"On meillä aarre verraton..."

Saarna Pitäjänmäen kirkossa 7.6.2015

”On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa”

Sananl. 30:7–9; 1. Tim. 6:6–12

Matteus 16:24–27

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.”

 

Kun pyhäpäivän aiheena on ”katoavat ja katoamattomat aarteet”, olisi hienoa jakaa jotain sellaista, jota voimme säilyttää ja arvostaa kuten aarretta arvostetaan. Mutta Jeesus puhuu itsensä kieltämisestä. Joka tahtoo olla oikeasti kristitty ja Jeesuksen seuraaja, kieltäköön itsensä. Se tuntuu kovalta. Eikö meille opeteta kaikkialla ympärillämme, että varsinainen aarre on meissä itsessämme, itsemme hyväksymisessä, itsemme toteuttamisessa? Onko tässä kyseessä täysin vanhentunut ajattelutapa vai sanooko Jeesus jotain tärkeää, jota on vain hankala tajuta?

Etsin tällä kertaa vastausta aivan perinteisin raamatuntutkimuksen menetelmin: Ensin katsomme mihin aiemmin sanottuun Jeesuksen sanat liittyvät, sitten mietimme niiden historiallista tilannetta.

Mihin sanat itsensä kieltämisestä liittyvät?  

Edellä Matteus kertoo, että Jeesus oli alkanut puhua opetuslapsille, että hänen on mentävä Jerusalemiin, missä hänen on kärsittävä paljon valtaapitävien käsissä ja lopulta hänet surmataan. Mikä tulevaisuus se oikein on? Siihen mennessä opetuslapset olivat kuulleet puhetta Jumalan valtakunnan tulemisesta. Jeesuksen sanat olivat tuoneet epätoivon keskelle aivan uuden alun. Eikä se ollut vain puhetta, vaan sairaat olivat parantuneet. Miten kärsimys ja kuolema sopivat tähän toimintasuunnitelmaan? Eikö tavoitteena ole saavuttaa vielä paljon suurempiakin asioita? Voi oikein kuvitella sen vaivautuneen hiljaisuuden, joka opetuslasten keskuuteen laskeutui Jeesuksen näitä puhuessa.

Pietari on lukenut elämäntaito-oppaansa. Ehkä hän arvelee, että Jeesus on masentunut ja terapian tarpeessa. Nyt tarvitaan positiivisempaa otetta. Itsetuhoisten ajatusten tilalle on saatava rohkeutta ja innostusta. Ei tuollainen puhe voi olla Jumalan mieleen. Ei Jumala halua kärsimystä ja kuolemaa, vaan täyttä elämää: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa sinulle tapahtua, Herra!” Pietari huudahtaa.

Pietari edustaa meitä, joille itsensä kieltäminen on puhtaasti kielteinen asia. Itsensä kieltäminen tarkoittaa elämän kieltämistä, sulkeutumista kaikelta hyvältä. Iloa, mielekkyyttä ja elämänhalua etsitään sieltä, missä ei suinkaan kehoteta itsensä kieltämiseen, vaan itsensä toteuttamiseen. On hyvä huomata, että tällainen ajattelu ei ole mikään nykypäivän trendi. Galilealainen kalastaja kahden vuosituhannen takaa ajatteli ihan samalla tavalla.

Muistatte ehkä mitä Jeesus vastaa Pietarille. Hän ei ryhdy selittelemään eikä loiventamaan. Tämä kärsimys ja kuolema on asia, joka opetuslasten on joko ymmärrettävä tai sitten lähdettävä pois. ”Väisty tieltäni, Saatana!” hän sanoo ja kääntää selkänsä Pietarille. Missään muualla Jeesuksen ei kerrota käyttävän ketään kohtaan näin kovaa kieltä. Fariseuksia Johannes Kastaja kutsuu kyllä kyykäärmeen sikiöiksi, mutta että Pietari on Jeesuksen mukaan itse pääpaholainen, Saatana, se on tinkimätöntä puhetta. Satan on hepreankielinen sana ja tarkoittaa syyttäjää. Psalmissa 109 sanaa käytetään ihmisestä: ”Pane ankara syyttäjä, satan, vastustajani kimppuun, pane armoton mies todistamaan häntä vastaan”.

Pietarin hyväntahtoiseksi tarkoitettu huudahdus oli Jeesuksen ja hänen tehtävänsä näkökulmasta kaikkea muuta. ”Sinä tahdot saada minut lankeamaan”, sanoo Jeesus. ”Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä.” Ja sitten hän sanoo entistä painokkaammin kaikille oppilailleen: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”

Ymmärrämme siis, että Jeesuksen suhtautuminen itsensä toteuttamiseen ja itsensä kieltämiseen on jotenkin täysin päinvastaista sille, miten me luonnollisesti ja yleisesti haluamme ajatella. Jos tätä emme ymmärrä, meidän on parempi erota Jeesuksen seurasta ja keksiä muita harrastuksia. Mutta tämä ei vielä riitä selvittämään asian merkitystä. Siksi tarvitaan tajua evankeliumin historiallisesta luonteesta.

Jeesuksen sanojen oikea ymmärtäminen

Evankeliumeja lukiessa on hyödyllistä muistaa, että ne on kirjoitettu vuosikymmeniä itse tapahtumien jälkeen. Matteuksen evankeliumi arvellaan kirjoitetun joskus 80- tai 90-luvuilla. Aivan kuten nyt kirjoitetaan muistiin asioita, jotka tapahtuivat 1960-luvulla. Olennaista on, että löytyy luotettavia henkilöitä, joiden muistoihin muutkin voivat yhtyä. Evankeliumit eivät ole pikakirjoituksella saman tien tallennettuja täsmällisiä muistioita, mutta ne eivät myöskään ole sepitteitä, kirjoittajan itse keksimää toiveajattelua tai jonkin ovelasti suunnitellut salaliiton tuloksena syntyneitä vääristelmiä. Evankelistat kirjoittivat ylös sen, minkä kuulivat luoteltuilta tahoilta ja minkä kaikki yhteisesti tunnistivat Jeesuksen sanoiksi. Olennaista on, että Jeesuksen sanat tallennettiin niin, että ne voidaan ymmärtää oikein. Mehän tiedämme, mitä joskus voi tapahtua, kun jonkun sanomisia lainataan sanasta sanaan. Vaikka sanat ovat oikein, niiden ajatus on saatettu käsittää täysin väärin, jopa päinvastaisena. Siksi yksittäisiä sanoja olennaisempaa on, että alkuperäinen ajatus pysyy kirkkaana ja selkeänä. Juuri tähän evankelistat pyrkivät. Seurakunnan tuli yhteisesti tunnistaa heidän kertomuksessaan Mestarin aito, oma ääni, ja tuon äänen tuli olla ymmärrettäviä juuri sille seurakunnalle, jolle evankeliumi kirjoitettiin.

Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu vainotulle seurakunnalle. Vaino on koettelemus, joka testaa uskon. Vaino erottaa jyvät akanoista (sekin on Jeesuksen vertaus!). Vaino paljastaa ytimen, sen, mikä on todella tärkeää. Vainottu seurakunta tänäkin päivänä ymmärtää helposti, mitä tarkoittaa itsensä kieltäminen.  Jos haluan pitää kiinni siitä ja tunnustaa sen, mikä on kaikkein tärkeintä, on oltava valmis luopumaan mukavuudenhalusta ja monesta muustakin etuoikeudesta.

Tietysti voin aina vaihtaa vakaumukseni ja sydämen rakkauteni kohteen mukavaan elämään ja muiden hyväksyntään. Sitä Jeesus sanoo elämän kadottamiseksi. Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän saa muiden hyväksynnän ja mukavan elämän, jos sen hintana hän kadottaa sen, mikä on syvintä ja arvokkainta elämässä, elämän merkityksen ja kiinnekohdan? Mitä se hyödyttää ihmistä, että hän kadehtii sitä, jolla on enemmän omaisuutta, valtaa tai kunniaa? Miksi ihminen antaisi elämänsä valua hukkaan etsimällä sen sisällöksi palkankorotuksia tai lottovoittoa? Ei edes paremman maailman toivossa tehty vallankumous tai poliittinen ohjelmanjulistus saa harhauttaa ihmistä pois siitä, missä todellinen aarre sijaitsee.

Maailman suurin aarre

Tämä aarre on ihmiseksi tullut elävä Sana, Jeesus Kristus. Hänet otetaan uskolla vastaan.

Intialainen tarina kertoo köyhästä miehestä, joka näki unen. Unessa hän sai kehotuksen mennä erään hengellisen opettajan puheille, koska tämä voisi osoittaa hänelle, mistä hän löytää maailman suurimman timantin. Herättyään hän tietysti etsi heti opettajan käsiinsä ja kysyi: ”Missä se on? Kerro minulle heti, missä se on?” Opettaja ymmärsi, mistä on kyse ja kertoi miehelle timantin sijainnin. Mies ryntäsi niiltä sijoiltaan etsimään aarretta ja siellä se oli, maailman suurin timantti! Mies ihaili sitä, suuteli sitä ja tunsi valtavaa onnea sydämessään. Kantaessaan timanttia kotiin, hän kuitenkin tuli uusiin ajatuksiin. Hän palasi opettajan luokse ja kysyi hiljaisella äänellä: ”Voitteko kertoa minulle, mikä on se aarre, joka saa teidät suhtautumaan noin välinpitämättömän arkisesti maailman suurimpaan timanttiin?”

Paavali kirjoittaa Timoteukselle, että usko Kristukseen on ”suuri rikkauden lähde, kun tyydymme siihen, mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme, emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä.”

Tämä on pyhä evankeliumi. Tämä on aarre. Kristuksessa meillä on jo kaikki. Ei tarvitse haalia, keräillä, olla naapurille kateellinen tai odottaa lottovoittoa. Ei omaisuudesta kylläkään haittaa ole, jos siitä osaa tarpeen tullen helposti luopua. Mutta juuri se haaste meille tänään esitetään. Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Jeesus on maksanut lunastusmaksun. Hän on vapauttanut meidät synnin, kuoleman ja Saatanan vallasta. Astu hänen seuraansa, niin olet köyhänäkin rikas.