sunnuntaina, helmikuuta 01, 2015

Ansaitsematon armo


Saarna virkaanasettamismessussa Pitäjänmäen kirkossa 1.2.2015

3. sunnuntai ennen paastonaikaa


Evankeliumi Luuk. 17:7–10


Piispan vierailu seurakunnassa on juhlan paikka. Laitetaan paikkoja valmiiksi, mietitään yhtä jos toista pientä yksityiskohtaa, hermoillaan. Kirkkoherran virkaan asettaminen tuo tilanteeseen vielä tuplasti jännitystä ja odotuksia. Näkijän vierailu muinaisen Israelin Betlehemissä oli hieman vaarallisempi juttu. Kun Samuel lähti voitelemaan Israelille uutta kirkkoherraa, hänen piti ottaa vasikka mukaansa ja teeskennellä olevansa viattomasti vain uhritoimitusta toimittamassa. Muuten kuningas Saul olisi saattanut lähettää tappajat asialle. Tällaista vaaraa sinulla, Irja hyvä, ei nyt ole. Valmistautuminen on sujunut hyvässä järjestyksessä ja edeltävä viranhaltija on täysillä mukana juhlassa.

Daavid sankari


Nyt ei ole kuitenkaan kyse Samuelista ja Saulista, vaan Daavidista ja hänen veljistään. Kaisan lukema kertomus (1. Sam. 16) toistaa Raamatun läpi kulkevan Jumalan toiminnan kaavan: Hän ei katso ulkomuotoon, vaan sydämeen. ”Vanhempi on palveleva nuorempaa.” Jaakob syrjäyttää Esaun. Abel syrjäytti isoveli Kainin. Nuori Joosef nousi veljiensä johtajaksi. Pienempi ja heikompi nostetaan vahvemman edelle. ”Hän ylentää tomusta mitättömän ja korottaa tuhkasta köyhän, sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon ja antaa heille kunniasijan.”

Kun olin vielä parraton nuorukainen, sellainen alle kouluikäinen, Daavid oli minun sankarini. Meille luettiin kotona Raamattua. Sen kertomukset elivät. Ei olisi tullut mieleenkään, että Raamatun joskus myös väkivaltaa ja aviorikoksia sisältävät kertomukset eivät olisi sopineet lapsen korviin. Ehkä jotkut ajattelivat toisin, nykyään ehkä enemmän kuin ennen. Vanhan testamentin kertomuksia kammoksutaan. Samalla tietokonepelien ja muun median väkivalta on riistäytynyt käsistä. Nuorukaiset opettelevat pommien tekoa netistä, kun Raamatusta luetaan vain kauneimpia muistivärssyjä. Onko jollekin yllätys, että nuoret miehet eroavat kirkosta sankoin joukoin?

Tunnen, että oma elämäni matka, puoli vuosisataa, osuu tällaiseen kulttuuriseen murroskauteen, jota leimaa tarinoiden määrän räjähtäminen. Klassinen kirjallisuus ja siinä mukana Raamattu ovat jääneet median vyörytyksen jalkoihin. Meillä on käytössämme ennen näkemättömän paljon tarinoita ja tietoa, mutta viisaammiksi emme ole tulleet.

Juuri tästä samasta kulttuurimurroksesta oli kyse, kun naapuriperhe Kruununhaassa sai 60-luvun puolivälissä mustavalkoisen television. Saimme käydä sitä katsomassa, kun sieltä tuli Batman. Se oli tosi kova juttu. Batman haastoi Daavidin. TV haastoi Raamatun. Isä kysyikin minulta – leikillään varmaan, mutta otin sen pikkupoikana ihan tosissani: Kumpi voittaisi, Batman vai Daavid? Isän mielestä vastaus oli selvä: Batman on mielikuvitushenkilö, joten Daavid ilman muuta voittaa. Minulle molemmat olivat yhtä totta. Vuonna 2015 Daavid näyttää entistä pienemmältä ja heikommalta mediaimperiumien Goljatien edessä.

Jeesus sankari


Siitä olimme isän kanssa yhtä mieltä, että Jeesus on kuitenkin kaikkein vahvin. Se oli ilmiselvää, vaikka samalla jotenkin ihmeellistä. Jeesus ei uhannut ketään. Hän ei käyttänyt valtaansa koskaan väärin eikä ketään vastaan. Silti hänen sanoissaan oli voima. Hän kosketti ja paransi. Hän olisi voinut pyytää legioonan enkeleitä ajamaan vangitsijat tiehensä. Mutta hän moitti äkkipikaista Pietaria miekkaan tarttumisesta. Hän alistui väärään tuomioon. Hänessä toteutui jokainen Vanhan testamentin esikuva moninkertaisena ja täydellisenä. Hän oli Daavidin poika, kuningassukua, mutta hän tuli köyhäksi meidän vuoksemme, että me hänen köyhyydestään rikastuisimme. Hänen voimansa tuli täydelliseksi heikkoudessa. Hänet kruunattiin kuolemassa.

Parrattoman nuoruuden ajat ovat kaukana takanapäin ja matkan varrella olemme oppineet, että sankarit kompastuvat ja sädekehät haalistuvat. Todellinen sankaruus syntyy syvien tappioiden kautta. Siksi tämä yksi sankari ja innostuksen kohde on säilynyt. En tiedä mitään parempaa, mitään ihanampaa, mitään koskettavampaa tai sydäntä parantavampaa kuin sanoman Jeesuksesta. Siitä sanomasta nousee vuosisata toisensa jälkeen kirkon uudistuminen. Siinä on edelleen voima. Sitä meidät on kutsuttu kuulemaan, ottamaan vastaan, elämään todeksi ja levittämään kaikkialle. Se on minun tehtäväni, se on Pitäjänmäen seurakunnan tehtävä ja meidän kaikkien tehtävä.

Nurinkurinen opetus?


Mutta tämä sanoma joutuu joka päivä kovaan testiin. Mitä teemme Jeesuksen sanoilla, jotka äsken luin? Sopivatko ne edelleen ohjeeksi elämään? Nehän ovat kuin täydellinen vastakohta niille ihanteille, joita tässäkin seurakunnassa kirkkoherralta odotetaan. Jeesus esittää kaksi retorista kysymystä ja niihin liittyvän johtopäätöksen.

Kysymykset Jeesus asettaa siten, että sinä olet isäntä, jolla on palvelija. Et kai sinä palvelijalle anna ensin syötävää, kun tämä tulee pellolta kotiin? Palvelijan pitää syöttää isäntä ensin. Ja toiseksi: Ei kai palvelijalle kiitosta siitä anneta, että hän tekee hommansa? ’Pomolle tarjoillaan ensin’. ’Turha kiittely pois’. Näitä lauseita ei löydy niistä johtamisoppaista, joita olen lukenut. Isäntä, joka ottaa nämä lauseet ohjenuorakseen, ajautuu nopeasti umpikujaan.

Mutta huomaatko, miten Jeesus heti kääntää asetelman päälaelleen: ”Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken…”? Me emme olekaan isäntiä ja herroja vaan palvelijoita. Tämä koskee myös kirkkoherroja ja piispoja. On vain yksi Herra. Nämä ovat ohjeita palvelijoille. Jeesus kutsuu meitä asettumaan palvelijoiksi. Hän kutsuu meitä omalle tielleen, noudattamaan hänen esimerkkiään. Ei ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan.

Palvelijan tie

Jeesus opettaa meille ja omalla esimerkillään näyttää meille toisenlaisen tien, rakkauden tien. Rakastava antaa kaiken täydestä sydämestään. Se tie on kapea ja usein vaikea kulkea, mutta vie varmasti perille. Kykyni rakastaa on heikko. Haluan kyllä, mutta huomaan, etten pysty. Kompuroin. Rakkauden laki tekee minut surkeaksi syntiseksi, että löytäisin tien ristin juureen, jossa on sanottava: Ilman sinua, Jeesus, ja sinun rakkauttasi minä en pärjää. Ja silloin koko Raamattu kaikkine kertomuksineen yhtäkkiä avautuu. Ansaitsematon armo. Pieni ja heikko valitaan.

Ansaitsemattoman armon saaneen palvelijan paikalta luettuna Jeesuksen opetus uppoaa syvälle. Se tuo ilon, kiitollisuuden siitä, että saa palvella. Hän valitsee heikon ja mitättömän nostaakseen tämän kunniasijalle. Siksi on hienoa viettää tänään yhdessä pyhää juhla-ateriaa, jossa Jeesus itse palvelee meitä ja antaa meille itsensä.

Kaisa tulee nyt laulamaan psalmin 119 sanoja: ”Kiitetty olet sinä, Herra! Minä iloitsen sinun liittosi tiestä niin kuin iloitaan rikkauksista. Avaa silmäni näkemään lakisi kaikkien ihmeineen.”

Ei kommentteja: