tiistaina, marraskuuta 01, 2016

Keskustelupuheenvuoro Helsingin kirkkoherrojen kokouksessa 1.11.2016


Helsingin kirkkoherrojen kokous 1.11.2016

Kohta 6. Uuden avioliittolain voimaan astuminen ja sen vaikutukset seurakunnissa.

Keskustelupuheenvuoro ja esitys / Arto Antturi

Tosiasioiden tunnustaminen on välttämätön lähtökohta mille tahansa hankkeelle. Erityisen tärkeää se on asioille, joihin liittyy vahvoja tunteita. Tunne on viesti. Sen viestin sisältö meidän tulisi ymmärtää. Nyt käsiteltävään aiheeseen liittyy ainakin kolme kokonaisuutta: 1. erimielisyys itse asiasta eli avioliitosta, vihkimisestä ja siunaamisesta, 2. päätöksen­teko­prosessi kirkossa ja siihen liittyvät toimivaltakysymykset, 3. media ja viestintä.

1.    Erimielisyyden tunnistaminen

Kirkossa vallitsee erimielisyys siitä, mikä merkitys avioliitolla, siihen vihkimisellä ja sen siunaamisella on kirkolle. Erimielisyyttä voidaan kuvata voimakkaaksi, repiväksi tai rakentavaksi ja kunnioittavaksi. Nähdäkseni meidän ei tarvitse olla samaa mieltä määreistä. Riittää, jos voimme yhdessä todeta, että erimielisyys on olemassa. Erimielisten kantojen reilu ja totuudenmukainen kuvailu kuuluu tosiasioiden tunnustamiseen.

Jos olen oikein ymmärtänyt, ne, joiden mielestä kirkon tulisi antaa samaa sukupuolta olevien parien liitoille sama asema ja kohtelu kuin miehen ja naisen väliselle avioliitolle, perustelevat kantaansa tasa-arvolla, yhdenmukaisella kohtelulla, lähimmäisenrakkaudella ja joskus jopa ihmisoikeuksilla. On toki muitakin perusteluita, mutta nämä tärkeimpinä.

Ne, joihin itse kuulun ja joiden mielestä naisen ja miehen väliselle avioliitolle tulee antaa erityinen asema, pitävät tätä kantaa tasa-arvoisena, lähimmäisenrakkauden mukaisena ja ihmisarvoa kunnioittavana. Se ei syrji ketään, eikä estä ketään solmimasta haluamiaan sukupuolisesti, lukumäärällisesti tai muuten neutraaleja liittoja tai ystävyyksiä, kun se antaa naisen ja miehen välisellä avioliitolle perheen ja yhteiskunnan kannalta erityisaseman. Eduskunnan lakivaliokunnan (mietintö 14/2014) mukaan: ”Euroopan ihmisoikeussopimuksesta tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ei seuraa jäsenmaille velvollisuutta säätää samaa sukupuolta olevien liittoa.” Ja ”perustus­laki­valio­kunnan mukaan - - avioliiton asettaminen naisen ja miehen parisuhteena erityis­asemaan lainsäädännössä on perusteltua.”  Tämän kannan mukaan kirkon avioliitto-opetus ei ole eriarvoinen eikä syrjivä nyt eikä ensi vuonna. Emme ole syrjivä kirkko, eikä meillä ole syrjiviä seurakuntia. Vihjailu lähimmäisenrakkauden puuttumisesta on loukkaavaa.

Ne, jotka ajavat kirkon avioliittokäsityksen muutosta, käyttävät usein ensi vuonna voimaan tulevista avioliittolain muutoksista nimitystä ”tasa-arvoinen avioliittolaki”. Tosiasiassa sen nimistä lakia ei ole olemassa, vaan voimaan tulee joitakin avioliittolakiin hyväksyttyjä muutoksia. Pidän tämän kokouksen esityslistan otsikointia epä­asiallisena ja totuuden vastaisena. Mielestäni on rehellistä ja totuudellista todeta asia.

