sunnuntaina, maaliskuuta 01, 2015

Älä varasta

[Saarna Filia-messussa 1.3.2015]

Olen saanut tehtäväkseni puhua seitsemännestä käskystä.
“Viisauden alku on opetuksen kaipuu, opetuksen päämäärä on rakkaus, rakkaus on viisauden lakien noudattamista, ja lakien noudattaminen on kuolematto­muuden tae. Kuolemattomuus vie lähelle Jumalaa.” (Viisauden kirja 6:17-19)
Sananlaskujen tehtävänä on ilmaista jotain olennaista lyhyesti ja niin, että se jää helposti mieleen. Nykypäivänä tosin ulkoa opettelu tapahtuu vähemmän, koska kaikki tieto on muutaman älypuhelimen näppäilyn päässä. On tullut entistä tärkeämmäksi osata erottaa tärkeä vähemmän tärkeästä.
Sananl. 11:24-25 “Antelias antaa ja rikastuu yhä, saituri kitsastelee ja köyhtyy”, toisin sanoen antaessaan saa!
“Joka toisia ruokkii, syö itse kyllin, joka tarjoaa vettä, saa itse juoda.” Muista tämä, jos perustat ravintolan ja mietit hintaa vesilasilliselle!
“Joka aittansa sulkee, sitä kansa kiroaa, jonka vilja on kaupan, sitä kiitetään.”
Näissä lauseissa on jo esitetty olennaisia huomioita siitä jumalallisen suunnitelman osasta, jota kuvaa seitsemäs käsky kahdella lyhyellä ja ytimekkäällä sanalla “Älä varasta”. Kyse on omistamisesta, luonnonantimien oikeasta jakamisesta, kaupankäynnistä ja elinkeinotoiminnasta.
Sananl. 10:4-5 lisää näihin vielä työnteon, ahkeruuden ja laiskuuden: “Köyhyys seuraa kättä, joka työtä karttaa, toimeliaat kädet tuovat rikkauden. Viisas se, joka kesällä kerää, häpeä sille, joka korjuuaikana makaa.” Kaikkea tätä seitsemäs käsky siis koskee.
Luther kiteytty sen Vähässä katekismuksessa hyvin: “Älä varasta. Mitä se merkitsee? Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme anasta lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta emmekä hanki sitä itsellemme petollisella kaupalla, vaan autamme häntä kartuttamaan ja suojelemaan omaisuuttaan ja toimeentuloaan.”
Lähimmäisen huomioon ottamisen kautta tämä  hyvin henkilökohtainen, yksilölle annettu käsky laajenee yhteiskunnallisen huolenpidon suuntaan. Ja – kuten saamme nähdä – se kattaa oikeastaan suhteemme koko luomakuntaan ja sen kaikkiin antimiin.
Luther piti tämän käskyn rikkomista niin yleisenä tapana, että kirjoitti Isossa katekismuksessa: “Jos pitäisi hirttää kaikki ne, jotka ovat varkaita, vaikka eivät itseään sellaisina pidä, maailma kyllä nopeasti autioituisi ja kohta olisi pula pyöveleistä ja hirsipuista. Sillä juurihan sanoimme, ettei varastamista ole vain rahakirstujen ja taskujen tyhjentäminen. Se on levinnyt myös torille, kaikkiin kauppapuoteihin, lihatiskeille, viini- ja oputtupiin, työpajoihin, lyhyesti sanottuna kaikkialle, missä käydään kauppaa ja missä rahaa otetaan ja annetaan tavaran tai työn vastikkeeksi.”

Puheeni noudattelee yksinkertaistettua kolmen kohdan rakennetta: alku, keskikohta ja loppu. Se, mitä olen tähän asti puhunut, on alkua. Aloituksen tarkoitus on herätellä ja laittaa pohtimaan. Seuraavaksi siirrymme puheen keskikohtaan, jonka tarkoituksena on selvittää Jumalan hyvin antimien, omistamisen ja varastamisen välisiä suhteita. Lopuksi yritän sanoa jotain henkilökohtaista.

