maanantaina, huhtikuuta 06, 2015

Pääsiäistä edeltään rakkauden perjantai


PITKÄPERJANTAIN SAARNA 3.4.2015 Pitäjänmäen kirkossa


Sain viime viikolla pitää Helsingin yliopiston jumalanpalvelusharjoituksia, joihin kuuluivat myös pitkäperjantain ja pääsiäisen palvelukset. Palautekeskustelun kuluessa opiskelija kiinnitti huomion siihen, että pitkäperjantain teemana oli ollut niin vahvasti rakkaus. Eivätkö armo ja rakkaus kuulu pikemminkin pääsiäiseen? Eräs opiskelija sanoi, että Jeesuksen kärsimyksen ja tuskan korostaminen voi tuntua vastenmieliseltä. Mehän näemme ja kuulemme samanlaisesta kärsimyksestä lähes päivittäin uutiskanavilla. Väkivalta turruttaa. Rakkaus sen sijaan puhuttelee. Eikö Jumalan armo näy paremminkin pääsiäisaamun ja ylösnousemuksen ihmeessä kuin tässä tympeässä kärsimysnäytelmässä?

Kun mietin keskustelua jälkikäteen, tajusin, että kyse on tunneviestistä. Minkä tunneviestin pitkäperjantai ja ristillä riippuva Jeesus herättävät? Mustiin puettu kirkko, kärsimysvirret ja meidän kulttuurinen perimämme saattavat todella tehdä pitkäperjantaista ahdistavan kokemuksen.

EVANKELIUMIN NÄKÖKULMA
Matteuksen kuvaus ristin tien viimeisistä vaiheista on yllättävänkin karu. Se on todella vain sitä: kuvaus. Se ei juurikaan sisällä tulkintaa, ei suuria sisäisiä pohdintoja, ei oikeastaan edes suuria tunnekuvauksia lukuun ottamatta sotilaiden pelkoa aivan lopussa.

”He” eli sotilaat ristiinnaulitsivat, jakoivat keskenään hänen vaatteensa, jäivät istumaan ja vartioimaan, kiinnittivät hänen päänsä yläpuolelle kirjoituksen. Kaksi rosvoa myös ristiinnaulittiin. Ohikulkijat pilkkasivat, lainopettajat ja kansan vanhimmat yhtyvät pilkkaan, samoin rosvot (Luukas kertoo toisen kääntymyksestä).

Jeesus itse ei tee juuri mitään. Hän kyllä maistaa etikkaista viiniä, mutta ei halua juoda. Hän on passiivissa, passiossa. Kahdesti hän kyllä huutaa, ensin psalmin 22 alkusanat: ”Jumalani, Jumalani”, sitten juuri ennen kuolemaansa ”kovalla äänellä”.

Hyväkuntoisen nuoren miehen kuoleminen ristillä riippumalla kestää aikansa, noin kuusi tuntia, yhdeksästä aamulla kolmeen iltapäivällä. Siinä hän riippuu kykenemättömänä mitenkään selittämään tilaansa tai vastaamaan pilkkaajilleen. Toki toiset evankelistat muistavat näiden kuuden tunnin ajalta muutamia muita lyhyitä lausahduksia, mutta kokonaiskuva on sama. Kaikki evankeliumit huipentuvat tähän koruttomaan, ilman selityksiä annettuun kuvaukseen Jeesuksen viimeisistä hetkistä ristillä. Ei ole mikään ihme, että monissa kertomus saattaa aiheuttaa enemmän ahdistusta ja unohtamisen halua kuin ihastusta ja kunnioitusta. Miten tässä voi nähdä rakkaustarinan?

MITÄ ON USKOTTAVA
Kristillisen kirkon tapa lukea pyhiä tekstejä ei koskaan jää vain niiden kirjaimelliseen merkitykseen. Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi, sanoi Jeesus itse. Kirjaimellinen eli historiallinen tapahtumien kulku ei tosin ole mitenkään sivuseikka. Jumalan toiminta näkyy historiassa ja fyysisessä todellisuudessa. Mutta juuri tähän historialliseen todellisuuspohjaan ankkuroituu merkitys, joka ylittää pelkän historiankirjoituksen.

Hengellinen merkitys avautuu kirkon tulkintaperinteessä vastauksena kolmeen kysymykseen: Mitä on uskottava? Miten on toimittava? ja Mihin on pyrittävä? (Näistä hengellisen tulkinnan tavoista on käytetty nimityksiä allegorinen, moraalinen ja anagoginen tulkinta). Keskitymme nyt kuitenkin vain ensimmäiseen näistä. Kun kirjaimellinen merkitys siis vastaa kysymykseen, Mitä tapahtui? allegoria etsii vastausta kysymykseen, Mitä on uskottava? Kirkkoisä Augustinusta lainaten: ”Olemme kuulleet, mitä tapahtui. Nyt etsimme mysteeriä”, siis uskon salaisuutta. Juuri tätä samaa uskon salaisuutta Jeesus itse selitti ylösnoustuaan Emmauksen tien kulkijoille. Luukas kertoo, että Jeesus selitti heille ”Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä Hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.”

Samalla tavoin apostoli Paavali ja muut Uuden testamentin kirjoittajat avaavat Jeesuksen elämää, kuolemaa ja ylösnousemusta uskon näkökulmasta. Paavali kirjoittaa roomalaiskirjeessä Vanhan testamentin kirjoituksiin vedoten, että koko ihmiskunta on synnin ja kadotuksen tilassa. ”Kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa” (3:9). Juuri tähän ihmiskunnan hätään Jumala on vastannut lähettämällä Poikansa. ”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi” (3:23-25).

Siinä on kolme isoa sanaa, jotka kukin tavallaan avaavat uskon näkökulman. Ristillä riippuvaa Jeesusta katsoessamme katsomme silmiin Jumalan armahtavaa rakkautta meitä kohtaan. Hän on lunastanut meidät vapaiksi niin kuin orjaksi myyty ihminen lunastetaan. Ja hän vuodatti verensä uhriksi, jolla meidän syntimme sovitettiin. Jumala rakastaa ihmiskuntaa, jokaista sen jäsentä, täydellä, varauksettomalla rakkaudella.

Jos kertomus Jeesuksen riippumisesta ristillä luetaan ilman tätä hengellistä merkitystä, onko ihme, jos se aiheuttaa vain pahoja fiiliksiä? Mutta pitkäperjantain todellinen sanoma otetaan vastaan uskolla, ei tunteella.
TUNTEIDEN KAUTTA USKOON
En kuitenkaan pääse lähtökohdastani noin helpolla. Tunteilla ja tunnemuistoilla on merkitystä – varsinkin, jos ne estävät meitä näkemästä jotain tärkeää. Mutta ei pitkäperjantain evankeliumi suinkaan ei ole ilman tunnetta, johon voi tarttua. Kertomuksen sävy muuttuu, kun keskipäivän aikaan tulee pimeää. Ihmisten toiminta saa toisen sävyn, kun taivas puhuu. Se on puhetta, jonka jokainen ihminen tunnistaa kuoleman edessä. Se aiheuttaa ensin pelkoa, mutta juuri tämän pelon kautta avautuu portti kaiken ymmärtämiseen. Se, että roomalaiset sotilaat lausuvat tämän julki, on jo lupaus uudesta ajasta ja Jumalan pelastussuunnitelman toteutumisesta kaikkien kansojen keskuudessa. ”Tämä oli todella Jumalan Poika.”

Ilman kärsimystä ei ole syvää iloa.
Ilman hiljaisuutta ei sanoillakaan ole merkitystä.

Ilman vanhan ihmisen kuolemaa ei ole uuden ihmisen syntymää.
Jeesus oli hiljaa ylipappi Kaifaan edessä. Hän vaikeni maaherra Pilatuksen edessä. Ristillä hän lausui ja huudahti vain muutaman lauseen useiden tuntien aikana. Se ei ollut stoalaista uljasta ja ylpeää kärsimyksen halveksuntaa. Se ei ollut kansanvillitsijän viimeinen protesti valtaapitäviä vastaan.

Jeesuksen hiljaisuus oli kutsu rakkauden hiljaisuuteen.
Hänen kuolemansa oli kutsu kuolla sille, mikä on vanhaa ja erottaa meidät Jumalasta.

Hänen kärsimyksensä oli kutsu syvään, aitoon, olosuhteista vapaaseen iloon.
Ilo ja rakkaus, siinä pitkäperjantain tunneviesti. Usko ottaa ne vastaan.

Ei kommentteja: