastenmielinen tehtävä vaan kunnia-asia. Kirkolle hautaustoimi ei ole vain kiinteistöjen ja puutarhojen hoitoa, vaan toivon näkökulman ylläpitämistä. Jeesuksen sana: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa” (Luuk. 9: 60) varoittaa kuolleesta hengellisyydestä, sellaisesta, jossa maallinen näköala on korvannut taivaallisen. Hautaustoimen kunniallinen hoitaminen koko väestön osalta edellyttää selkeää sopimista. Julkisoikeudellinen asema ja sen tuoma velvoite ei itsessään riitä takaamaan hautaustoimen rahoitusta, kuten olemme nähneet. Hautaustoimi voidaan siis aivan hyvin nähdä erillisenä, sopimusperusteisena palveluna, joka ei edellytä perustuslaissa säädettyä julkisoikeudellista asemaa.
Kirkon nykyinen asema antaa sille laajan autonomian päättää omista asioistaan. Silti kirkon julkisoikeudellista asemaa on voitu käyttää perusteena sille, miksi kirkon tulisi seurata yhteiskunnallisia muutoksia niissäkin asioissa, jotka kuuluvat kirkon autonomian piiriin. Mukautuminen on saatettu nähdä hyödyllisenä kirkon erityisaseman säilyttämisen kannalta. Sellainen on kuitenkin strategisesti epäviisasta. Vahvuus nousee ytimen vahvistamisesta, ei laaja-alaisuudesta. Mukautumisen voi nähdä myös mielistelynä ja kirkon oman olemuksen kadottamisena.
Julkisoikeudellisen aseman purkaminen ja verotusoikeudesta luopuminen
Julkisoikeudellisen aseman purkaminen tarkoittaisi ensisijaisesti perustuslain 76 §:n poistamista eli kirkkolain säätämisen siirtymistä pois eduskunnalta ja sen korvaamista yksinkertaisella kirkkojärjestyksellä. Päätös tehdään eduskunnassa ja se on riippuvainen äänestystuloksista ja poliittisten puolueiden kannan muodostumisesta. Vaikka tällä hetkellä paine kirkon julkisoikeudellisen aseman purkamiseen ei olisikaan erityisen suuri, kirkon tulee itse tunnistaa ongelma, joka sisältyy uskonnollisten yhteisöjen eriarvoiseen asemaan. Joka tapauksessa tyytymättömyys evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa kohtaan ja kirkosta eroaminen aiheuttavat painetta erityisaseman purkamiselle.
Verotusoikeuden lakkaaminen ja jäsenmaksun kerääminen suoraan jäseniltä luo talouteen riskin ja se varmasti huolettaa kirkollisia päättäjiä keskushallinnossa ja paikallistasolla. Katolinen kirkko ja muut perinteiset kirkkokunnat Suomessa haluaisivat ehkä nähdä muutoksen toiseen suuntaan, uskonnollisten yhteisöjen verotusoikeuden laajentamisena koskemaan myös niitä. Nykyisen kaltainen tilanne on joka tapauksessa eriarvoistava. Kirkkoja ei kohdella tasapuolisesti. Yksi mahdollinen toimintamalli olisikin pyrkiä yhdessä muiden kirkkojen kanssa siihen, että verotusoikeus laajennettaisiin joillakin kriteereillä koskemaan myös muita uskonnollisia yhteisöjä. Se edellyttäisi aktiivista ja pitkäjänteistä vaikuttamistoimintaa suhteessa eduskuntaan ja lainvalmistelijoihin. Pelkät toiveet eivät riitä.
Todennäköisempi skenaario lienee kuitenkin se, että jossain vaiheessa – mahdollisesti jo 2030-luvulla – perustuslain 76 §:n katsotaan vanhentuneen ja se poistetaan. Viisas varautuu. Suunnitelmat, miten vaikkapa kirkkorakennusten tai hautausmaiden ylläpito hoidetaan, tulee laatia huomattavan paljon etukäteen. Erilaisten tukiyhdistysten, yritysten ja säätiöiden käyttämistä tulee pohtia strategisesti. Emme voi tukeutua historiaan, vaan joudumme terveellisellä tavalla luomaan katseen maailmalle, missä kirkot ovat näistä haasteista selvinneet ja selviävät yhä. Suomen ortodoksinen kirkko luopui vuodesta 2007 alkaen omaehtoisesti virkasuhteista ja kaikki kirkon työntekijät arkkipiispasta lähtien ovat työsopimussuhteessa. Sama voidaan hallitusti toteuttaa omassa kirkossamme.
Tämän aloitteen tarkoituksena ei ole esittää ratkaisumalleja. Sellaisia on esitettävä, kun on luotu skenaariot, joihin niitä sovelletaan. Kirkon uuden strategian valmisteluprojekti on käynnistetty kesäkuussa 2025. Valmistelu etenee kolmen vaiheen kautta, ja uusi strategia on tarkoitus hyväksyä kirkkohallituksen täysistunnossa syyskuussa 2026. Tämä aloite tähtää siihen, että nyt vuosille 2027–2032 valmisteltava kirkon strategia pitäisi sisällään askelmerkit sille työskentelylle, joka valmistelee yksityiskohtaisemman suunnitelman verotusoikeuden lakkaamisen ja julkisoikeudellisen aseman purkamisen varalle.
Aloite
Hyväksyessään tämän aloitteen kirkolliskokous edellyttää, että kirkkohallitus valmistellessaan kirkon strategiaa vuosille 2027–2032 sisällyttää siihen askelmerkit sellaiselle työskentelylle, jonka seurauksena kirkolla on suunnitelma verotusoikeuden lakkaamisen ja julkisoikeudellisen aseman purkamisen varalta.
Helsinki, 9.10.2025
Arto Antturi
Sammeli Juntunen
Jari Kemppainen
Hannu Kippo
Kai Niemelä
Kari Simolin
Timo Vehviläinen
Juha Vähäsarja