OMISTAMINEN JUMALAN ANTAMA TEHTÄVÄ 

Luther mainitsee katekismuksissaan rahan ja muun omaisuuden (“emme anasta lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta”). Sanapari on siirtynyt sellaisenaan kirkon nykyiseen Katekismukseen, jonka 7. käskyn selitys alkaa: “Raha ja omaisuus ovat Jumalan hyviä ja tarpeellisia lahjoja. Samalla ne ovat ihmiskunnan yleisimpiä epäjumalia.”
Mielestäni tässä on tapahtunut pieni merkityksen muutos. Luther ei missään näytä esittävän tai olettavan, että raha olisi Jumalan hyvä ja tarpeellinen lahja. Luther selvästi käsittää, että raha on vain vaihdannan väline. Siksi hän aloittaa 7. käskyn selityksen Isossa katekismuksessa: “Oman itsesi ja aviopuolisosi jälkeen on sinua lähinnä ajallinen omaisuus. Myös sitä Jumala tahtoo varjella.”
Juuri tässä on ilmaistu kiellon “älä varasta” positiivinen, myönteinen vastakohta: Omaisuus kuuluu Jumalan varjeluksen piiriin. Sinulla on oikeus omaisuuteen. Kristillinen usko, Raamatun ilmoitus ja kirkon opetus ovat aivan selkeitä tästä lähtökohdasta: ihmisellä on oikeus yksityiseen omaisuuteen.
Mutta on aivan totta, mitä nykykatekismus sanoo toisessa lauseessa. Omaisuus on kyllä osoitus Jumalan hyvyydestä meitä kohtaan, mutta samalla se on ihmiskunnan yleisin epäjumala.
Katolisen kirkon katekismus (KKK), jota pidän erinomaisena kristillisen opin koosteena, auttaa muodostamaan kokonaisvaltaisen käsityksen omaisuudesta ja sen merkityksestä Jumalan suunnitelmassa.
Varastaminen on siis sitä, että anastaa itselleen jotain, joka on toisen omaa. Varastamisen ideaan siis sisältyy ajatus omistamisesta. Mutta omistamiseen taas sisältyy Raamatun mukaan ajatus Jumalan luomistyön tarkoituksesta.
“Jumala on alussa uskonut maan ja sen hyvyydet (goods/antimet) ihmiskunnan yhteisesti hoidettavaksi, jotta se pitäisi maasta huolen, hallitsisi sitä työllään ja nauttisi sen hedelmiä (1Ms 1:26-29). Luomistyön hyvyydet (antimet) on tarkoitettu koko ihmissuvulle.” Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kristinusko olisi jonkin sortin sosialismia. KKK jatkaa: “Maa on kuitenkin jaettu ihmisten kesken, jotta heidän elämänsä, jota uhkaa puute ja väkivalta, olisi turvattu.”  Yksityisellä omaisuudella on siis välillinen merkitys Jumalan suunnitelmassa. Omaisuus, omistaminen – oikeastaan Jumalan hyvin antimien vastuullinen hoito – on ihmisen tehtävä. Yksityisen omistusoikeuden perusteluna on siis raamatullisessa mielessä ihmisen luomisessa saama tehtävä.
KKK: “Oikeus yksityisomaisuuteen - - ei kumoa maan olemista alusta asti koko ihmiskunnalle annettu lahja. Se, että hyvyydet on tarkoitettu kaikille, on ensisijaista, silloinkin, kun yhteinen hyvä vaatii kunnioittamaan oikeutta yksityisomaisuuteen ja sen käyttöön. Tästä syystä ihminen ei saa näitä hyvyyksiä käyttäessään pitää laillisesti omistamaansa vain hänelle itselleen kuuluvana, vaan myös tavallaan yhteisenä, siinä mielessä, että se voi hyödyttää myös muita, eikä vain häntä itseään. Jonkin hyvyyden omistaminen tekee sen omistajasta Jumalan kaitselmuksen taloudenhoitajan, jonka tulee käyttää omaisuuttaan tuottavasti ja jakaa sen tuotto muidenkin, ennen kaikkea läheistensä kanssa.”
Tästä voisi ja pitäisi sanoa paljonkin, mutta luotan siihen, että olette fiksuina ihmisinä jo huomanneet mitä kaikkea tästä seuraa. Varastaminen on kaksisuuntaista. Samalla, kun varas anastaa jotain itselleen, hän kieltää jonkin Jumalan hyvän annin toisilta. Varas voi siis olla se, joka pidättää itsellään jotain sellaista, joka kuuluisi muille. Siksi olisi väärin pitää varkaina vain taskuvarkaita ja unohtaa ne, joiden päätöksien seurauksena tuhannet joutuvat kärsimään puutetta. Mutta aivan samalla tavalla seitsemäs käsky tuomitsee sen, joka työpaikalta pihistää klemmareita tai vessapaperia tai muuta yhteiseen käyttöön tarkoitettua, sillä molemmissa tapauksissa puuttuu kunnioitus ihmiselle annettua omistusoikeutta kohtaan.
Tosin Jumalan hyvin antimien ensisijaisuudesta seuraa se, että varkautena ei voi pitää sitä, että “tavaran omistajan kielto sotii järkeä tai sitä periaatetta vastaan, että hyvyyet kuuluvat kaikille. Äärimmäisessä ja ilmiselvässä hädässä ainoa keino voi olla ottaa tai käyttää toisen omaisuutta välittömien perustarpeiden (ravinnon, vaatetuksen tai suojan) saamiseksi.” Näemme siis, että varastamisen käsitteen taustalla pitää olla selvä käsitys siitä, mihin laillinen ja rehellinen omistaminen perustuu ja mikä on sen tarkoitus.

Tähän väliin tulee mieleen kaksi seinään maalattua tekstiä kahdesta eri paikasta. Ensimmäisen näin Ugandassa viisi vuotta sitten. Maantien varressa sijaitsevan vaatimattoman peltikattoisen majan oveen oli maalattu isoilla kirjaimilla “NO PAIN NO GAIN”. Toisen tekstin näin kaksi päivää sitten Tel Avivissa eräällä sivukujalla sijaitsevan autokorjaamon portissa: “Is it a crime to fight for what is mine?”
"No pain, no gain" on sanonta, jonka tarkoitus on rohkaista näkemään vaivaa. “Jos joku ei suosty tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä.” (2Ts 3:10). Työ on ihmisen velvollisuus. “Työllään ihminen osoittaa kunnioittavansa Luojan lahjoja ja häneltä saamiaan leivisköitä. Työtä tehdessään ihminen harjoittaa luonnollista kykyään. Työn tärkein merkitys tulee työn tekijästä ja niistä ihmisistä, joiden hyväksi se tehdään. Työ on olemassa ihmistä varten eikä ihminen työtä varten.” Siksi töissä laiskottelu, töiden välttely, väärä saikku on varastamista.

Toinen seinäkirjoitus herättää toisenlaisia kysymyksiä. Minkälaisesta omaisuudesta mahtaa olla kyse? Mitä kirjoittaja tarkoittaa taistelemisella? KKK sanoo: “Valtiovallalla on oikeus ja velvollisuus säädellä yksityisomaisuuden käyttöä yhteisen hyvän toteutumiseksi. - - Yrityksen johto on vastuussa yhteiskunnalle toimintansa taloudellisista ja ekologisista seurauksista. Heidän velvollisuutensa on ajatella ihmisten hyvinvointia eikä ainoastaan voittojen kasvattamista. Voitot ovat kyllä välttämättömiä, sillä niiden avulla voidaan tehdä investointeja sekä turvata yrityksen ja työpaikkojen tulevaisuus.- - Oikeudenmukainen palkka on työn laillinen hedelmä. Sen kieltäminen on varastamista.” Kiitämme Jumalaa tästä rauhallisesta mailman kolkassa, jossa yhteiskuntaa on rakennettu Katekismuksen arvoja kunnioittaen ja niin, että jokaiselle riittäisi yhteisestä kakusta. Seitsemännen käskyn mukaan olemme samalla myös velvoitettuja kansakuntana osallistumaan muiden kansakuntien hädän lievittämiseen. Jumala siunaa ne, jotka auttavat käyhiä, ja tuomitsee ne, jotka kääntävät heille selkänsä. “Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta”, opettaa Jeesus vuorisaarnassaan (Mt 5:42)

MITÄ TÄSTÄ PITÄISI SITTEN AJATELLA 

Papin ei pidä alkaa seurakunnan edessä liian yksityiskohtaisesti tunnustamana syntejään, koska se aiheuttaa vain turhaa juoruilua, joten puhun nyt vain yleisellä tasolla. Olin päättänyt valmistella tätä saarnaa kuluneella viikolla, kun pidin lomaa. En ollut varautunut niihin omantunnon kolkutuksiin, jotka pohdinta toi tullessaan. Olinko käyttänyt aikani oikein vai varastinko aikaa ja huomiota perheeltä eli niiltä ihmisiltä, jotka on annettu minun vastuulleni?

Siksi esitän tämän vetoomuksen. Tunnista omassa elämässäsi kiusauksen kohdat. Mitä sinä varastat? Miten laiminlyöt Jumalan sinulle antamaa hyvän taloudenhoitajan tehtävää? Älä kysy tätä tuomitaksesi itsesi, sillä se vain lamauttaa. Sen sijaan katsele tekojasi. Kiitä kaikesta hyvästä, mitä olet saanut. Pyydä Jumalaa olemaan joka päivä kanssasi, niin että tunnistat kiusauksen. Luota anteeksiantoon. 

Apostoli Paavali kirjoittaa efesolaisille:

Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisellenne totta, sillä me olemme saman ruumiin jäseniä. Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee. Älkää antako Paholaiselle tilaisuutta. Varas älköön enää varastako, vaan tehköön työtä ja ansaitkoon rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle. Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden. (Ef. 4:25-32)

Ei kommentteja: