keskiviikkona, tammikuuta 06, 2016

Hyvää loppiaista!

Saarna loppiaispäivänä Pitäjänmäen kirkossa

Itämaiden miehet keskuudessamme

Matteus 2:1-12
Minulla oli ensimmäinen varsinainen saarnavuoro täällä Pitäjänmäen kirkossa tasan vuosi sitten. (Itse asiassa sain kyllä saarnavuoron jo edeltävänä sunnuntaina, kun joku papeista oli kipeänä, mutta sitä ei nyt lasketa.) Loppiaisena sain myös siunata uuden seurakuntaneuvoston tehtäväänsä. Ajattelin, että ei olisi olleenkaan väärin palauttaa mieleen noita vuoden takaisia ajatuksia. Kierrätetty saarna tästä ei kuitenkaan tule, vaan vien ajatusta hieman eteenpäin, kuten tilanteeseen sopii.

Viimevuotista loppiaissaarnaa valmistellessa kiinnitin huomioni kuningas Herodeksen itämaan tietäjille antamiin neuvoihin. En ollut koskaan aikaisemmin huomannut, että ne ovat itse asiassa erinomaisia neuvoja, joita voi vielä tänäänkin soveltaa.

Ensimmäinen neuvo: Hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi. Joulun tähteä on seurattava ja sitä kannattaa seurata perille asti, minne se sitten viekin. Me olemme matkalla oleva seurakunta. Vaikka toivommekin mukavaa matkaseuraa ja iloisia hetkiä matkan varrella, emme silti ole millään huviretkellä. Tällä matkalla on tosi kyseessä.

Toinen neuvo: ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko.” Sanoin, että tämä on aivan poikkeuksellisen hyvä neuvo erityisesti seurakuntaneuvoston jäsenille. Meidän kristittyjen tulisi olla innokkaita etsimään perusteluja, ottamaan asioista tarkkaa selkoa. Vastaus ei aina löydy sieltä, mistä sitä odotamme. Itämaan tietäjät eivät löytäneet vastasyntynyttä kuningasta kuninkaan palatsista. Mutta he jatkoivat etsimistä ja löysivät lapsen. Tämän lapsen, Jumalan lihaksi tulleen pelastuksen, mekin haluamme löytää siinä, mitä teemme. Me olemme totuutta etsivä seurakunta.

Kolmas neuvo: ”Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Tämä ohje kuuluu kaikille meille. Kun löydätte Jeesuksen, ilmoittakaa siitä julkisesti ja suureen ääneen, jotta muutkin voivat tulla kumartamaan häntä! Tämä on seurakunnan tehtävä. Kirkko on tunnustava yhteisö. Ilman tunnustamista ja tunnustautumista se lakkaa olemasta kirkko. Herodes pyytää: ”Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle.” Sitä se juuri on. Jeesuksen luokse tulemista uudelleen joka aamu ja hänestä kertomista.

Me olemme siis matkalla oleva seurakunta. Me olemme totuutta etsivä seurakunta. Ja me olemme Jeesuksesta kertova seurakunta.

Tänä vuonna 2016 kysymys kuuluu: Toimivatko itämaan tietäjät näiden neuvojen mukaan? Kyllä ja ei. He kyllä menivät Betlehemiin ja ottivat asiasta tarkkaan selvää. Mutta he eivät palanneet kertomaan siitä Herodekselle.

Matteus tietysti kertoo syyn siihen. Herodes pelästyi uutista kuninkaan syntymästä. Tiedämme historiasta, että Herodes teloitutti kolme omaa poikaansa, Alexanderin, Aristobuloksen ja Antipaterin, kun epäili näiden valtapyrkimyksiä. Matteuksen kertomuksen juoni on tällä kohtaa selkeä. Tietäjät ymmärsivät Herodeksen väkivaltaisen vallanhimon ja poistuivat vähin äänin paikalta.

Tulkitsen myös tämän kohdan hengellisesti ja ajankohtaisesti. Meidän luoksemme on tullut joukko miehiä itäisiltä mailta, juuri sieltä, mistä itämaan tietäjätkin olivat kotoisin. He ovat lähteneet seuraamaan johtotähteä, joka on luvannut heille parempaa elämää, työtä, rauhallisia oloja. Tähti johti heidät Pohjolan perukoille pakkasen keskelle. Täällä he ovat nyt ottamassa tarkkaan selkoa meistä. Asuuko täällä Kristus, Jumalan Poika, niin kuin me joululauluissa laulamme? Onko Jeesus-lapsi syntynyt mieleen hiljaiseen vai onko suomalaisen hiljaisen mielen sopukoissa suunnitelma polttopulloista ja väkivallanteoista? Löytävätkö he seimen lapsen?

Tänä loppiaisena meidän tulee siis pitää perinteestä kiinni ja puhua lähetystyöstä, mutta sillä muutoksella, että lähetys ei enää tapahdu vain jossain kaukana, vaan täällä Suomessa ja Pitäjänmäellä. On ollut ilo nähdä, miten seurakuntalaiset ovat tarttuneet toimeen. On käyty laulattamassa ja tuotu kirkolle laulamaan. Järjestetään suomenkielen keskustelukerhoja ja kutsutaan teeiltoihin. On ollut aistittavissa jopa hieman enemmän halukkuutta toimintaa kuin mitä on pystytty tai osattu järjestää.

Entä jos heidät on lähettänyt tänne joku murhanhimoinen Herodes Lähi-idästä, joka toivoo saavansa heistä kätyreitä väkivaltaisiin suunnitelmiinsa? Monet suomalaiset pelkäävät tätä. Paikallisten asukasyhdistysten kanssa on puhuttu siitä, miten tilanne havahduttaa meitä katsomaan omaa ympäristöämme eri tavalla. Olemme tottuneet toimintaan tietyllä tavalla. Jos oudosti käyttäytyviä vierasmaalaisia on vähän, heidät kyllä pikku hiljaa opetetaan maan tavoille. Mutta kun heitä tulee paljon yhdellä kertaa, meidän yhteisöllinen voima ei näytä riittävän. Eivät suomalaiset oleskele katujen kulmilla ja vaihda kuulumisia naapuruston kanssa. Kaikki eivät edes tervehdi naapureitaan. Miten me yksityisyyttä, hiljaisuutta ja tilaa arvostavat suomalaiset tästä selviämme? Pitääkö perustaa katupartioita tai kodinturvajoukkoja? Paikallisten asukasyhdistysten kanssa olemme ajatelleet, että tässä olisi nyt enneminkin paikka ja herätys lähiyhteisöllisyyden ja hyvän naapuruuden vahvistamiselle.

Mutta nämä ovat yhteiskunnallisia murheita ja näkökohtia. Saarnassa on varmaan niihin syytä viitata, mutta ne eivät koskaan voi olla evankeliumiin perustuvan saarnan tähtäyspiste tai ydin. Matteuksen kertomus päättyy sanoihin: ”ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa”. Herodes ei saanut tietäjistä kätyreitä itselleen. Miksi? Koska nämä itämaan miehet ymmärsivät, kenet olivat kohdanneet. Kun he näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian ”he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa”. He eivät enää olleet pelkkiä sen ajan tiedemiehiä, astrologeja, he eivät enää olleen satunnaisia matkailijoita pällistelemässä maailman ihmeitä, he eivät olleet taloudellista etua ajattelevia siirtolaisia, vaan heistä tuli asianosaisia. Jeesuksen kohtaaminen vakuutti heidät ja avasi heidän sydämensä. Juuri tämän saman kohtaamisen vuoksi meidät on ”lähetetty” olemaan tällä paikalla tänään. Paras takuu ja turva kaikenlaisia pelkoja ja terroria vastaan on se, kun ihmiset löytävät tiensä Jeesuksen luokse.

Pitäjänmäen seurakunta on edelleen matkalla oleva seurakunta. Me olemme edelleen totuutta etsivä seurakunta. Ja me olemme Jeesuksesta kertova seurakunta. Vuonna 2016 nämä kolme asiaa ovat meille entistä enemmän totta siinä jokapäiväisessä käytännön työssä, jota yhdessä tällä paikalla teemme.
Seurakunnan toiminnan ytimessä on aina se, mitä Jumala tekee. Kirkko ei koskaan ole ytimeltään sitä, mitä ihminen tekee. Mutta kun olemme mukana siinä, mitä Jumala tekee, meidän tekemisemme on varmasti siunattua.

Ei kommentteja: