lauantaina, huhtikuuta 26, 2008

Kolmen päivän annos Viisautta

Sofia nimittäin tarkoittaa viisautta. Vietimme siis torstai-illan, perjantaipäivän ja lauantaipäivän Ortodoksinen kulttuurikeskus Sofiassa. Se sijaitsee luonnonkauniilla Kallahden kannaksella Vuosaaressa. Joskus skidinä taidettiin käydä siellä tsimmaamassa.

Torstaina ja perjantaina ohjelmassa oli Peter Halldorfia. Halldorf puhui kauniisti ja pehmeästi kuten aidosti valaistuneelta opettajalta voi odottaa. (Hiltus-Pekalla oli jo tänään aika hyvä Halldorf-imitaatio, saa nähdä kehittyykö se vielä.) Asiakin meni suoraan sydämeen. Tein vinhasti muistiinpanoja molemmat peukalot rakoilla Nokia E70:lläni. Ehkä voimakkaimmin jäi mieleen viisas erämaaisien opetus sydämen puhtaudesta. Sydän on puhdas silloin, kun ei enää halveksi ketään. Huomaan omassa sydämessäni inhottavia mustia läikkiä.

Tulin paikalle torstaina hieman myöhässä, kun piti käydä ensin katsomassa Alissan teatterikerhon esitys Pulmamatka Annantalolla. Esitys oli hauska ja luova. Kun saavuin Sofiaan, Halldorf oli ilmeisesti puhumassa omasta matkastaan helluntailaispastorina koptilaisen kristillisyyden ja sitä kautta kristikunnan yhteisen perinteen lähteille. Siinä hän luetteli kolme yhteyden askelta (jos oikein ymmärsin): 1. tunnista toisen usko, 2. tunnusta se, 3. luovu kaikesta vallankäytöstä sen suhteen. Esimerkkitekstinä hän viittasi alkuseurakunnan uskonkäsityksen vallankumoukseen, kun Pietari kastoi ensimmäiset pakanat (Apt. 11). Paljon muutakin hienoa Peter tietysti sanoi.

Juttelimme kahvitauolla myös lyhyesti siitä, voisiko suomalainen, Pilgrimin kaltainen, hengellisen syventymisen aikakauslehti vihdoin nähdä päivänvalon. Uskon, että saimme lisää uskoa tähän hankkeeseen. Ja jos uskoo uskovansa, on jo aika uskovainen. =)

Tänään kokoonnuimme Tuomasyhteisön pienen sisäpiirin kanssa pohtimaan omaa osuuttamme Agricolan kirkon rakentamisessa. Oli hienoa huomata, ett oikeastaan kaikki mitä sanottiin, vastaa sitä suurta näkyä, jonka pohjalta koko hanke on syntynyt. Monille tosin saattaa tulla yllätyksenä se into ja innovatiivisuus, jolla seurakunta on hanketta toteuttamassa. Mutta sen aika näyttää.

Asiasta viidenteen. Aulis Parviainen kiinnitti huomioni BBC:n uutiseen, jonka mukaan pienen walesilaisen kirkon pappi, the Revd Geraint ap Iorwerth on hakemassa anniskelulupaa. Kirkon nimi on St. Peter ad Vincula (P. Pietari kahleissa), mikä on kai aika sopivaa. Sinänsä asiassa ei ole mitään erikoista. Kirkoissa anniskellaan jopa puritaanisessa Suomessa ainakin viiniä ja olutta, ehkä joskus väkeviäkin. Nimittäin erilaisten perhe- ja muiden juhlien yhteydessä. Tosin ainakin Helsingin tuomiokirkkoseurakunnalla on tapana asettaa tarjoilulle rajat: lasillinen per henkilö. Nyt siis walesilainen kirkko kuitenkin haluaa alttarin viereen oluthanat, ettei näihin juhliin tarvitse laittomasti ja erikseen järjestämällä tilata tarjoilua.

Olen antanut itselleni kertoa (tämä on ovelin lauserakenne, jonka suomenkielessä tunnen), että joillain on ollut ideana perustaa myös Helsinkiin seurakuntien oma viinibaari. Sitä ei tosin ole ajateltu perustaa seurakunnan valmiiksi omistamiin kirkkokiinteistöihin. Syy ei ole se, etteikö kirkossa voisi anniskella alkoholijuomia, vaan se, että kirkko on nykyaikaisten ihmisten mielestä niin luotaantyöntävä paikka. Tämän ajattelutavan mukaan kirkon pitäisi siis tulla ulos kirkosta (vrt. ulos kaapista) ja alkaa annostella sitä spiritusta, joka tuo konkreettisen, joskin lyhytaikaisen ilon. Ilo ilman viinaa on kautta aikain koettu kansan suussa teeskentelyksi. Nyt siis kirkkokin - tosin pahasti jälkijättöisesti - tunnustaisi saman asian.

Tosin päivänä, jona kirkko syntyi eli ensimmäisenä helluntaina, meininki oli melko tarkkaan päin vastoin. Ihmiset luulivat opetuslasten olevan täynnä makeaa viiniä, koska meno oli niin villiä. Heidät oli kuitenkin täyttänyt Pyhä Henki.

Joillakin on niin suuri into tulla ulos kirkosta, että harkintakyky tuntuu jäävän tuulikaappiin. Hyvät ystävät, kirkko on kirkko on kirkko. Se tarkoittaa monta asiaa ja siitä on monta mielipidettä. Mutta ihmiset näkevät sumutuksen taakse. He odottavat, että kirkko on kirkko eikä kuvittele olevansa esimerkiksi kapakka.

Tällä en mitenkään tuomitse herra Geraint ap Iorwerthin suunnitelmia. Moralisointi johtaa helposti kaksinaismoraaliin. Siksi toivonkin hänelle mitä sydämellisimmin menestystä ja siunausta laumansa paimenena. Jos oluthanan tuominen kirkkoon on se, mitä walesilaisessa tilanteessa on tehtävä, se tehtäköön. Jeesuksen ensimmäinen ihme oli veden muuttaminen viiniksi. Tämä hänen tekonsa oli eskatologinen merkki, osoitus tulevasta taivaan juhlasta, jossa saamme rasvaista ruokaa ja täyteläistä viiniä ilman pelkoa tukkeutuvista verisuonista ja krapulasta. Siksi paljon juoma-anniskelua tärkeämpää on hengellinen anniskelu. Pysyköön kirkko aina niin tuoreena, että Jeesuksen antama uusi viini ei riko leilejä, vaan sitä voidaan anniskella runsaasti ja rajattomasti kaikille janoisille. Jos on valittava, älkää siis juopuko viinistä, vaan täyttykää Hengellä.

2 kommenttia:

Aukku kirjoitti...

Olemme kokoontuneet piakkoin 15 vuotta Lahden pääkirjastossa lauantai-aamuisin eronneiden ja yksinäisten miesten kesken aamuturinoilla kahvikupin kera(naisia on harvakseen paikalla).

Pojat saivat ajatuksen mennä Tukholman kirjastoon aamukahville juhlistamaan 10 - vuotistapaamista. Perillä huomattiin että siellä ei olekaan kahvilaa, vaan piti mennä naapuritaloon aamukahville....

Eli olisikohan tästä jotain opittavaa varsinkin kun Lahden kirjaston kahvilassa lukee ettei omia eväitä kahvioon (varattu erillinen pöytä omien eväiden syöntiin ja sama pöytä palvelee myös vaipanvaihtoa.

Ristinkirkon kahvioissa on ollut tarjolla keskiviikkoisin viikkohartauden jälkeen lounas.

Anniskeluluvan hankkimisen jälkeen pitäisi varmaan kehittää kotiinkuljetuspalvelu.

Siri kirjoitti...

Hyvä Arto!
Olin samassa Halldorfin seminaarissa, läsnä kiinnostuksesta tämmöisenä amatöörikristittynä. Palasin sieltä hieman sekavin tuntein. Ystäväni kehotuksesta katsoin sinun blogiasi.

Uskonto on aina vetänyt minua puoleensa. Veto on ollut vahva, mutta molempiin suuntiin, luokse ja pois. Mitä järkevämmin, perustellusti, toisen ymmärrystä aliarvioimatta joku puhuu tai kirjoittaa, sitä vahvempi on veto. Suurin odotuksin kuuntelin karismaattista luennoitsijaa. Karisman tunsin, mutta mitä pidemmälle seminaari kului, sitä enemmän aloin ajatella omiani. Äkkiä havaitsin kirjoittavani muistiinpanoa: "Muista Ingmar Bergmanin jumala ja demonit. Sama usko traditioon, sama intohimoinen periksiantamattomuus kuin erämaaisillä. Missä Jumala? Onko H. sittenkin vain turisti?" Olenko minä mitään muuta?
Suomalaista Pilgrim-lehteä odottaen