Meidän olisi siis hyvä päästä yksimielisyyteen siitä, mistä olemme eri mieltä. Se edellyttää, että erimieliset kannat tulevat ja saavat tulla lausutuiksi siten, kuin niiden kannattajat itse haluavat. Sen jälkeen on mahdollista hakea keskusteluyhteyttä ja ehkä jopa pyrkiä suurempaan yhteisymmärrykseen.

Uutena erimielisyytenä keskusteluun on viime kuukausina tullut ajatus, että kirkolla ei ole kantaa avioliittoon. Vallitseva käsitys on, että kirkolla on kanta. Erimielisyys tässä kysymyksessä ei liity käsitykseen avioliitosta, vaan kirkon päätöksen­tekoprosessiin ja toimivaltakysymyksiin, jota käsittelen seuraavaksi.

2.    Päätöksentekoprosessi kirkossa ja toimivaltakysymykset

Millä tavalla kirkossa ratkaistaan kysymyksiä, joissa vallitsee merkittävä sisällöllinen erimielisyys? Kirkolla on tästä runsaasti kokemusta, eikä asia ole kenellekään meistä vieras. Kirkko noudattaa asian ratkaisemisessa omaa, säädettyä järjestystään. Päätöksentekoon liittyy kaksi eri näkökulmaa: 1) miten kirkon järjestys säädetään tai muutetaan, ja 2) miten toimitaan tapauksessa, jossa kirkon järjestystä ei ole noudatettu.

Kirkkohallituksen oikeudellisen selvityksen (kirje 4/2016 kirkolliskokoukselle) yhteen­vedossa on neljä kohtaa. Näistä kaksi ensimmäistä koskee kirkon järjestystä ja kaksi jälkimmäistä kirkon järjestyksen rikkomista: 1) kirkko itse päättää vihkimis­käytän­nöstään (on tärkeää huomata, että päättäessään omasta vihkimis­käytännöstään kirkko toimii valtiollisen lainsäädännön sille antamin valtuuksin ja noudattaa lakia), 2) papin on vihkiessään noudatettava kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säädöksiä, 3) avioliittolaki ei puutu kirkon sisäisiin säädöksiin, eikä kirkon säädösten noudattamatta jättäminen tee avioliittoa mitättömäksi (näin on jo nyt: jos pappi toimittaa vihkimisen, jolta puuttuvat kirkollisen vihkimisen edellytykset, vihkiminen jää voimaan), ja 4) jos pappi toimii virkansa velvollisuuksia vastaan, tuomiokapituli arvioi teon moitittavuuden ja seuraamukset.

Piispainkokouksen tehtäviin kuuluu tarkempien ohjeiden antaminen kirkollisista toimituk­sista (KL 21:2, 5b). Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta (kirje 1/2016 kirkolliskokoukselle) kuvaa tilannetta yksityiskohtaisesti (s. 9-10), joten en sitä tässä toista. Selonteon mukaan ”kirkkokäsikirjan liturginen aineisto ja ohjeet on laadittu niin, että ne heijastavat voimassa olevan katekismuksen avioliittokäsitystä. Siksi kaavaa ei voida ilman kirkolliskokouksen erillistä päätöstä käyttää esimerkiksi samaa sukupuolta olevien liittojen siunaamiseen.” Piispat voivat ajatella eri tavoin avioliitosta, mutta kirkon järjestyksestä ja sen edellyttämistä toimenpiteistä he ovat yksiselitteisesti samaa mieltä.

Kirkon nykyisen, Raamattuun, katekismukseen ja kirkon säädöksiin sidotun avioliitto­käsityksen muuttaminen ei voi tapahtua muutoin kuin kirkolliskokouksessa. Median kautta voidaan hankkia näkyvyyttä, neuvostojen ja valtuustojen erimielisillä lausunnoilla voidaan pyrkiä vaikuttamaan mieliin ja sananvalinnoilla voidaan tavoitella toisen osapuolen vaientamista. Asiaan perehtynyttä keskustelua nämä keinot eivät ole lisänneet, eikä kirkon järjestys sitä kautta muutu. Asiallista, perusteisiin menevää keskustelu tarvitaan. Jos päätöksiä tehdään, keskustelun tulee koskea niitä asioita, joista on valta päättää. Siksi kirkko­herrojen kokouksen ei toimielimenä kannata käyttää aikaa kirkon avioliittokannan ratkaisemiseen. Meidän virkamme on pitää huoli siitä, että toimimme piispan ohjeiden ja kirkon järjestyksen mukaisesti.

