sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2015

Onko tämä evankeliumien vaikein ja loukkaavin kohta?


Päivän aiheena on Elämän leipä ja evankeliumitekstinä Joh. 6:48-58, jossa Jeesus puhuu hätkähdyttävällä tavalla oman lihansa syömisestä ja veren juomisesta.

On varmaan oikein sanoa, että saarnasta tulee valmis vasta, kun se on seurakunnan kanssa jaettu. Jouduin aika tavalla stilisoimaan tätä saarnaa vielä messujatkojen jälkeen. Se, mitä alla lukee, ei siis ole aivan sama, mitä aamulla kirkossa puhuin. Aihe on sama ja puheen rakenne on sama. Jouduin kuitenkin aika lailla täsmentämään fokusta ja terävöittämään argumenttia, että sain sen tähän muotoon. Enkä tiedä, onko saarna vieläkään valmis. Senhän pitää jatkaa elämäänsä arjessa ja tulla siellä testatuksi, ennen kuin voi sanoa...
Lähestyn asiaa sanomalla ensi jotain yleistä uhrista, sitten uskon ja syömisen suhteesta ja lopuksi ikuisesta elämästä.

1. UHRI


Ensimmäinen tulkintayritys lähtee ajatuksesta, että puhe lihan syömisestä ja veren juomisesta on oikeastaan täysin ymmärrettävää.
Meidän kulttuurissamme uhratun eläimen lihan ja veren merkitys on hämärtynyt. Yhtenä syynä on tietysti se, että kristinusko itsessään poisti eläinten uhraamisen tarpeen opettaessaan, että Jeesuksen uhri ristillä riittää. Mutta Jeesuksen ajan maailmassa veren juominen ja lihan syöminen uhriateriana oli tuttua. Juutalaisuudessa tosin verta ei juotu, se vuodatettiin maahan. Uhraaminen oli kuitenkin pyhä toimitus. Ja jotta Jeesuksen uhrin merkityksen voisi käsittää, täytyy ymmärtää, mitä uhri tarkoittaa.

Lähi-idän mysteeriuskonnoissa jumalhahmon kuolema ja uudelleen herääminen oli tuttu aihe. Uudet uskovat tehtiin kokemuksellisesti osallisiksi tästä jumalhahmon kohtalosta. He valmistautuivat paastoamalla, pidättäytymällä sukupuoliyhteydestä ja opiskelemalla jumalhahmon kertomusta. Kun päivä koitti, heidät tuotiin yksityiskohtaisesti valmisteltuun kulttinäytelmään, jossa jumalhahmon tarina tehtiin läsnä olevaksi. Syödessään uhrattua lihaa ja juodessaan verta he saivat itseensä jumalhahmon voiman.

Mysteeriuskontojen uhrikäsityksellä on selkeät yhtymäkohtansa kristilliseen ajatteluun. Silti Jeesuksen uhrilla oli läheisempi yhteys muinaisen Israelin uhritoimituksiin. Uhrieläin antoi henkensä, jotta uhraajan henki säilyy. Paimentolaiset tunsivat eläimensä. Ei niitä huvikseen tapettu. Paikalleen asettuneet pienviljelijöille eläimet olivat lähes perheenjäseniä. Ne saattoivat joskus jopa asua samoissa huoneissa ihmisten kanssa. Eläimen uhraaminen oli pyhä toimitus. Lihaa syötiin ylipäänsä hyvin harvoin. Vuodatettu veri oli pyhää. Sitä ei juotu, vaan sen annettiin vuotaa maahan.

Mieleen tulee muutama vuosi sitten ilmestynyt Avatar-elokuva, joka kuvaa eläimen tappoa hyvin koskettavaksi, pyhäksi hetkeksi. Tapettua eläintä kunnioitetaan, koska se antaa henkensä toisten hyväksi. Uhriaterian lihan syöminen ja veren juominen tarkoittaa elämän jatkumisesta sen jumalhahmon voimassa, johon uskotaan. Juutalaisille tosin veren juominen oli loukkaava, mutta ei missään tapauksessa ennen kuulumaton ajatus. Kun nykyihminen syö moneen kertaan prosessoitua teollista ruokaa, yhteys henkensä antavaan eläimeen on katkennut. Arvostamme kuitenkin lähiruokaa, lattiakanaloita ja vastuullista lihatuotantoa. Siitä on vain lyhyt matka sen ymmärtämiseen, että näemme uhraamisen pyhänä toimituksena. Ehkä tämä ei vielä ratkaise Jeesuksen sanojen outoutta, mutta ainakin johtaa siihen suuntaan.

2. USKO JA SYÖMINEN


Toinen näkökohta, joka avaa syömisen merkitystä on uskon ja syömisen rinnastaminen: ”Sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä” ja ”joka syö minun ruumiini, elää ikuisesti”. Siis sekä usko että syöminen antaa ikuisen elämän. Kristityn elämä on sekä uskomista, luottamusta johonkin sellaiseen, jota ei voida vielä täysin nähdä, että syömistä, käsin kosketeltavaa tekemistä, johon ei tarvita mitään selityksiä.

Tätä on ehkä parasta lähestyä vertauksen kautta. Sinulla on kirjahyllyssäsi Aleksis Kiven kootut teokset. Olet ostanut kirjasarjan, pidellyt sitä kädessäsi, selaillut sen lehtiä ja laittanut kirjahyllyyn arvokkaalle paikalle, mutta et ole ehtinyt vielä lukea niitä. Niin kauan kuin kirjasarja on lukemattomana kirjahyllyssä, se pysyy sinulle ulkopuolisena. Mutta eräänä kauniina kevätpäivänä otat ensimmäisen osan käteesi ja alat lukea. Kertomus vie mukanaan. Näytelmän henkilöt heräävät eloon. Juonen käänteet jäävät mieleesi. Luettuasi voit milloin tahansa noutaa nämä kokemukset uudelleen mielesi sopukoista, muistella niitä, mietiskellä niitä ja ruokkia mieltäsi ja sydäntäsi niiden viestillä. Ensin kirjat olivat sinulle ulkopuolisia. Nyt ne ovat sinun sisälläsi ja voit tulla niiden ravitsemaksi. Näin on elämän jokaisen suuren kokemuksen kanssa. Ne ovat ulkopuolisia tarkastelun kohteita kunnes otamme ne sisäämme.

Usko lähestyy salaisuutta toisesta suunnasta. Et ole ehkä koskaan nähnyt Aleksis Kiven koottuja teoksia, mutta olet kuullut niistä. Se, mitä olet kuullut, saa sinut odottamaan sitä päivää, että pääset lukemaan. Ilman tätä halua kirjasarjan näkeminen antikvariaatissa ei herätä sinussa mitään. Sisäinen halu ja lukeminen kuuluvat yhteen. Usko ja syöminen kuuluvat yhteen.

Jeesus sanoo: ”Sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä” ja ”joka syö minun ruumiini, elää ikuisesti”.

3. IKUISEN ELÄMÄN RUOKA


Mutta Jeesuksen ruumiin syöminen saattaa edelleen kaikesta sanotusta huolimatta tuntua oudolta ja vieraalta. Itselleni lopullinen tulkinnan avain löytyy Jeesuksen sanoista: ”Niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö.” Jeesuksen lihan syöminen antaa elämän samoin kuin Jeesus saa elämän Isältä.

Seuraava kysymys on: Miten Jeesus sitten saa elämän Isältä? Tästä Jeesus sanoo: ”Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon” (Joh 4:34). Näin ollen meidän ruokamme on se, että teemme Jeesuksen tahdon! Jeesuksen ruumiin syöminen on yhtä kuin hänen tahtonsa tekeminen. Emme me täällä juo uhrieläinten verta, eivätkä kristityt ole kannibaaleja niin kuin kuulemma Prometheus-leireillä opetetaan. Joka niin väittää, ei ymmärrä evankeliumin ydintä. Meidän ruokamme on taivaallista ruokaa, joka kuitenkin tulee täysin kosketeltavaksi, lihaksi ja vereksi, kun toteutamme Jeesuksen tahdon.

Mikä sitten on hänen tahtonsa? Että me rakastamme toisiamme, niin kuin hän on rakastanut meitä, ts. uhrautuvalla, palvelevalla rakkaudella (ei niinkään romanttisella tai runollisella rakkaudella). Siksi tätä ateriaa, joka meille on katettu, kutsutaan rakkauden ateriaksi.

Kun me tämän syömme uskoen häneen, joka on itsensä uhrannut, meillä on ikuinen elämä.

Ei kommentteja: