perjantaina, marraskuuta 11, 2016

No, miltä nyt tuntuu

Kirkolliskokouksen toinen istuntoviikko on nyt istuttu. Tosin torstaipäivän ennemminkin makasin piilossa (en tohtinut "maata näkyvissä"), koska sain jonkun pöpön, joka vei voimat. Kaiutinjärjestelmän avulla pystyin kuitenkin seuraamaan isossa salissa käytävää keskustelua.

Viikolla oli kaksi aihetta ylitse muiden: kirkon tulevaisuus ja avioliittolain muutos. Näistä ensimmäinen käsitykseni mukaan puhutti selvästi enemmän sekä puheenvuorojen määrässä että niiden pituudessa. Siihen on hyvä syy. Kirkon tulevaisuudesta käytiin lähetekeskustelu. Sen tarkoituksena on tuoda esiin kaikkia niitä näkökohtia, jotka valiokuntien toivotaan huomioivan, kun ottavat mietinnön tarkempaan syyniin. Keskustelu oli vilkasta. Yleiseksi tunnelmaksi jäi tulevaisuuskomitean mietinnön melko estoton kehuminen, eikä syyttä. Mietintö laajoine liiteosineen todella onkin mainio paketti, jota sietää pureskella.

Avioliittolain muutoksen johdosta sen sijaan saatiin piispainkokouksen selonteko, joka merkittiin tiedoksi. Näin ollen keskustelun sisältönä oli lähinnä selonteon kommentointi. Suurimmalle osalla varmasti tuli kerralla selväksi, mitä selonteko (ja siihen liittyvä kirkkohallituksen oikeudellinen selvitys) tarkoittaa. Kirkossa ei tulla 1.3.2017 alkaenkaan vihkimään eikä siunaamaan samaa sukupuolta olevia pareja. Muutamille tämä ei kuitenkaan kelvannut. Erilaisin - osin keskenään ristikkäisten - perustelujen turvin jotkut edustajat yrittivät todistella, että piispojen ohjeita ei tarvitsisikaan noudattaa. Kun jokainen käyttää peräkkäin oman valmistellun puheenvuoronsa, mitään varsinaista keskustelua ei kuitenkaan syntynyt. Piispat olivat varovaisia, eivätkä ryhtyneet ääneen puolustelemaan selontekoaan. Ehkä niin oli hyvä. Selonteko ja arkkipiispan siitä antama esittely olivat selkeitä. Ei niiden ymmärtämisessä pitäisi olla vaikeuksia.

Mutta mutta. Nyt olen siis tullut isosti vedetyksi mukaan tähän homokeskusteluun, kuten sitä jotkut kansanomaisesti kutsuvat. Mea culpa. Omasta suuresta syystäni. Olisinhan voinut olla hiljaa ja mietiskellä itsekseni. Tarviiko sitä radiohaastatteluissa, Facebookissa, Twitterissä ja nyt vielä blogissa tätä aihetta retostella? Eikö teillä siellä kirkossa ole parempaa tekemistä? Haloo?

Arvostelu tuntuu epäreilulta. Pitäisikö kirkon avioliittokäsityksestä siis olla puhumatta, kun sitä yritetään puoliväkisin ja mediasopuleiden tuella nyt muuttaa? Mielelläni vaikenen, jos löydämme kirkon sisällä sellaisen tavan mennä asiassa eteenpäin, joka on reilu ja kunnioittaa päätöksentekoa. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä, että sellaista tapahtuisi. Asiaa hämmennetään sekoittamalla käsitteitä, lepertelemällä outoja ja vetoamalla tunteisiin. Avioliittoasiassa jytky on vielä tulematta, mutta se muhii. Maan hiljaiset saavat tarpeekseen luennoinnista ja päähän taputtelusta. Toivon, että kunnioittavan keskustelun malli otetaan käyttöön ennen sitä.

Tässä toiveeni:
1. Avioliittokäsityksen muutosta toivovat kirkon sisäpiiriin kuuluvat päätöksentekijät lopettavat median kautta pelaamisen.
2. Kaikki sitoutuvat noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä myös 1.3.2017.
3. Ne, jotka haluavat muutosta, tuovat ehdotuksensa demokraattisen prosessin kautta yhteisesti keskusteltavaksi ja päätettäväksi siellä, missä päätöksiä oikeasti voidaan tehdä.


2 kommenttia:

Heikki Heinola kirjoitti...

Kiitos, että jaksat. Olen ollut erittäin tyytyväinen toiminnastasi avioliittoasiassa. Ja kiitos tästä kirjoituksesta, joka avasi kirkolliskokouksen julkisuudelta salattuja tunnelmia.

Maija Mäkelä kirjoitti...

Olen jo pitkään miettinyt, miten ja missä minä, pikkuserkkujesi pikkuserkku,ilmaisisin kannatuspuheenvuoroni sinulle osallistumisestasi tämänhetkiseen kirkolliseen keskusteluun. Pyrit ja mielestäni onnistutkin hyvin sanomaan asioita suoraan ja selkeästi, kohteliaastikin. Siis Kiitos. Onneksi löysin taas tämän blogisi, jossa en ole tainnut vuosiin poiketakaan, sinun ajatuksiasi on voinut hyvin seurata muussakin mediassa.

On ehkä asiallista -toivon mukaan myös rohkaisevaa- kertoa myös kirkollisia positiivisia kuulumisia täältä susirajan takaa. Olen saanut olla vapaaehtoisena mukana taas tämän viikon Porin seurakuntayhtymän projektissa, jossa Porin kaikille neljäsluokkalaisille (ja erityiskouluille) järjestetään kuljetus Kuningas tulee - jouluvaellukseen, 42 eri näytöstä. Siinä korostuu jotain, jota toivoisin löytyvän kaikkialla Suomen Siionissa:

1. Hyvät luottamukselliset suhteet seurakuntayhtymän kaikkiin kouluihin. (Yksi nykyinen kirkolliskokousedustajakin sieltä löytyy...)
2. Hyvä yhteistyö kaikkien yhtymän seurakuntien ja yhteisten työmuotojen välillä sekä meidän vapaaehtoisten onnistunut rekrytointi. Pappeja, kanttoreita, diakonistyöntekijöitä, lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä, kuorolaisia, nuoria aikuisia ja meitä vanhoja. Takuulla paljon vivahde-eroja mielipiteistä, mutta keskitytään vain tähän projektiin tällä kertaa...