3.    Media ja viestintä

Julkisuudessa on esitetty, että kirkon kanta avioliittoon 1.3.2017 alkaen olisi epäselvä ja siksi papeille pitäisi antaa uudet toimintaohjeet. Jos pitäisimme mediaa auktoriteettina, asia todella olisikin epäselvä. Epäselvyyteen vetosivat Reijo Liimatainen ja Sami Ojala, kun kirjasivat eriävän mielipiteen tuomiokapitulin esittelyyn hiippakunta­val­tuustolle 13.10.2016. Hiippakuntavaltuusto kuitenkin päätti yksimielisesti tuomio­kapitulin esityksen mukaan, että piispan kirjeen, piispainkokouksen selonteon ja kirkkohallituksen oikeudellisen selvityksen lisäksi ei ole syytä antaa muita ohjeistuksia. Tämän päätöksen jälkeen esille tuodussa toivomusponnessa esitettiin sama argumentti, että tilanne olisi epäselvä ja että ponnen tarkoitus olisi selkiyttää tilannetta.

Tapasin viime torstaina piispa Irja Askolaa tämän asian tiimoilta. Voin piispan luvalla ja yhteisestä sopimuksesta avoimesti kertoa keskustelun sisällöstä. Olimme yhtä mieltä siitä, että hiippakuntaponnen julkistamisen jälkeen tilanne on huomattavasti epäselvempi kuin ennen sitä. Toivomusponnet ja kannanotot, joissa ei ymmärretä kirkon järjestystä, eivät selkiytä eivätkä edistä kirkon asiaa, vaan hankaloittavat ja aiheuttavat lisää solmuja.

Irja on antanut asiassa oman, tarkkaan harkitun viestinsä kesäkuun alussa osana hiippakunnan kiertokirjettä. Hän itse typisti viestin kolmeen osaan: 1) tunneviesti siitä, että hän ymmärtää tilanteeseen liittyvän huolen, 2) sen toteaminen, että kirkon järjestys ei salli samaa sukupuolta olevien vihkimistä tai siunaamista avioliittoon, ja 3) toivomuksen siitä, että tässä tilanteessa papit voivat ”iloiten ja vapain sydämin” osallistua siviilivihkimisten yhteydessä hääjuhlaan. Tämän viestin piispa katsoi myös suullisesti toistaneensa synodaalikokouksessa. Oma kysymykseni toki oli, onko viesti ymmärretty ja otettu vastaan. Tätä jäimme yhdessä pohtimaan.

Irja edustaa kantaa, jonka mukaan kirkon tulisi [tulevaisuudessa] sallia samaa sukupuolta olevien liiton siunaaminen. Itse en ole tällä kannalla. Silti tiedän ja voin luottaa siihen, että meillä on täsmälleen sama käsitys vallitsevasta tilanteesta ja siitä, miten nyt toimitaan. Tuen omaa piispaani tässä asiassa ja toivon, että kollegiona teemme samoin.

Siksi esitän, että kirkkoherrojen kokous 1) sitoutuu puhumaan avioliittoasiasta totuu­dellisesti ja eri tavalla ajattelevia kunnioittaen, 2) toteaa, että seurakunnat noudattavat avioliittoon vihkimisessä ja siunaamisessa kirkon järjestystä, ja 3) pidättäytyy kaikista kannanotoista ja toimenpiteistä, jotka sotivat kirkon järjestystä ja piispojen antamia ohjeistuksia vastaan.

Ei kommentteja: