sunnuntaina, elokuuta 03, 2014

Kaksi totuutta Jeesuksesta

Saarna Tuomasmessussa kirkastussunnuntaina 3.8.2014

(Vanhassa kirkossa samana aamuna pitämäni saarna oli hieman pidempi versio tästä samasta.)

Evankeliumi Mark. 9:2-8, epistola Ilm. 1:9-18



Kaikilla on kaksi totuutta Jeesuksesta. Maailmalla  on kaksi totuutta Jeesuksesta. Jeesuksen seuraajilla, opetuslapsilla,  on kaksi totuutta Jeesuksesta. Ja myös evankeliumi sisältää kaksi totuutta Jeesuksesta.

1. Puhutaan ensin yleisestä mielipiteestä

Mätäkuun helteillä hengelliset aiheet nousevat uutisiin. Maailma kaipaa ihmeiden tekijöitä ja viihdyttäjiä. Kaikki, missä pistetään itsensä likoon, tehdään jotain epätavallista tai epäsovinnaista, rikotaan sääntöjä ja aiheutetaan hämminkiä, on kiinnostuksen arvoista. Omissa nimissään toimivat ihmeparantaja-saarnaajat ovat vain ison trendin sivujuonne. Arvotutkimusten mukaan jopa neljä kymmenestä suomalaisesta ja ehdoton enemmistö helsinkiläisistä (siis meistä täällä!) kuuluu ihmisryhmään, jolle tärkeää ovat elämykset, brändit, trendit, omien sääntöjen mukaan eläminen, hetkellisyys. Ihmeidentekijä-Jeesus on kiinnostava.
Kiinnostus ihmeisiin ja viihdyttävään uskonnollisuuteen on kuitenkin vain yksi totuus maailman suhteesta Jeesukseen. Jeesus kyllä tekee ihmeitä, mutta hän myös paljastaa teeskentelijät. Jeesus armahtaa heikkoa ja kurjaa, mutta samalla osoittaa kaikki itseensä tyytyväiset syntisiksi. Ja kun mainitaan sana synti, katumus ja parannuksen teko, nousee esiin se toinen totuus. “Kyllä mä Jumalaan uskon, mutta älä ala mulle Jeesusta tuputtamaan. En mä ole sen syntisempi kuin muutkaan.” Jeesuksesta tulee ilonpilaaja ja riidankylväjä, joka on ajettava ulos omilta mukavuusalueilta, sensuroitava Suvivirrestä ja lopulta vietävä ristiinnaulittavaksi.
Maailmalla on siis kaksi totuutta Jeesuksesta: hän on viihdyttävä ihmeidentekijä, mutta hän on myös ilonpilaaja.

2. Entä opetuslapset?

Heille Jeesus on suuri opettaja ja suuri voittaja, rabbi ja messias.
Opetuslapset eivät hätkähdä Jeesuksen sanoista. Niissä on voimaa, joka kumpuaa hiljaisuudesta. He ymmärtävät myös, että Jeesuksen sanat ovat vaarallisia ja johtavat hänet epäsuosioon. Siksi opetuslapsille ei riitä totuus Jeesuksesta suurena opettajana. He ovat innostuneita ihmeistä, mutta eivät niiden viihdearvon takia, vaan siksi, että ne ovat voiman osoituksia. Jeesus on heille luvattu Vapauttaja, Se-jolla-on-valta. Kun Jeesus kyselee, ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Pietari vastaa: “Sinä olet Messias.”
Pietarille ja muille opetuslapsille Jeesus on suuri opettaja, mutta myös suuri Vapauttaja.
Mutta kun Jeesus alkoi selittää, mitä tarkoittaa olla Jumalan voideltu, Messias: että hän joutuu epäsuosioon ja alttiiksi kuolemalle, Pietari alkaa moittia. Hän ei sittenkään ole vielä ymmärtänyt täysin kahta totuutta Jeesuksesta.

3. Evankeliumin kaksi totuutta Jeesuksesta

Pietari, Jaakob ja Johannes kävelevät pää pyörällään alas vuoren rinnettä. Matkalla Jeesus varoittaa heitä kertomasta näkemästään kenellekään. Miksi ihmeessä? Eikö tämä käsittämätön kirkkaus juuri todista, että Jeesus on se, jota odotetaan, Jumalan voideltu, Messias. Jeesuksen täytyy hillitä: Älkää käsittäkö väärin. Älkää intoutuko väärinkäsityksestä. Odottakaa. Tästä kokemuksesta te ette saa kertoa kenellekään "ennen kuin Ihmisen Poika on noussut kuolleista.” Ja opetuslapset – Markuksen kertomuksen mukaan – painoivat nämä Jeesuksen sanat mieleensä ”ja pohtivat keskenään, mitä kuolleista nouseminen saattoi merkitä”.
Kirkastusvuoren ympärillä – niin kuin jokaisen meidän ainutlaatuisesti kokemamme jumalakokemuksen ympärillä – on ikään kuin sumupilvi, joka kätkee sisäänsä salaisuuden. Sanat eivät riitä kertomaan. Mutta sumun ja pilven keskeltä kuuluu selkeä ääni, joka sanoo: “Tämä on minun rakas Poikani”. Sama ääni, joka kuultiin Jeesuksen toiminnan alussa, kun hän tuli Jordanille Johanneksen kastettavaksi! Ja seuraamalla tätä tunnustusta ”minun rakas Poikani” me löydämme evankeliumin vastauksen siihen, miten kaksi totuutta Jeesuksesta tulee yhdeksi.

Sama tunnustus kuullaan evankeliumissa vielä kolmannenkin kerran. Juuri siihen kolmanteen kertaan kirkastusvuori Jeesusta valmistaa. Kolmannella kerralla tunnustus ei tule Jumalan äänenä pilvestä, sillä Jeesus roikkuu ristillä ja Jumala on hiljaa. Ristillä roikkuva Jeesus on maailman silmissä epäonnistunut ihmeidentekijä ja ansionsa mukaan saava riidankylväjä. Opetuslapset pakenevat, sillä heidän suuri  opettajansa ei olekaan suuri voittaja, vaan avuton uhri. Jeesus huutaa: “Elohi, Elohi, lama sabaktani? Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” ja antaa henkensä.
Mutta kun Jumala on hiljaa, kansa nauraa ja opetuslapset ovat peloissaan paenneet, totuus Jeesuksesta lausutaan julki. “Kun vastapäätä seisova sadanpäämies näki Jeesuksen tällä tavoin antavan kuolevan, hän sanoi: Tämä mies oli todella Jumalan Poika!” (Mk 15:39)
Ei maailman ja opetuslasten totuudet Jeesuksesta ole vääriä. Hän todella on Jumalan voideltu ja ihmeiden tekijä. Hän on myös suuri ihminen ja opettaja.
Mutta nämä kaksi totuutta Jeesuksesta, jumalallinen ja inhimillinen, tulevat yhdeksi totuudeksi vasta ristillä. Vasta ylösnousemuksen jälkeen opetuslapset ymmärsivät, että voittoa ei tule ilman kärsimystä. Jumalan valtakunta ei tule kunniassa ellei se ensin tule heikkona ja häväistynä. Ihmeitä on turha juhlia, jos ei ole valmiutta katumukseen. Halleluja on turha huudella, jos ei ole nähnyt ristiinnaulitun kärsimystä.
Siksi kirkko on aina opettanut, opettaa edelleen, että Jeesus on sekä tosi ihminen että tosi Jumala. Hän on Ihmisen Poika ja Jumalan Poika. Hän on kärsivä Jumalan palvelija, mutta hän on myös kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra.

Lopuksi

Eikä tässä ole kyse vain siitä, että on kaksi totuutta Jeesuksesta. Jeesuksen esimerkin ja työn kautta on myös kaksi totuutta meistä itsestämme. 
Inhimillisessä mielessä meidät on kutsuttu kärsimään vaivaa hyvää tehden.
Mutta kirkastussunnuntain ilosanoma on siinä, että Jumala tarjoaa meille eri tavoin ja eri elämäntilanteissa kokemuksia, jotka puhkaisevat arjen harmauden ja joiden kautta me aavistuksen omaisesti tajuamme Jumalan todellisuuden, kirkkauden ja kunnian. Niin kuin meillä on tässä maailmassa sama ahdinko, niin meillä on myös sama valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys, joka tekee meistä taivaan kansalaisia ei vasta joskus tulevaisuudessa, vaan jo nyt.
Tämän alttari äärellä me tulemme tervehtimään ristiinnaulittua Kristusta, joka sanoo: ”Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.”
Nousemme tunnustamaan uskomme.

Ei kommentteja: