sunnuntaina, kesäkuuta 02, 2013

Katoavat ja katoamattomat aarteet

Saarna Vanhassa kirkossa 2.6.2013

Luukas 16:19-31

Ensin Sinulle, joka olet köyhä


"Autuaita olette te köyhät, sillä teidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, jotka olette nyt nälissänne, teidät ravitaan." Haluan siunata sinua, joka elät toimeentulon rajalla, jota kukaan ei huomaa. Kaikki Jumalan sanan lupaukset kuuluvat sinulle. Sinulle on varattu paikka ylhäisten joukossa, niin kuin Hannan kiitosvirressä sanotaan: ”Hän korottaa tuhkasta köyhän, sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon ja antaa heille kunniasijan.”

Olenkohan kertonut teille eräästä köyhästä ystävästäni, johon tutustuin silloin, kun asuimme Dublinissa, Irlannissa? [Saarnan tässä vaiheessa kerroin Torsten Rexistä suurin piirtein näin:]

-          itäsaksassa syntynyt, äidin hylkäämä, isoäidin kasvattama

-          älykäs, yo-opintoja useissa maissa, mm. Kiinassa

-          vainoharhaisuus, valtiot vainoavat häntä, ei halunnut sosiaaliturvaa

-          kävi kaikissa kirkossa ja puhui aina siitä, oliko niissä hyviä ihmisiä vai ei

-          Dublinin kiinalainen helluntaiseurakunta oli erityisen avulias

-          Kävi myös saksalaisella kirkolla, missä pidimme suomal. Jumalanpalvelukset

-          Asui pahamaineisella alueell P-Dublinissa, missä joutui usein haukutuksi ja pahoinpidellyksi saksalaisuutensa ja outoutensa vuoksi, vaikka olikin raamikas mies

-          Oli kiltti ja hyvätapainen, ei köyttänyt alkoholia

-        Otimme kotiimme kahdeksi viikoksi. Se oli erikoinen ajanjakso: hän puhui paljon maailman politiikasta ja ilmiöistä, mutta siitä ei oikein saanut otetta > elätti toivetta päästä seuraavana vuonna kiinalaisten uskovien avulla ensin New Yorkiin ja sitten vähitellen E-Amerikkaan, ”koska siellä ihmistä ei kohdella numerona”

-          Kaikkein parasta: ei alentunut rikkauden edessä, vaan pani minut koville. Kerran myöhemmin lupasin viedä hänet lounaalle (oli kova syömään!) ja tapasimme kaupungilla. Minulla oli kuit johonkin kiire ja ehdotin, että ostaisimme vain kolmioleivät kaupasta ja söisimme ne puiston penkillä. Tämä ei kuitenkaan kelvannut. Kolmioleivät ovat kulttuuri-imperialismia! Ne eivät ole mikään lounas. Sellaisen ostaminen on köyhän halveksimista.

Ei ole sattumaa eikä sivuseikka, että meidän Herramme ja koko Raamattu nostaa köyhät niin tärkeään asemaan. Köyhät ovat merkkinä Jeesuksen läsnäolosta tässä maailmassa. Jaak. 2:5 ”Kuulkaa rakkaat veljeni! Onhan Jumala valinnut juuri maailman silmissä köyhät olemaan uskossa rikkaat ja perimään valtakunnan, jonka Jumala on luvannut häntä rakastaville.”

Entä rikas mies?


Mitä väärää hän oli tehnyt? Vertaus ei suoraan kerro. Sanotaan vain, että hänen elämänsä oli ylellisyyttä ja juhlaa ja että kun hänet oli haudattu, hän oli ”tuonelan tuskissa”. Abraham antaa hänelle vain tämän selituyksen: ”Muista poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan – nyt saat kärsiä tuskaa.” Pitääkö ajatella niin, että rikkaus itsessään aiheutti hänen tuomionsa?

Kun valmistelin eilen tätä saarnaa, olin kesämökillä Vihdissä. Vaimoni Tiina sanoi yhdessä vaiheessa iltapäivää, kun olin touhunnut hikisenä lapion varressa ja istuimme mökin portailla katselemassa puutarhaa ja tarkkailemassa lintujen telmintää: Eikös tämä nyt ole paratiisi? Ja sitten mietimme yhdessä paratiisiin tunkeutuvia lonkeroita, vaaroja, jotka jatkuvasti pyrkivät tuhoamaan sen, mikä on kaunista ja hyvää. Käänsimme siinä maata, joka oli täynnä sireenin juuria. Sireenissä on kauniit kukinnot, jotka juuri nyt kesän alussa tuovat iloa silmälle. Mutta se, niin kuin monet muutkin puutarhan kasvit leviävät holtittomasti muutamassa vuodessa ja peittävät alleen kaiken muun. Meille se kertoi siitä, että kun Jumala antaa käsiimme hyvää ja kaunista, hän antaa meille myös tehtävän. Ja jos me laiminlyömme kitkemisen ja leikkaamisen, niin rikkaudesta tulee meille kirous.

Liian helposti kai me kristityt olemme tottuneet kuittaamaan Raamatun varoitukset rikkauksista sillä, että ei raha itsessään ole pahaa. Pahaksi se tulee vasta, kun sitä käytetään väärin. Ja niinhän se tietysti on. Mutta myös tähän ajatukseen sisältyy väärä houkutus. Siitä unohtuu helposti se toinen puoli. Tulemme laiskoiksi yltäkylläisyydessämme. Sanomme itsellemme: Eihän se nyt ole pahaa, että nautin siitä, mitä Jumala hyvyydessään antaa. Eikö tämä olekin sama valhe, jonka käärme sanoi paratiisissa: ”Onko Jumala todellakin sanonut: Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta’?” Eihän Jumala kai sitä tarkoita, että omaisuus itsessään olisi pahaa?

Mutta Jumalan sana varoittaa toistuvasti meitä tästä samasta asiasta. ”Rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. Helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi.” Marian kiitosvirressä: ”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta - - Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja, hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin, mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.” Laodikean seurakuntaa moititaan Ilmestyskirjassa: ”Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaami, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.” Ja Paavali antaa Timoteukselle ohjeen: ”Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, niin että voittavat omakseen todellisen elämän.” Tämä on kristillinen opetus rikkaudesta: varo ylpeyttä, jaa anteliaasti!

Mooses ja profeetat


Juuri siksi Jeesuksen vertaus päättyy puheeseen Mooseksesta ja profeetoista. Niillä tarkoitetaan siis Raamatun pyhiä kirjoituksia, Jumalan ilmoitusta. Me tietysti elämme sellaista aikaa, jolloin yliopisto-opetus ja sitä kautta kouluopetus on tehnyt meidät paremmin tietoiseksi Raamatun historiallisesta luonteesta ja sen sisäisestä monimuotoisuudesta, siitä miten sen sanat liittyvät oman aikansa elämäntilanteisiin. Mutta tämän tietoisuuden lisääntymisen sivutuotteena on liian usein välinpitämättömyys ja ylimielisyys sen sanomaa kohtaan. Raamattu – ja Jeesuksen mukaan jo Vanha testamentti yksinään – on riittävän selvä kertomaan meille, millä tavalla tätä elämää olisi elettävä.

Olen viime viikkoina omassa elämässä havahtunut uudestaan siihen, miten selkeä ja yksinkertainen opetus Jumalan laista Raamatussa on. ”Rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.” Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.  Jos minä en ota riittävän vakavasti Jumalan omaa sanaa, sen varoituksia rikkauksista, ylpeydestä, omahyväisyydestä, niin sen asian kanssa ei voi leikkiä. Ei meille armon alla eläville ole annettu etuoikeuksia maailman lainalaisuuksiin. Ne koskevat myös meitä, ja ehkä juuri meitä aivan erityisen voimakkaasti. Heprealaiskirjeessä annetaan muistutus, joka tulee kohti: ”Vielä te ette ole joutuneet vuodattamaan vertanne taistelussa syntiä vastaan. Te olette unohtaneet tämän sanan, joka rohkaisee teitä kuin isä poikiaan: Älä väheksy, poikani, Herran kuritusta, älä masennu, un hän ojentaa sinua – jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa. Hän lyö jokaista, jonka pojakseen ottaa.”

Jos siis olet rikas, jos olet saanut vastaanottaa Jumalan hyviä lahjoja yli tarpeen, niin kuin minä olen, tule kanssani tähän alttarille vastaanottamaan osallisuus Kristuksen ruumiiseen rukoillen, että saisit tulla osalliseksi hänen köyhyydestään. Hän oli rikas, mutta tuli meidän tähtemme köyhäksi, että me hänen köyhyydestään rikastuisimme.