sunnuntaina, marraskuuta 06, 2016

Saarna Tuomasmessussa 6.11.2016

"Kuolemasta elämään"

Saarnaaja 3:1-11 ja Matteus 9:18-26


Kuolemasta elämään on päivän aihe. Melkoisen positiivista ajattelua. Yleensä elämässä ollaan menossa kohti kuolemaa. Se on ainakin huomattavasti todennäköisempää, ehkä jopa varmaa. 

Varmuus sopii meille suomalaisille. Pessimisti ei pety. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Itku pitkästä ilosta. Eräs ystäväni kertoi lapsenlapsensa kysyneen äskettäin: Mummi, milloin sä kuolet? Pientä ihmistä huolettaa, kun kuoleman todellisuus iskee tajuntaan. Paljonko on aikaa vielä jäljellä mummin kanssa leikkimiseen? Kaikella nimittäin on aikansa. Aika on syntyä ja aika kuolla. Siinä välissä on elämä, joka on kuulemma ihmisen parasta aikaa.

Donald J. Trump, on kertonut, että nuorena häneen vaikutti voimakkaasti eräs Norman Vincent Peale, newyorkilaisen presbyteerikirkon pastori ja kuuluisan kirjan The Power of Positive Thinking kirjoittaja. Pastori sai nuorukaisen niin innostumaan myönteisen ajattelun voimasta, että Trump omien sanojensa mukaan inhosi lähteä kirkosta.

Jotta en antaisi väärää käsitystä, on hyvä mainita muitakin esimerkkejä myönteisen ajatteluun voimaan uskovista. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama käytti viime vaaleissa tunnuslausetta Yes we can, Kyllä me voimme. Samaa koulukuntaa. Muutamia vuosia sitten olin ajamassa Ugandan maaseudulla kohti pääkaupunki Kampalaa. Tien varressa oli lautahökkeli, jonka peltiseen oveen oli maalattu isoin kirjaimin: No pain, No gain, suomeksi: Ei voittoja ilman kärsimystä. Nyt kyllä sattuu, mutta parempaa on tulossa. Myönteistä ajattelua toisenlaisessa ympäristössä.

Ehkä sinä ajattelet samalla tavalla kuunnellessasi tätä saarnaa (”Nyt kyllä sattuu, mutta parempaa on tulossa”). Voin vakuuttaa, että olet oikeassa. Parempaa on tulossa. Viimeistään silloin, kun pääsemme ehtoollispöytään. Tämä saarna ei nimittäin käsittele Norman Vincent Pealia eikä edes myönteisen ajattelun voimaa. Sen sijaan olen luvannut kehua Jeesusta. Hänet me kohtaamme ehtoollisessa.

Ennen kuin alan kehumisen, minun on kuitenkin sanottava vielä jotain. Meillä suomalaisilla on taipumusta pessimistisväritteiseen realismiin. Ei meidän silti pidä vähätellä ihmistä, joka haluaa uskoa parempaan, olkoon hän Yhdysvaltain presidentti tai ugandalainen köyhä. On heitä meidänkin keskellämme. Kipunsa ja menetysten keskellä päänsä nostavia ihmisiä, jotka sanovat: Kyllä tämä vielä tästä. On niitä, jotka hellittämättä toimivat hyväksi kokemansa asian puolesta silloin, kun kaikki ympärillä sanovat: Ei siitä mitään tule. Tänään on kulunut tasan 30 vuotta siitä, kun kirkolliskokous päätti avata pappisviran naisille. Onnittelut piispa Irja Askolalle, Pirkko Lehtiölle ja kaikille, niille jotka olivat tehneet työtä asian hyväksi vuosia ja jotka vihittiin pappisvirkaan ensimmäisten joukossa!

Myönteinen ajattelu ja tahto sen toteuttamiseen ei tietenkään vielä riitä hyvään lopputulokseen. Myös itse tavoitteen pitää olla oikea. Tämän yritän pitää mielessä, kun huomenna ajan Turkuun osallistuakseni kirkolliskokoukseen: toiveet ja tahto eivät riitä, myös tavoitteen pitää olla oikea. Esimerkki: Harva uskoi Britannian EU-eroon vuosi sitten. Oli kuitenkin niitä, jotka puskivat asian läpi vastustuksesta ja epäilyistä huolimatta. Myönteistä ajattelua, sinnikkyyttä, uskoa muutokseen. Monien mielestä väärän asian puolesta. Ja nyt siellä kiistellään siitä, oliko kansanäänestys sittenkään sitova. Mutta sellaista on politiikka, sellaista on elämä. Jatkuvaa kamppailua toiveiden ja tosiasioiden välillä.

Onko ”kuolemasta elämään” siis myönteisen ajattelun iskulause? Onko evankeliumi myönteistä ajattelua? Siinä on paljon samaa. Raamattu on täynnä rohkaisuja: Älä lannistu. Ole rohkea. Sielunvihollinen haluaa, että epäonnistut; Jumala haluaa, että sinulla on elämä, yltäkylläinen elämä. Mutta on myös ratkaiseva ero, ja tämä on sanottava selkeästi. Ei Jeesus parantanut synagogan esimiehen tytärtä ja pitkään sairastanutta naista myönteisen ajattelun voimalla. Ei niin voi tehdä. Voit itse kokeilla. Se ei toimi. Ei usko ole maaginen temppu.

Jos ”kuolemasta elämään” ei ole myönteisen ajattelun iskulause, mikä se sitten on? Pelkkää toiveajattelua, haaveita, unelmahöttöä? Vai suoranaista huijausta? Ei sinne päinkään. Vastaus on aivan toisella suunnalla. Jeesus oli kivun ja kuoleman tuttava. Hän tuli tänne kärsiäkseen meidän puolestamme. Kuolema voitetaan kuolemalla, astumalla alas, luovuttamalla hallinta, kestämällä kivut. Siksi Jeesuksella oli tämä voima. No pain, No gain. Jeesus sanoo: ”Joka varjelee elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” Se, joka on valmis kärsimään ja kuolemaan, on arvollinen kulkemaan kaikkien edellä. Ja vielä enemmän: Jumala, joka rakastaa luomaansa maailmaa, oli valmis kokemaan ihmisen kärsimyksen kuolemaan saakka noustakseen ylös esikoisena kaikista kuolemaan nukkuneista. ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Synagogan esimies on meille esimerkki kumartuessaan Jeesuksen eteen: ”Tyttäreni kuoli juuri äsken, mutta tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa.” Pitkään sairastanut nainen on meille esimerkki, kun hän väkijoukon keskellä tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua. Molemmat epätoivon partaalla, enää hiipuva toivon kipinä jäljellä tulivat Jeesuksen luokse, kivun ja kärsimyksen tuntijan luokse.

Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti! Siinä on evankeliumin voima, ei meidän myönteisessä ajattelussamme. Me kyllä kuljemme kohti kuolemaa. On turha vastustaa väistämätöntä. Elämä on täynnä pettymyksiä ja huokauksia. Pikkutyttökin oppii, että joskus mummi kuolee. Mutta koska Kristus kulki kuolemaan ensin, meidän puolestamme, maa ei voi meitä pitää vankinaan. Kuolema ei ole piste, vaan kaksoispiste. Meidän kotimme ei ole täällä, vaan Jumalan luona. Nyt jo, mutta ei vielä. Tätä viestiä varten on olemassa myös Radio Dei. Radioaalloilla on sen ansiosta tilaa sekä ihmisen äänelle tässä ajassa että uskolle Jumalan lupauksiin. Tunnustaudu rohkeasti ja julkisesti tämän tien kulkijaksi, kun nousemme tunnustamaan yhteisen uskomme.

Ei kommentteja: