tiistaina, maaliskuuta 23, 2010

Totalitarismi vaanii aivan nurkan takana

Kalevi Virtanen kirjoitti jo aivan mainion vastineen Kari Enqvistin sunnuntaidebattiin "Lapsikaste on kirkolta moraaliton käytäntö" (HS 21.3.2010, C16). En kuitenkaan malta olla tarttumatta aiheeseen, koska mielestäni Enqvist ja aiemmin viime viikolla (18.3.2010) Hesariin kirjoittanut Sari Roman-Lagerspetz ovat samalla asialla. Roman-Lagerspetz tosin nimellisesti kristittynä näyttää toimivan - tai ainakin haluaa näyttää toimivansa - kirkon sisällä, kun taas Enqvist tarkastelee kirkkoa selkeästi sen opin ja organisaation ulkopuolelta. Pidänkin Enqvistin hyökkäystä tämän vuoksi melko raikkaana tuuletuksena, johon kirkon on helppo ottaa kantaa omista lähtökohdistaan käsin. Debatti jatkukoon, jos joku siitä innostuu.

Mutta millä teemalla pystykorvaluterilainen Roman-Lagerspetz tällä kertaa on liikkeellä? Se ei tietenkään ole yllätys hänen aikaisempien kannanottojensa perusteella. Kirjoitus, jonka otsikko oli "Onko tunnustuksellisten koulujen seksuaalikasvatus laadukasta?", alkaa paljastavalla lauseella: "Viime aikoina on puhuttu monikulttuurisuudesta". Taneli Hassinen jo vastasi HS:n mielipidepalstalla tähän kirjoitukseen, mutta silmiini ei ainakaan vielä ole osunut ketään, joka tarkastelisi Enqvistin ja Roman-Lagerspetzin kirjoituksia yhdessä. Molemmilla kirjoittajilla on nimittäin täsmälleen sama käytännöllinen tarkoitusperä: asettaa kyseenalaiseksi kristittyjen vanhempien oikeus kasvattaa lapsiaan vakaumuksensa mukaisesti.

Roman-Lagerspetzin mukaan "lapset eivät kykene arvioimaan kriittisesti sitä maailmankatsomusta, jonka piiriin he syntyvät". Siksi "yhteiskunnan tulisi turvata" lapsille mahdollisuus "ymmärtää monipuolisesti erilaisia maailmankatsomuksia ja heitä ympäröivää maailmaa". Erityisinä uskonnollisten tahojen synteinä kirjoittaja mainitsee torjuvan suhtautumisen - kuinkas muuten - homoseksuaalisuuteen "ja seksuaalivähemmistöihin" (hän ei erittele, mitä seksuaalivähemmistöjä tässä olisi otettava huomioon). Nyt siis kirjoittaja vaatii yhteiskuntaa puuttumaan asiaan, jotta "uskonnollisille tahoille" syntyville lapsille voitaisiin taata oikea ja turmeltumaton monikulttuurinen maailmankatsomus. Tosin jos Roman-Lagerspetzin mallia lähdetään toden teolla toteuttamaan, mitään monikulttuurisuutta ei tietenkään enää tarvita, koska yhteiskunta opettaa kaikki ajattelemaan oikein. Vai tarkoittaako hän monikulttuurisuudella eksoottisia ruokalajeja ja värikkäitä vaatteita?

Juuri tässä piileekin Enqvistin ja Roman-Lagerspetzin kirjoitusten vertailun hedelmällisyys. Enqvist edustaa modernismia, Roman-Lagerspetz postmodernismia. Enqvist on kosmologian professori, jolle luonto on yksi ja joka uskoo tieteen tuloksiin. Roman-Lagerspetz on humanisti, jolle erilaisuus on kaiken ydin. On merkittävää, että he löytävät yhteisen mission kristittyjen vanhempien oikeuksien vastustamisesta. Tosin tuskin kumpikaan kirjoittajista suostuisi (ainakaan ääneen) vaatimaan uskonnonvapauden kumoamista. Sitä pitää vain radikaalisti rajoittaa lasten kasvatuksen osalta, kuten muinaisessa Neuvostoliitossa tai kommunistisissa maissa on tehty. Ei minua se huoleta, että tällaisia mielipiteitä esitetään, mutta se huolettaa, jos näille löytyy kovin paljon kannatusta.

Matti Amnell esitteli meille kollegoille viime keskiviikkona filosofisen väitöskirjansa "Uskonto ilman uskontoa" lähtökohtia. Samana päivän ilmestyi myös Matin haastattelu Kirkko ja kaupungissa. Matin havainto on, että kristinusko elää kolmiodraamassa, jossa kahtena muuna osapuolena ovat juuri modernismi ja postmodernismi. Näitä kahta viimeksi mainittua yhdistää yliluonnollisen kritiikki, mutta muuten ne ovat toisilleen vastakkaisia näkemyksiä. Moderni tiede etsii totuutta ja uskoo yleispäteviin selityksiin. Postmoderni ajattelu sen sijaan ei usko, että on olemassa mitään kattavaa selitystä. On vain kielipelit ja loputon erilaisuus. Suuri osa nk. liberaalin kirkollisuuden retoriikasta on lainattu posmodernismilta. Puhutaan uskosta kielipelinä, erilaisuuden sietämisestä ja siitä, että "lopullista vastausta saamme jäädä yhdessä kuullostelemaan". Konservatiivista kristillisyyttä on ehkä oikein tarkastella osana modernismia. Sinne kuuluvat sellaiset sanat kuin totuus, perustelu ja selitys. (Ehkä on syytä tässä heti sanoa, että tunnen viehtymystä ja etäisyyttä molempiin näkökulmiin tasapuolisesti.)

Olikin mielenkiintoista lukea Roy Abraham Varghesen esipuhe kristityksi kääntyneen ateisti-filosofin Antony Flewn kirjaan There is a God. How the world's most notorious atheist changed his mind (HarperCollins 2008). Kirjoituksessaan Varghese rinnastaa nykyaikaisen, taistelevan ateismin viime vuosisadan alun loogisen positivismiin. Positivismin mukaan se, mitä ei voida havaita, ei ole olemassa. Mutta on tieteellisesti täysin mahdotonta sanoa, mitä voidaan havaita tai olla havaitsematta. Siksi olisi oikeammin sanoa, että 'vain se, mikä voidaan havaita, on olemassa'. Ongelmana on vain se, että tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. (Ajatuksenkulku on Albert Einsteinilta, joka perusteli näin, miksi hän ei ole positivisti.) Flew hylkäsi positivistisen näkökulman parikymppisenä vuonna 1950 julkaistussa artikkelissaan "Theology and Falsification", jossa hän esitti uudenlaisen argumentin ateismin puolesta. Hänen myöhempi ateistinen tuotantonsa on laajaa ja tässä viimeisessä kirjassaan hän perustelee, miksi hänen etsintänsä viimein johti uskoon.

En tiedä, missä ja miten älyllisesti tyydyttävää keskustelua uskosta, ateismista ja näiden välimuodoista voisi Suomessa käydä. Vartija on pieni lehti, mutta sillä on tässä kyllä tehtävä. Se totalitaristinen retoriikka, jota Enqvist ja Roman-Lagerspetz omista lähtökohdistaan käsin käyttävät, ajaa kohti kriisiä. Aivan samalla tavalla kuin pitkään jatkunut yhden totuuden puhe maahanmuutosta on kääntynyt vastenmieliseksi rasismiksi, aikansa jatkuva yksisilmäinen kristillisen maailmankatsomuksen sortaminen tulee johtamaan kiristyviin asenteisiin.

Onneksi meillä on toivoa. Kristillinen usko on sisältäpäin katsoen heikomman asemaan asettuvaa, suvaitsevaista ja väkivallatonta, mutta samalla tinkimättömästi totuuteen pyrkivää toimintaa tämän maan ja koko maailman parhaaksi. On hienoa, että suurin osa suomalaisista nuorista vanhemmista haluavat tunnustaa tätä uskoa ja kasvattaa lapsensakin samassa uskossa.



5 kommenttia:

Pelkäävä todistaja kirjoitti...

Sarilla on erikoinen "näky", jota media mielellään sponsoroi. Yhdistelmä tutkija-feministi-suvaitsevainen-oppositiokristitty (ja vielä komealta kalskahtava vierasperäinen sukunimi Lahdessa saadun tyttönimi Muinosen tilalle) on ilmeisesti liian houkutteleva medialle.

Paljon vahinkoa Sari on onnistunut jo saamaan aikaan. Uskomatonta oli minkälaiseen rökitykseen Namikan avioliittotyö joutui yhden rääväsuututkijan takia. Kuinka paljon enemmän kärsimystä ja häirintää Sari sai aikaiseksi kuin ne kaikki antamatta jääneet kurinpidolliset selkäsaunat joita hän mielessään oli näkevinään Kari Törmän kirjasta siinneen. Saa nähdä mitä kaikkea Sarin kynästä vielä tuleekaan.

Pohdiskelija kirjoitti...

"Enqvist on kosmologian professori, jolle luonto on yksi ja joka uskoo tieteen tuloksiin."

Hmm.. mitä tarkoitat sillä, että Enqvist "uskoo tieteen tuloksiin"?

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hyvä blogi! Kristittynä tasa-arvonaisena aina vatsaa vääntää, kun näen Roman-Lagerspetzin avanneen sanaisen arkkunsa. Ihmetyttää myös se, että HY:n tutkija voi olla noin (vainoharhaisen) yksisilmäinen fanaatikko. R-L:n missio taitaa tosiaan olla hajaannuksen ja riidan kylväminen kirkon sisältä käsin...

Myllyniemi KYLVÄJÄSTÄ kirjoitti...

Louhivuoren Mikko viittasi tähän juttuusi tuoreessa postauksessaan. Tämä asia näkyy edelleenkin olevan tapetilla.
Kuka tietääkään, mistä lähteistä tuollaiset mielipiteen ja uskonnon rajoitukset mahtavat nousta. Sääliksi käy moinen ahdistuneisuus, mitä tämä Roman-Lagerspetz hyökkäyksillään viestii.

FraterJ kirjoitti...


Pisti silmään tuo blogistin ilmaisu "nimellisesti kristitty".
(ts. pinnallisesti, väärällä tavalla, ei-oikeasti).

Oletko siis sitä mieltä, että Sari R-L. ei ole aivan "oikea kristitty." vaan jotenkin vain luulee olevansa oikea kristitty? . Se on jännää tuo, miten sitkeästi elää halu määrittää kuka on oikea kristitty ja kuka ei?