Päivän aiheena Jeesuksen lähettiläät
Luimme kolme kohtaa
Raamatusta, pappi Amasjan ja profeetta Aamoksen väittelyn (Aamos 7:10-15),
Paavalin avautumisen kirjeessään galatalaisille (Gal. 4:12-20) ja Jeesuksen
puheen opetuslapsille viimeisellä aterialla, kun hän oli pessyt opetuslasten
jalat (Joh 13:16-20). Miksi juuri nämä kohdat luettiin? Mikä niitä yhdistää?
Amasja
oli Israelin kuninkaan Jerobeamin hovipappi. Jerobeamin valtakunnan etelärajalla
Betelissä oli valtakunnan temppeli. Eihän ollut sopivaa, että Israelista väki
olisi kulkenut rajan yli Jerusalemiin jumalanpalvelukseen. Mutta Aamos niminen
karjankasvattaja ja metsäviikunoiden viljelijä Juudasta ei rajalinjoista välittänyt.
Hän lähti Beteliin julistamaan tuhoa Jerobeamin valtakunnalle. Tämä oli vähän häiritsevää
Betelin papin mielestä. Kumpi oli Jumalan asialla, kumpi omalla asiallaan?
Paavali
avautuu galatalaisille, kun sinne on tullut toisia opettajia julistamaan jotain
toista kirkkoa. Ehkä Galatiaan oli tulossa seurakuntavaalit, joiden teemaksi
oli valittu minun kirkkoni, ei sinun kirkkosi. Paavalin mukaan ”he tahtovat
erottaa teidät meistä”.
Kirkkopolitiikalla on siis raamatulliset juuret. Myös tässä Paavalin
vetoomuksessa on siis kyse siitä, kenen asialla kirkko ja seurakunta oikeasti
on.
Jeesus
pesi ennen viimeistä ateriaa opetuslastensa jalat. Sen jälkeen hän kertoi, mitä
se tarkoittaa. ”Ei palvelija ole herraansa suurempi. - - Jos minä, teidän
herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne
jalat.” Jeesuksen seuraajien joukossa ei ole kyse minun oikeuksistani, minun
mielipiteestäni, minun ajatuksistani, vaan palvelijan asenteesta. Yksi niistä,
jotka Jeesus oli kutsunut, tulisi kääntymään häntä vastaan. Hänellä oli omat
ajatuksensa. Eivät kaikki, jotka syövät samassa pöydässä, aja samaa agendaa ja
toimi Jeesuksen lähettiläinä.
Päivän aiheena on
Jeesuksen lähettiläät. Valitut raamatunkohdat muistuttavat, että ei ole aina
selvää, kuka on Jumalan lähettiläs. Lähettiläänä ei voi esiintyä, jos ajaa omaa
asiaa, eikä lähettäjän asiaa. Kristuksen perustamassa kirkossa ei sanota ”minun
kirkkoni, minun mielipiteeni” vaan ”tapahtukoon Sinun tahtosi”. Vain lähettäjä,
Jeesus itse, sanoo: ”tämä on minun kirkkoni, minun ajatukseni”.
Saarnaan tarvitaan nyt
jonkinlainen kevennys tai ainakin pientä itsekritiikkiä. Se tulee profeetta
Joonan kirjasta. Sain perjantai-iltana pitää luennon ja työpajan Joonan kirjan
merkityksestä opiskelijoille. Huomasin, että kertomus Joonasta puhuu ihan
samasta aiheesta, Jumalan lähettiläänä toimimisesta. Siksi aion nyt kertoa sen
teille. Kertomus jakautuu neljään lyhyeen lukuun, neljään näytökseen.
Joona - Jumala haluton
lähettiläs
Ensimmäisessä näytöksessä Herra antaa Joonalle tehtävän: ”Lähde Niniveen,
tuohon suureen kaupunkiin, ja julista siellä, että minä Herra olen nähnyt sen
pahuuden ja rankaisen sitä.” Olisi luullut, että israelilainen profeetta
ottaisi tällaisen tehtävän mielellään vastaan. Vähän niin kuin Aamos, tuo
Profeetat ilman rajoja -järjestön perustaja. Ninive oli pahamaineinen kaupunki.
Eikö olisi pelkkä ilo mennä kertomaan heille, että Jumalan rangaistus on
tulossa. Mutta kertomuksen neljännessä näytöksessä Joona paljastaa, miksi tehtävä
oli niin vastenmielinen. ”Minä tiesin, että sinä olet anteeksiantava ja laupias
Jumala - - Sinä olet aina valmis luopumaan rangaistuksesta, jolla olet uhannut.
Ota nyt, Herra, minun henkeni. Parempi minun on kuolla kuin elää”, valittaa
Joona. Hän ei halunnut, että Ninive pelastuu. Hän ei voinut sietää sitä, että Jumala
on armollinen pahoille.
Niinpä hän lähtee täysin
päinvastaiseen suuntaan, Espanjan aurinkorannoille. Joonan kirjan kertoja
ilmaisee asian sanoilla ”mutta Joona päätti paeta Herraa”. Kun Joona on
maksanut matkansa ja asettuu mukavaan hyttiinsä nokosille, ”mutta Joona” saa
peräänsä ”mutta Herra”. Herra lähettää kovan myrskyn. Myrskyn seurauksena Joona
ei pääse Espanjaan. Hänet heitetään mereen. End of story? Ei. Joonan tarina ei
pääty tähän. Tulee mieleen Psalmi 139: ”Minne minä voisin mennä henkesi
ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi? Vaikka nousisin lentoon
aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi.” Laiva, johon Joona nousi, oli varmaan nimeltään
Aamuruskon siivet.
Seuraa toinen näytös, joka alkaa jälleen sanoilla ”mutta Herra”. Herra lähetti
suuren kalan nielemään Joonan. Kalan vatsassa Joona tekee tiliä elämästään. Ja
kala oksentaa hänet rannalle.
Seuraa kolmas näytös. Joona saarnaa Ninivelle ja käy juuri niin kuin hän
on pelännyt. Koko kaupunki uskoo heti hänen sanomansa, pukeutuu säkkikankaisiin
ja katuu tuhkassa. Jumala peruuttaa rangaistuksensa. Onnellinen loppu. Mutta
ei, Jumalan lähettilään tarina ei pääty vieläkään.
Seuraa neljäs näytös, jälkiselvittely, vuoropuhelu Joonan ja Jumalan välillä.
Ensimmäisessä näytöksessä ”mutta Herra lähetti ankaran myrskyn”, toisessa näytöksessä
”mutta Herra lähetti suuren kalan”, kolmannessa näytöksessä ”mutta Herra
armahti niniveläisiä”, neljännessä näytöksessä ”mutta Herra” antoi ensin
risiinikasvin kasvaa ja seuraavana päivänä madon purra kasvia. Nyt ei puhuta
kansojen kohtaloista eikä suurista luonnonmullistuksista vaan yksityisen
ihmisen mielensä pahoittamisesta.
Jumalalla on missio
sinulle, minulla ja koko kirkolle
Jumalalla on kirkolle ja
jokaiselle sen jäsenelle tehtävä. Hän kysyy, oletko valmis lähtemään. Hyvin
usein tämä tehtävä yllättää meidät. Jumala lähettää meidät niiden ihmisten
luokse, joita emme voi sietää. Ja syystä. Jumala sietää heitä. Itse asiassa
Jumala rakastaa niitä, joita me emme voi sietää. Ja hän haluaa, että me näkisimme
sen. Ja hän haluaa, että me olisimme omassa haluttomuudessammekin hänen lähettiläitään.
Jumalan lähettiläs ei ole
omalla asiallaan, vaan Jumalan asialla. Jumala antaa meidän kyllä sanoa ”mutta
minä”. Sinäkin saat sanoa ”mutta minä”, minun ajatukseni, minun oikeuteni,
minun mielipiteeni. Se ei kuitenkaan ole - onneksi ja Jumalalle kiitos -
viimeinen sana, tarinan loppu, eikä se ole kirkon tehtävä.
