sunnuntaina, kesäkuuta 28, 2015

Ylpeydestä, häpeästä, armahtamisesta


Saarna Pitäjänmäen kirkossa 28.6.2015

Luukkaan kertomuksessa evankeliumi tarkoittaa kutsua kääntymykseen ja syntien anteeksi saamiseen. Kun ihminen kuulee kutsun, hän pyytää saada kasteen, joka on Pietarin kirjeen mukaan ”hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta” (1Pt 3:21/1938 käännös). Kaste on siis aikuisen ihmisen vastaus evankeliumin kutsuun. Tämän saarnan jälkeen saamme nähdä, miten tämä ihan oikeasti tapahtuu.

Evankeliumin hyvä sanoma ja kaste eivät ole sitä, että ihminen päättää pelastua, vaan siitä, että Jumala kutsuu ja on hänen tahtonsa, että kaikki pelastuvat. Ihminen, joka kykenee pelastamaan itsensä, voi ylpeillä. Jumalan armoon luottava ihminen painaa päänsä Majesteetin edessä ja tunnustaa oman heikkoutensa. Ylpeys käy lankeemuksen edellä, sanoo vanha viisaus. Nöyryys sen sijaan on hyve, jota tulee tavoitella.

Tämä on henkilökohtaista. Ylpeys on minun helmasyntini. Teen siitä parannusta, mutta huomaan taas palaavani samaan. Siksi minua joskus hämmentää, kun huomaan, että ylpeys nostetaan paheesta hyveeksi. Siihen on tosin hyvä syy. Ylpeyttä pidetään hyvänä vastalääkkeenä häpeään. Ylpeyden vastakohta ei olekaan nöyryys, vaan häpeä.

Luomiskertomuksen mukaan häpeä on syntiinlankeemuksen seuraus. Ihminen näki olevansa alasti ja ryhtyi piileskelemään. Ihmiskunnan historia siitä lähtien on ollut pyrkimystä vapautua häpeästä. Häpeä ei ole synti, se on alastomuuden ja heikkouden merkki. Julkeus taas on valtaa. Ihmiskunta juhlii jokaista johtajaa ja kansaliikettä, joka julkeaa luvata vapautta häpeästä.

Ihmiskunta on myös nähnyt häpeän kasvatuksen käyttövoimana. Häpäisemällä lapsesta, puolisosta, työtoverista, naapurista yritetään kitkeä ylpeys. Se ei kuitenkaan toimi. Seurauksena ei ole ylpeyden nujertuminen vaan kauna ja viha.

Evankeliumi Jeesuksesta on täsmälääke tähän ihmiskunnan sairauteen. Se kutsuu oman syyllisyyden tunnustamiseen ja ylpeydestä luopumiseen. Mutta se on kapea portti ja kaita tie.

Jeesus mainitsee kaksi traagista tapausta, jotka olivat tuttuja Jeesuksen kuulijoille ja liittyivät ajan yhteiskunnallisiin oloihin. Kummastakaan tapauksesta ei ole muuta historiallista lähdettä kuin Luukkaan evankeliumi. Esitän tapauksille erään tutkijan antaman selityksen. Se ei välttämättä ole enempää kuin oppinut arvaus, mutta auttaa ymmärtämään Jeesuksen sanoja.

1. Ensinnäkin on tapaus galilealaiset. Oli tunnettua, että galilealaiset osallistuivat erilaisiin yhteiskunnallisiin levottomuuksiin. Pilatus oli Rooman vallan edustaja Jerusalemissa. Hän ei puuttunut kansan jokapäiväiseen elämään, vaan vahti järjestystä ja piti huolta, ettei syntynyt kansannousua miehittäjää kohtaan. Näihin aikoihin Pilatus oli aivan viisaasti päättänyt, että Jerusalem tarvitsee uuden vesijohtojärjestelmän. Hyvinvointi luo edellytyksiä rauhallisille oloille. Projektia voi perustella sekä Rooman että kansan näkökulmasta. Pilatuksen mielestä hanke piti rahoittaa temppelin varoista. Tätä uskonnolliset juutalaiset eivät voineet hyväksyä. Temppelin varat oli kerätty Jumalan palvelemiseen, eivät kunnallistekniikkaan. Eikä Pilatuksella ollut mitään oikeutta noihin varoihin. Syntyi levottomuuksia. Pilatus käski sotilaidensa soluttautua siviilivaatteissa temppelialueella kapinoivaan kansanjoukkoon miekat piilossa vaatteiden alla. Heidän tehtävänsä oli merkistä hyökätä pahimpien kansankiihottajien kimppuun ja hajottaa joukko ja lannistaa kytevä kapina. Paikalla oli intomielisiä galilealaisia. Ja niin siinä kävi, että sotilaat toteuttivat tehtävänsä vähän liiankin innokkaasti, tuli paljon verenvuodatusta ja ruumiita. Jotain tällaista olisi ainakin voinut tapahtua, vaikka yksityiskohtien suhteen kyseessä onkin vain oppinut arvaus.

2. Ehkä vielä vaikeampi on sanoa mitään varmaa Siloan tornin sortumisesta. Luukas käyttää kuitenkin onnettomuudessa kuolleista sanaa ”velallinen”. Suomalainen raamatunkäännös häivyttää sanan, kun Jeesus sanoo: ”Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset?” Alkutekstissä asia ilmaistaan: ”Luuletteko, että he olivat enemmän velallisia Jumalalle kuin muut jerusalemilaiset?” Kyseessä on sama sana, jota käytetään Isä meidän rukouksessa: ”Anna meille anteeksi meidän velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.” Tätä velkaa ei pitäisi käsittää vain hengellisesti, kiertoilmaisuna synnille, vaikka sekin kuuluu ajatukseen. Velka on laajempi käsite, joka sisältää yhtä hyvin ihmisten väliset velkasuhteet kuin suhteen Jumalaan. Siksi on mahdollista, että Siloan tornin kaatuminen liittyi samaan Pilatuksen vesijohtojärjestelmän rakentamiseen. Ehkä nämä 18 tornin sortumisessa kuollutta olivat töissä Pilatuksen työmaalla. Heidän palkkansa oli maksettu temppelin rahoista, rahoista, jotka oli väärin perustein anastettu maalliseen käyttöön. He olivat velassa temppelille ja sitä kautta Jumalalle.

Olipa tämä arvaus oikea tai väärä, olennaista on Jeesuksen kysymys: Olivatko nämä jotka kuolivat enemmän velallisia Jumalalle kuin te muut? Niin ajateltiin. Kärsimys oli seurausta synnistä. Mutta Jeesus ei hyväksy tätä yleistystä. Hänellä oli kyky nähdä ytimeen. Yleistykset vievät harhaan. Ne estävät näkemästä todellisuuden. Todellisuus on usein ristiriidoissa, kuten Jeesuksen puhe osoittaa. Yksilön epäonni ei suinkaan ole seurausta tämän synneistä. Onnettomuuksia voi tapahtua kenelle tahansa. Samaan hengenvetoon Jeesus kuitenkin opettaa, että sama kohtalo kohtaa meitäkin, ellemme käänny.

Näin tässä tärkeän periaatteen, joka nykyisenä yksilöllisyyden korostuksen aikana unohtuu: kukaan ei ole irrallinen. Yksilön kohtalo on sidottu ympärillä olevien kohtaloihin. On ymmärrettävä, missä ajassa me elämme. On osattava kääntyä pois, tehdä mielenmuutos, metanoia, niistä asioista, jotka estävät Jumalan valtakunnan toteutumista.

Meidän aikamme merkki on suuri moraalinen hämmennys. Turvallisuus järkkyy, poliitikot on tiputettu jalustoiltaan, pankit ovat menettäneet luottamuksensa, papisto on tehnyt itsestään mitäänsanomattomia pellejä, kaikki on tasa-arvoistettu ja tasapäistetty. Kaikki on erilaista, mikään ei ole erilaista. Viihteestä on tullut uusi uskonto. Viihde kantaa aikamme suurta kertomusta, jonka mukaan onnellisuus on sitä, että toteuttaa mielitekojaan ja on ylpeä siitä. Mutta tämä ei ole evankeliumi vaan valhe. Ja kuten jokaisessa hyvässä valheessa, siinä on suurin osa totta ja vain pieni osa tappavaa myrkkyä.

Paavali kirjoittaa: ”Älkäämme enää tuomitko toisiamme”. Hän osoittaa sanansa ”vahvoille”, joiden kiusauksena on ”heikkojen” häpäiseminen. Vahvat ajattelevat: Jos kerran epäjumalia ei ole, miten joku voisi paheksua sitä, että joku toinen syö olemattomille jumalille uhrattua lihaa? Jos kerran kaikki on Jumalalta, miksi jotain Jumalan lahjaa ei saisi ottaa vastaan? Eikö kaikenlainen nipottaminen oli nimenomaan evankeliumia vastaan? Eikö tällainen hengellinen heikkous ole naurettavaa – siis häpeällistä. Mutta Paavali näkee evankeliumin suuremman tavoitteen, rauha ja toisiemme vahvistaminen. Älä saata ruoallasi tai muilla liberaaleilla periaatteillasi perikatoon sitä, jonka vuoksi Kristus on kuollut. Älä häpäise Jumalan luomaa. Älä anna maailmalle aihetta pilkata sitä hyvää, minkä olemme saaneet.

Luukkaan mukaan evankeliumi on sitä, että kääntyy ja saa synnit anteeksi. Tulemalla kirkkoon eli osallistumalla kristittyjen yhteyteen me vahvistamme toisissamme toisenlaista kertomusta ja toisenlaista arvomaailmaa. Täällä alttarille saa polvistua yhtä aikaa erilainen nuori ja tavallinen eläkeläinen, pörssimenestyjä ja työtön. Kaikki tulevat osallisiksi samasta leivästä ja samasta viinistä, Kristuksen ruumiista ja verestä.

Ei kommentteja: